Ajankohtaista

Kuka Mitä Häh? –musikaalin Sleeppariklassikot täyttävät neljäkymmentä vuotta

19.02.2014

Viime syksystä lähtien ovat Lahden Sibeliustalossa raikuneet Sleeppariklassikot. Helmi-maaliskuussa esityksiään
jatkavan Kuka Mitä Häh?-musikaalin myötä on niin lahtelaista kuin koko härmän rock-kansaa hellitty tämän bändilegendan
huikealla tarinalla. Elettiin vuotta 1974 kun Lahdesta käsin esitettiin kysymys Kuka Mitä Häh? Koko yhteiskuntaakin
räväkästi ravistellut Sleepy Sleepers - yhtye oli saanut alkunsa ja loppu on historiaa.

Syksyllä Lahden Sibeliustalossa menestyksellä esitetty Kuka Mitä Häh? -musikaali jatkaa keväällä kuuden esityksen voimin.
Sibeliustalon lisäksi musikaalia esitetään maaliskuussa Peacock-teatterissa. Legendaarisen Sleepy Sleepers -yhtyeen yhtä
legendaarisen roudari-dj-yleismies-ideanikkari Pulun tarinan kertova sliipparimusikaali tavoitti syksyllä lähes 10 000 katsojaa.

Kevään 2014 esitysten miehistöön tulee pieni vaihdos. Mato Valtosen roolissa aikaisemmin nähty Roope Salminen jää
bändikiireittensä takia kevään esityksistä pois ja hänen tilallaan Madon roolin tulkitsee Keijo Kumanto.

Kuka Mitä Häh?-musikaalin käsikirjoitus: Mato Valtonen, Jalle Niemelä, Sakke Järvenpää. Rooleissa muun muassa: Ilari Hämäläinen,
Markku Häkkinen, Mira Luoti. Ohjaus: Jalle Niemelä. Koreografia: Hilppa Lampi. Kapellimestari: Costello Hautamäki

Esitykset:

Lahden Sibeliustalossa perjantaina 21.2. klo 19 sekä lauantaina 22.2. klo 15 ja klo 20.

Helsingin Peacock-teatterin esitykset ovat perjantaina 7.3. klo 19 sekä lauantaina 8.3. klo 15 ja 20.

Musikaalin tiiseri: http://youtu.be/DVPOkX-rE_Q

Lipunmyynti: Lippu.fi

www.kukamitahah.fi