Sibeliustalo mukana Tuoksuton viikko -kampanjassa

Sibeliustalo mukana Tuoksuton viikko -kampanjassa

Tuoksuton viikko 31.10. – 13.11.2016

Allergia- ja astmaliitto peräänkuuluttaa tuoksuyliherkkien esteettömyyttä julkisissa tiloissa. Liitto ehdottaa, että hotellit, kauppakeskukset ja muut julkiset tilat siirtävät tupakointipaikat pois sisäänkäyntien tuntumasta. Lisäksi liitto kyseenalaistaa tilatuoksujen tarpeellisuuden. Allergia- ja astmaliiton kampanjoimaa Tuoksutonta viikkoa vietetään nyt kolmatta kertaa.

Väestöstämme 10 – 40 prosenttia on tuoksuyliherkkiä. Erilaiset tuoksut ja hajut aiheuttavat heille monen tyyppisiä oireita, esimerkiksi päänsärkyä ja pahoinvointia.

Allergia- ja astmaliitto painottaa, että Tuoksuttoman viikon tavoitteena ei ole tehdä maailmaa tuoksuttomaksi. Sen sijaan liitto haluaa lisätä tietoa, herätellä asiassa ja vahvistaa tuoksuyliherkkien esteettömyyttä. Niki Alanko arvioi, että ihmisten tietoisuus tuoksuyliherkkyydestä on lisääntynyt viime vuosina.

Tuoksuton viikko Lahdessa

Päijät-Hämeen allergia- ja astmayhdistys järjestää Arjen kemikaalikuorma -tilaisuuden ma 31.10. klo 18-19 Lahden Invakeskuksen salissa. Hämeenkatu 26 A 3.krs. Tilaisuudessa Allergia- ja astmaliiton kemikaaliasiantuntija Sanna Virtanen kertoo miten kemikaalikuorma vaikuttaa ihmisten arjessa.

Yhdistys on saanut myös mm. Sibeliustalon, Lahden kaupunginteatterin ja Terveyskioskin mukaan Tuoksuttomaan viikkoon esimerkiksi huomioimaan julistein wc-tiloissa liiallisesta tuoksujen käytöstä.

Lisätietoja: tuoksutonviikko.fi