PHAT BEAT
to 13.10. klo 20
Redrama - Pato Pooh - Näääk & Nimo - Jesse P - Kevinit - Tuomas Kauhanen
Liput 5 euroa / Ei ikärajaa
Suositut rap-artistit Redrama ja Jesse P ovat tehneet Svenska nu -kieliverkoston käyttöön kuusi rap-kappaletta, joiden avulla voi opetella ruotsia. Rapparit haluavat antaa panoksensa uudenlaisen ja innostavan ruotsinkielen opetuksen puolesta.
Redrama eli Lasse Mellberg on suomenruotsalainen rap-artisti, joka on tehnyt yhteistyötä mm. Palefacen kanssa ja voittanut englanninkielisen rapin Suomen mestaruuden vuonna 2001. Ruotsinsuomalainen Jesse P eli Jesse Piisinen on rap-artistina tehnyt pitkään työtä nuorten ja musiikin kanssa. Jesse P on kiertänyt Suomen kouluja Svenska nu -vierailijana ja kirjoittanut ja nauhoittanut oppilaiden kanssa ruotsalaisia rap-sanoituksia.
Redrama ja Jesse P esittävät kappaleet ensimmäistä kertaa Lahden Sibeliustalolla Phat beat@Finlandia klubikonsertissa torstaina 13.10, kun kaupungissa juhlitaan Ruotsi-päivää. Samalla viikolla Redrama ja Jesse P kiertävät Lahden alueen kouluissa ja tekevät oppilaiden kanssa rap-workshoppeja.
Svenska nu on verkosto, joka työskentelee paremman ja motivoivamman ruotsinopetuksen puolesta, välittää ruotsalaista nuorisokulttuuria ja kohtaamisia ruotsin kielen kanssa ja tukee nuorten usean kielen osaamista. Lisää svenska nu:sta hankkeen kotisivulla www.svenskanu.fi