Mikko Kuustonen

Aika: 
Ke 15.3.2017 klo 19:00
Paikka: 
Sibeliustalon Pääsali
Liput: 
41,50 / 39,50 / 37,50 €
41,50 € / peruslippu
39,50 € / S-etu
37,50 € / eläkeläinen, työtön, opiskelija

(sis. palvelumaksun)

MIKKO KUUSTONEN PALAA KONSERTTILAVOILLE

Lukuisista hiteistään tunnettu mies lähtee maaliskuussa kiertueelle liki kymmenen vuoden tauon jälkeen. 

Mikko Kuustonen tekee paluun musiikin pariin vuosien tauon jälkeen. Lukuisia hittejä, kaksi platinaa ja kuusi kultaa myynyttä albumia muusikon urallaan julkaissut Mikko Kuustonen lähtee maaliskuussa kiertueelle liki kymmenen vuoden tauon jälkeen. Maaliskuussa 2017 starttaavan konserttisalikiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 21. lokakuuta.

Esimakua Mikon paluusta musiikin pariin on saatu parhaillaan käynnissä olevan Vain Elämää -tv-ohjelman myötä. Ohjelmassa Mikko on hurmannut voimakkailla tulkinnoillaan. Perjantaina 21.10. on vuorossa Mikon oma päivä ja sarjan fanit pääsevät nauttimaan Mikon omista kappaleista muiden Vain elämää -artistien tulkitsemana. Lukuisia hittejä 1990-luvulla julkaissut Mikko Kuustonen on julkaisemassa myös uutta musiikkia, jota päästään kuulemaan ensi vuoden puolella. Mikon edellisestä kiertueesta tulee ensi vuonna kuluneeksi peräti yhdeksän vuotta, sillä viimeksi mies on ollut kiertueella Jukka Perkon kanssa vuonna 2008.

”Biisien tekemiseen ja yhdessä soittamiseen on löytynyt tauon myötä samaa hehkua, joka aikoinaan sytytti alalle. Elämänkokemus puolestaan tuo teksteihin toiset tasot. Ratkaisevinta on kuitenkin kontakti sekä lavalla että yleisön kanssa. Suurimmat musiikilliset innoittajani ovat syventäneet tekemisensä ydintä iän karttuessa. Energia nousee ihmisyydestä ja avain on yksinkertaistamisessa. Spagaatteihin ja pyrotekniikkaan en ajatellut panostaa”, Kuustonen kuvailee.

Mikko Kuustosen kevään 2017 konsertit

ke 8.3. Järvenpää-talo, Järvenpää
ti 14.3. Tampere-talo, Tampere
ke 15.3. Sibeliustalo, Lahti
ti 21.3. Savoy-teatteri, Helsinki 
la 25.3. Logomo, Turku

Mikko Kuustonen (s. 4.3.1960) on helsinkiläinen lauluntekijä, esiintyvä artisti ja tv-persoona. Hän on julkaissut 13 sooloalbumia sekä lukuisia yhteislevytyksiä. 1970-luvun lopussa alkaneen uransa aikana Mikko Kuustonen on palkittu mm. Kultainen Venla- ja Emma-tunnustuksilla,  Itsenäisyyden Juhlarahaston kunniapalkinnolla ja Juha Vainio rahaston sanoittajapalkinnolla. Hänen albumeistaan kuusi on ylittänyt kultalevyrajan ja kaksi myynyt platinaa. Mikko Kuustosen tunnetuimpia kappaleita ovat “Aurora”, “Taivas varjele”, “Kaktusviinaa” ja “Enkelit lentää sun uniin”. Kuustonen on toiminut aktiivisesti myös ihmisoikeuksien puolustajana kirjoittaen, luennoiden ja tuottaen tv-dokumentteja kehitysmaista. Lisäksi mies on toiminut  YK:n hyväntahdon lähettiläänä vuodesta 1998.

Konsertin kesto n. 2 tuntia 15 minuuttia, sisältää väliajan.

Järjestäjä: Live Nation Finland & Lahden Sibeliustalo Oy