

Sibeliustalon pääsalin lämpimissä puitteissa konsertista muodostuu ikimuistoinen elämys. Katsomo ja näyttämö parvineen on sijoitettu ovaaliin muotoon ns. kenkälaatikkosaliin. Säädeltävä akustiikka muodostuu esiintymislavan päällä olevasta, nostettavasta ja laskettavasta kanoopista, salin sivuilla olevista, kaikukammioihin aukeavista 188 akustisesta ovesta sekä villakangasverhoista (2,7 km). Salin uritettu seinäpinta hajottaa heijastuvia ääniä. Urkuparven takana on keväällä 2007 valmistuneet 52-äänikertaiset ranskalaisromanttiset urut. Akustiikan säädeltävyyden ansiosta sali toimii hyvin sekä erilaisissa konserttitilanteissa että kokoussalina.
Kaikukammiot pääsalin molemmin puolin ovat osa salin akustista suunnitelmaa. Noin 8-kerroksisen talon korkeutta vastaavassa tilassa näkyvät selkeästi kantavat massiiviset liimapuurakenteet, joihin kalteva ulkoseinä tukeutuu. Tietokoneohjatut akustiset ovet avautuvat näihin tiloihin, joiden ns. bannerseja eli verhoja voidaan nostaa ja laskea sähköisesti. Sisäänkäynti permantopaikoille tapahtuu kaikukammioiden kautta, parville suoraan Metsähallin parvien kautta.
Arvostettu berliiniläinen Die Welt -sanomalehti on julkaissut laajan artikkelin Lahden kaupunginorkesterista ja Sibeliustalosta. Toimittaja Manuel Brug ylistää artikkelissaan Lahden "soivaa ihmettä". Hänen mukaansa Sibeliustalo on "maaginen musiikkitila", joka lukeutuu "maailman parhaimpien konserttitalojen joukkoon". Konserttisalin akustiikkaa Brug luonnehtii sanoilla "ihmeellinen", voimakas ja kaunissointinen". Akustiikan lisäksi toimittajaan on tehnyt vaikutuksen talon sijainti ja arkkitehtuuri.
Aiemmin Sibeliustaloa ovat vastaavin perustein kiitelleet mm. Die Zeit, Berliner Zeitung, Frankfurter Allgemeine, Die Presse, Daily Telegraph ja Dagens Nyheter. Lontoolainen The Gramophone Magazine rankkasi Sibeliustalon pääsalin lokakuussa 2006 maailman viidenneksi parhaaksi konserttisaliksi.
Salin mitat: 51m x 36 m x 22 m
Yhteensä 1229 paikkaa:
- alapermanto 382,
- yläpermanto 268,
- aitiot 18,
- 1. parvi: 247
- 2. parvi: 185
- urkuparvi: 129
Korkealuokkainen av- ja tietotekniikka, kuvansiirto muihin tiloihin, simultaani-
tulkkaus, säädeltävä akustiikka.
Salin mitat: 51m x 36 m x 22 m

Yhteensä 1100 / 1229 paikkaa:
- alapermanto 382,
- yläpermanto 268,
- aitiot 18,
- 1. parvi: 247
- 2. parvi: 185
- urkuparvi: 129

Akustinen suunnittelu: Artec Consultants Inc./ Russell Johnson, New York USA
