Tapahtumat

Sibeliustalon lipunmyynti

Aukioloajat

Lipunmyynti avoinna ma-pe klo 12-17, konserttipäivinä ohjelman alkuun asti, päiväkonserteissa ja viikonloppuisin tuntia ennen tilaisuutta. Juhlapyhien aattona klo 12-15.

Syksyn konserttien lipunmyynti on vilkastunut, ja lipunmyyntimme saattaa ajoittain ruuhkautua. Erityisesti jonoa syntyy kassalle sekä puhelinmyyntiimme klo 11-13 välisenä aikana. Palvelemme asiakkaita jonotusjärjestyksessä. Pyydämme kärsivällisyyttä odottamiseen.

Kesän 2017 aukioloajat:
- Juhannuksen aatonaattona torstaina 22.6. suljemme klo 15
- Sibeliustalo on suljettuna 3.-23.7.

 

Vaihtoehtoisesti lippuja voi ostaa valtakunnallisista lipunmyyntipisteistä tai nettikaupasta:
Sinfonia Lahden konserttiliput:  www.ticketmaster.fi
Sibeliustalon konserttiliput: www.lippu.fi

Finlandia-klubin ovimyynti Sibeliustalolla alkaa aina tuntia ennen ensimmäisen bändin ilmoitettua soittoaikaa, yleensä klo 20.00 klubin keikkapäivinä. Sibeliustalon lippukassa ei ole avoinna Finlandia-klubi-iltoina.

Huomaathan! Ostamalla lippusi ennakkoon pystyt aina parhaiten varmistamaan, että mahdut mukaan konserttiin ja saat lippusi toivomastasi paikasta konserttisalista. Mikäli haluat hankkia lippusi kuitenkin vasta konsertin ovimyynnistä, niin saavuthan paikalle riittävän hyvissä ajoin, jotta konsertti päästään aloittamaan ilmoitetussa aikataulussa. Pyydämme ystävällisesti varautumaan mahdolliseen jonotukseen lippukassalla. Muistathan myös, että konserttilippuja on ovimyynnissä jäljellä vain rajoitettu määrä.

Puhelinvaraukset

Sibeliustalon puhelinlinja avoinna ma-pe klo 11-17, 0600 39 3949 (1,53 €/min+ pvm/mpm)

Naulakkomaksu lipun oston yhteydessä

Voit maksaa naulakkomaksun myös ennakkoon lipun oston yhteydessä Sibeliustalon lippukassalla, jolloin naulakkomaksu on 2,50 € / hlö. Konsertin yhteydessä naulakkomaksu on naulakolla ja lippukassalla 3 € / hlö.

Lipunmyynti netissä

Sinfonia Lahden konserttiin ticketmaster.fi, muihin konsertteihin lippu.fi.

Mobiililippu

Mobiililippu on kätevä ja nopea valinta. Lataathan kuitenkin lipun valmiiksi puhelimesi näytölle ja säädät näytön kirkkausasetukset maksimiin nopeuttaaksesi ovimiehen työtä.

Ryhmämyynti

Ryhmäalennukset ovat konserttikohtaisia eikä niitä ole automaattisesti kaikkiin konsertteihin tarjolla. Ryhmän minimikoko 10 henkeä.

Sinfonia Lahti (03) 814 4460 ma-pe klo 9-16.
Sibeliustalo (03) 814 2801 ma-pe klo 11-17.

Istumapaikkakartta

Täältä pääset katsomaan paikkasi salissa.

Lippujen vaihtaminen

Lippuja ei voi vaihtaa muihin konsertteihin, eikä maksettuja lippuja lunasteta takaisin. Mikäli asiakas haluaa vaihtaa jo maksamansa konsertin pääsylippujen istumapaikkaa salissa, veloitetaan vaihdosta palvelumaksua 5 €/vaihto (voi sisältää yhden tai useamman lipun). Maksu peritään vaihdon yhteydessä. 

Lapset konsertissa

Huomioithan että konserttimme ovat erilaisia ja järjestäjäkohtaisesti niiissä voi olla erilaisia ikärajoja. Jokaisella konserttiin tulijalla pitää olla turvallisuusmääräyksistä johtuen oma paikkalippu salissa (koskee myös lapsia).

Konsertin peruuntuminen

Mikäli konsertti on jostain syystä peruttu, voi ostetut liput palauttaa takaisin Sibeliustalon lipunmyyntiin tai muihin myyntipisteisiin (konserttikohtainen tieto asiasta päivitetään konsertin tapahtumasivulle). Lipuista palautetaan pääsylipun osuus takaisin. Palvelumaksuja ei palauteta.

HUOM! Ticketmaster Suomen lahjakortit ja Lippupisteen Elämyslahjakortit eivät käy maksuvälineenä Sibeliustalon lippukassalla.

Lippupiste

Lippupiste

Lippupisteen valtakunnalliset puhelinnumerot:
0600 900 900 joka päivä klo 7-22 (1,98 €/min+pvm)
0600 900 911, arkisin klo 8-17 (yrityksille)

Varattujen lippujen toimitusmaksu
Toimituskulu vaihtelee 1,50 € - 3,50 €/lippu (myös Sibeliustalon lippukassasta)
Katso tarkemmat palvelumaksut.

Ticketmaster Suomi

Ticketmaster Suomi

Vain Sinfonia Lahden konsertit. Lahdessa Launeen ja keskustan Makuunit. ticketmaster.fi

Ticketmaster Suomen valtakunnalliset puhelinnumerot:
0600 10 800 (1,96 € /min + pvm) ja 0600 10 020 (6.79 € /puhelu + pvm)

Varattujen lippujen toimitusmaksu
Toimituskulu vaihtelee 1,50 € - 3,50 €/lippu. Katso tarkemmat toimituskulut.

Kulttuuri- ja Virikesetelit

Kulttuuri- ja Virikesetelit

Verovapaa työnantajan tarjoama Smartum Oy:n hallinnoima Kulttuuriseteli ja Luottokunta Oy:n hallinnoima Virikeseteli ovat henkilöstöetuja, jotka on yksilöity saajansa henkilökohtaiseen käyttöön. Molemmat setelit ovat 5 euron arvoisia ja niitä voi käyttää useampia yhteen tilaisuuteen, mutta niistä ei palauteta rahaa. Seteleillä ei ole mahdollista maksaa palvelumaksuja eikä muita toimitukseen liittyviä maksuja.

Kulttuuri- ja Virikeseteli käy kaikkiin Sibeliustalon konsertteihin ja tapahtumiin.

HUOM! Kulttuuri- ja Virikesetelit ovat henkilökohtaisia.
Toisen henkilön seteleitä voi käyttää vain valtakirjalla.

Mahdollista myös Smartum -saldon korttiveloitukset sekä Smartum-mobiilimaksu 4.4. alkaen.

Sibeliustalon lippukassalla käy maksuvälineenä myös Ticket Mind&Body sekä Ticket Duo -kortit.

Lipunmyynnin yhteystiedot

Sirkku Laine

Lipunmyyjä

Jenni Luukkonen

Lipunmyyjä

Katso lipunmyynnin yhteystiedot ja puhelinnumerot täältä.

sähköposti: etunimi.sukunimi(a)sibeliustalo.fi