Sibeliustalo vaihtoi ledeihin

Viime vuonna Sibeliustalossa uusittiin valaistusta. Pääsalia lukuun ottamatta kaikkien julkisten ja kokoustilojen valaisimiin on vaihdettu led-valot, jotka ovat vähentäneet sähkönkulutusta.
– Sähkönkulutus oli ennen sadan tuhannen euron paikkeilla, täksi vuodeksi on budjetoitu 76 200 euroa, toimitusjohtaja Emilia Mäki kertoo.

Kyseessä on kaupungin Tilakeskuksen ja Siemensin energiatehokkuussopimus, jossa on mukana kymmenen kiinteistöä. Ne ovat kohteita, joissa energiankulutus on korkea, peruskorjaustarve vähäinen ja käyttötarkoitus vakaa – Sibeliustalon lisäksi esimerkiksi kaupungintalo ja kaupunginteatteri.

Led-valoilla Sibeliustalo on saanut uusia toiminnallisiakin ominaisuuksia, kun valaistuksen värisävyä voi säätää.
– Talon ulkonäkö voidaan muuttaa asiakkaan väreihin. Esimerkiksi MM-kisojen aikaan talo oli violetti. Luovuimme myös joulukuusesta ja teimme Metsähalliin jouluvalaistuksen, jolloin Sibeliustalosta tuli Lahden iltanähtävyys, Mäki sanoo.

Toimitusjohtajan mukaan myös esitystekniikassa ledit ovat alentaneet tapahtumakohtaista energiankulutusta.
– Yleistynyt led-tekniikka mahdollistaa energiatehokkaammat kokoukset.
Osa KOKO Lahden tekniikasta toimii jo ledeillä ja kaikki uudet tekniset hankinnat mietitään energiatehokkuuden näkökulmasta.

(Juha Peltonen / Evento-lehti)

Lue koko juttu Evento-lehdestä.

https://eventolehti.fi/