08.09.2010

Finntroll aloittaa Finlandia-klubin ennätysmäisen syyskattauksen

uutiset_FK_S2010.jpg

Sibeliustalon kymppivuoden merkeissä Finlandia-klubi osallistuu juhlintaan
ennätysmäisellä tarjonnalla. Kaikkiaan syksyyn on vahvistunut 21 keikkaa,
pääosin tuttua rockgenreä, mutta joukossa on myös iloisia poikkeuksia
kuten K Cube ja UMOn Blues Brothers Show. Sisään pääsee nyt myös
mobiililipulla.

Finlandia-klubi aloittaa kahdeksannen syksynsä peikkometallia soittavan
Finntrollin keikalla lauantaina 11. syyskuuta. Vaikka bändi on täysin
suomalainen, se yhdistelee mielenkiintoisesti metallia ja suomalaista
humppaa ruotsinkielellä. Bändi keikkailee pääsääntöisesti ulkomailla, muun
muassa USA:ssa ja Kanadassa.

Klubilla jo aikaisemmilta kerroilta tuttujen rockbändien joukosta
erottuvat muun muassa Cheek, Jukka Poika ja Raappana sekä Chisu, mutta
yllätyksellistä iltaa voidaan odottaa etenkin la 9.10. K Cubelta. Bändissä
soittavat maailmalla paremmin kuin Suomessa tunnettu harmonikkataituri
Kimmo Pohjonen sekä Sami Kuoppamäki ja Timo Kämäräinen. Pohjosen
produktiot ovat myös visuaalisesti näyttäviä ja musiikki klassisesta ja
kansanmusiikista ammentavaa rockia tai avantgardea. UMO Jazz Orchestra
tekee Blues Brothers -elokuvan alkuperäismusiikin ympärille näyttävän
showmeiningin Sami Saaren, Osmo Ikosen ja Johanna Förstin kanssa to 14.10.

Syksyn ainoassa Ipana-Rockissa lapsia viihdyttää Pikkukakkosesta tuttu
Siina ja Taikaradio lauantaina 13.11. klo 15.

Tästä viikosta lähtien klubille voi ostaa mobiililipun keikkailtana klo
21:een asti Lippupalvelun netistä www.lippupalvelu.fi. Lippumäärästä
riippumatta toimitusmaksu on 3,50 e, joten kimppaostos tulee
edullisemmaksi kuin yksittäiset nettiostot. Finlandia-klubia on ehostettu
tulevalle kaudelle uudella tilavalaistuksella, muuten käytäntö on entinen
eli yleensä kaikki keikat ovat ikärajattomia (limubaari) ja anniskelu
tapahtuu rajatulla alueella. Keikat alkavat klo 21.30, tupla- ja
triplailtoina jo klo 21.00. UMO polkaisee shown käyntiin
poikkeuksellisesti jo klo 19.

Katso Finlandia-klubin syksyn keikat:
www.finlandia-klubi.fi