Kävijäinfo

Keikkojen alkamisajat Finlandia-klubin keikat alkavat yleensä klo 21. Mikäli keikalla esiintyy useampi bändi, keikkojen alkamisajat vaihtelevat. Pyrimme ilmoittamaan illan aikataulun etukäteen. Ikäraja Klubi on ikärajaton, anniskelualue on rajattu erikseen salin takaosaan. Kuvaaminen

Kävijäinfo

Kävijäinfo

Keikkojen alkamisajat

Finlandia-klubin keikat alkavat yleensä klo 21. Mikäli keikalla esiintyy useampi bändi, keikkojen alkamisajat vaihtelevat. Pyrimme ilmoittamaan illan aikataulun etukäteen.

Ikäraja

Klubi on ikärajaton, anniskelualue on rajattu erikseen salin takaosaan.

Kuvaaminen

Esitysten äänittäminen sekä ammattimainen kuvaaminen on kiellettyä ilman erityistä lupaa. Kaikissa taltioinneissa toimitaan tekijänoikeuslain ja säädösten mukaisesti. Normaalien konserttimuistoja lisäävien valokuvien ottamien on sallittua.

Narikka

Naulakkomaksu 3 € / hlö, alle 7-vuotiaat veloituksetta, 7-15 -vuotiaat lastenkonsertteihin osallistuvat 1 €/hlö. Naulakkopalvelu aukeaa tuntia ennen tilaisuutta. Naulakkomaksun voi maksaa käteisellä tai kortilla. Kadonneesta naulakkolapusta perimme 10 euron maksun. 

Löytötavarat

Kadonneita tavaroita voi kysellä Sibeliustalon vahtimestareilta numerosta 050 398 5803.

Saattajalippu

Henkilökohtainen avustaja pääsee keikalle lipun ostaneen avustettavan kanssa saattajalipulla. Saattajalipun hinta on 1,50 € ja sen voi ostaa vain Sibeliustalon lippukassalta.

Esteettömät palvelut

Sibeliustalo palvelee kaikkia käyttäjäryhmiä mahdollisimman tasapuolisesti.

Pysäköintipaikat

Salirakennuksen kohdalla 3 invapaikkaa autoille sisämuurin vieressä.

Automaattiovet

Pääsisäänkäynnin Ankkurikadun puolella on automaattiovi, painike vasemmalla puolella.

Esteetön kulku

Finlandia-klubille toiseen kerrokseen pääsee hissillä (max 25 hlöä). Finlandia-klubilla on tasalattia, pyörätuolilla pääsee myös lavan eteen.

Pyörätuolit ja rollaattorit

Kaikkia pyörätuolia tai esim. rollaattoria käyttäviä asiakkaita pyydetään saapumaan hyvissä ajoin tapahtumiin. Näin varmistetaan se, että Sibeliustalon henkilökunta ehtii tarvittaessa avustaa siirtymisessä saliin. Sisään meno ruuhkautuu heti ovien avauduttua. Sibeliustalosta voi lainata tilaisuuden ajaksi pyörätuolin tai rollaattorin liikkumisen avuksi.

Esteettömät wc:t

Sijaitsevat lähellä naulakkoa: lippukassalta käytävää eteenpäin, kulman takana oikealla. Toisessa tilassa lapsenhoitotaso ja tarvikkeita.

Avustavat koirat

Opas- tai avustajakoiria käyttävät henkilöt voivat tulla Finlandia-klubille. Koiran voi jättää myös aulassa olevaan paikkaan odottamaan. Henkilökunta opastaa paikan sijainnissa.





Kokoustila - Pääsali

Kerros: 1-3
Max: 1229
Sibeliustalon Pääsali

Pääsalin harmoninen värimaailma ja maailmankuulu akustiikka tarjoavat viihtyisät puitteet myös suurille kokouksille,...

Kokoustila - Metsähalli

Kerros: 1. krs
Max: 1500

Metsähalli on Sibeliustalon sydän, joka yhdistää talon eri osat toisiinsa. Arkkitehtien Hannu Tikan ja Kimmo Lintulan ajatuksissa Metsähalli imitoi...

Kokoustila - Puusepän Sali

Kerros: 2. krs
Max: 650
Sibelistalon Puusepän sali näyttävänä kokoustilana (Cleantech Venture Day 28.10.2014)

Yli 100-vuotiaasta tehtaasta saneerattu Puusepän Sali sijaitsee Sibeliustalon toisessa kerroksessa. Se on muuntautumiskykyinen monitoimitila...

Kokoustila - Puusepän Verstas

Kerros: 1. krs
Max: 200
Sibeliustalon Puusepän Verstas toimii valokuvanäyttelyn tilana

Puusepän Verstas on Sibeliustalon vanhassa tehdasosassa oleva monitoimitila. Se muuntuu sekä seminaari-, kokous-, ja lounge-tilaksi ett...

Kokoustilat - Kongressisiipi

Kerros: 1. krs
Max: 30-150
Lahden Sibeliustalon Kongressisiipi - Kokoustila Kuusi

Kongressisiivessä kokous lähtee lentoon. Kokousvieras tuntee puun ja näkee veden. Kaikista tiloista avautuu ilta-aurinkoon antava...

Kokoustila - Saunakabinetti

Kerros: 4. krs
Max: 30
Sibeliustalon saunakabinetti

Korkealla vanhassa osassa sijaitsevasta kabinettitilasta on jännittävä näköala Metsähalliin sen oksiston tasolta....

Finlandia-klubi

Kerros: 2. krs
Max: 650

Finlandia-klubilla esiintyvät kotimaisen populaarimusiikin huiput. Klubi tarjoaa musiikkielämyksiä rock-uskottavassa ympäristössä inhimilliseen...

Sibeliustalon Pääsalin katsomo
Syksyllä 2019 konserttiohjelmistomme tarjoilee upeita konsertteja ja keikkoja, teatteriesityksiä sekä taidetta moneen makuun. Lataa Sibeliustalon... Lue lisää
Sibeliustalon päivittäinen lipunmyynti siirtyy 1.7.2019 alkaen kauppakeskus TRIO:n Lippu.fi myyntipisteeseen, Aleksanterinkatu 18 A,... Lue lisää
Kävijäinfo, Sibeliustalo Lahti
Aukioloajat Olemme suljettuna 1.-28.7. kesällä suoritettavien huoltotöiden vuoksi. Sibeliustalo on avoinna ma-pe klo 8-16 ja ... Lue lisää
Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti
KOKO Lahti Oy Lahden Sibeliustalo Ankkurikatu 7, 15140 Lahti Y-tunnus 1538807-9 Myyntipalvelu auttaa arkisin klo 8-16 välisenä... Lue lisää