
Venäläisen baletin kirkkaimmat tähdet Moskovan Bolshoin ja Pietarin Marinski –teattereista esiintyvät Sibeliustalon lavalla pe 31.8. ja la 1.9., molempina iltoina klo 19.
Ohjelmisto koostuu maailmankuulujen balettiklassikkojen kohtauksista sekä yksittäisistä numeroista, useimmiten teknisesti vaikeimmista osista sellaisina katkelmina kuin niitä nykyisin esitetään Venäjällä. Huipputanssijoista kootun balettiseurueen 12 tanssijasta kahdeksan tulee Bolshoista, kaksi Marinskista ja kaksi Mikhailovski-teatterista.
Musiikki on taltioitu em. teattereiden esityksistä.
Baletin taiteellinen johtaja Aleksei Fadejechev, balettiperheen kasvatti, entinen Bolshoin tanssija ja taiteellinen johtaja vuosina 1998-2000. Hän on urallaan tanssinut myös Marinskissa sekä mm. Tanskan Kuninkaallisessa Baletissa, Alankomaiden Kansallisbaletissa, Birminghamin Kuninkaallisessa teatterissa, Bostonin Baletissa, Suomessa ja Portugalissa.
Fadejechev ja puolisonsa, apulaisjohtaja Tatiana Rastorgueva kertoivat ”löytäneensä” Sibeliustalon lomaillessaan Lahden seudulla ja tutustuttuaan konserteissa taloon ja sen monipuoliseen ohjelmatarjontaan, josta näytti puuttuvan venäläinen huippubaletti. Johtajapari lupaili tuovansa seuraavalla kerralla kokonaisen baletin, mikäli yleisö löytää heidän esityksensä. Pienenä yksityiskohtana he kertoivat, että Bolshoin ja Marinskin balettilippujen hinta on jopa viisinkertainen suomalaisiin verrattuina, joten ei olisi aivan yllättävää, jos pietarilaiset matkailijat saapuisivatkin katsomaan omia tähtiään Lahteen.
www.balletfestivallahti.fi
Molemmille illoille on saatavilla myös Gaala-illallispaketti.
Yksittäiset liput: 46 / 43 € tulevat myyntiin pe 20.1.2012.
Gaala-illallispaketti: 90 / 87 € sis. illallinen klo 17.30 + balettilippu
Valokuvanäyttely baletin maailmasta
DIMITRI KULIKOV
Esillä on baletin historiaa, arkea ja ensi-iltoja, balettikoulun oppilaita ja tanssilegendoja.
www.d-kulikov.ru
Näyttely on avoinna 31.8.- 1.9. talon aukioloaikoina Metsähallissa,
vapaa pääsy.