Erin viimeistä kertaa Lahdessa ennen pitkää keikkataukoa

Erin viimeistä kertaa Lahdessa ennen pitkää keikkataukoa

Ihana ”Vanha nainen hunningolla” ja vuoden 2014 Musiikkikustantajat Ry:n palkinnon Vuoden biisistä ”Ei taida tietää tyttö” -pokannut säveltäjä ja sanoittaja Erin vierailee viimeistä kertaa Lahdessa kuluvan viikon perjantaina ennen pitkää keikkataukoa.

Erinin ensimmäinen albumi Hunningolla näki päivänvalon vuonna 2011 ja siitä tuli menestys. Levy viihtyi 47 viikkoa Suomen virallisella albumilistalla ja jättihiteiksi muodostuivat biisit ”Vanha nainen hunningolla”, ”Popeda”, ”Vanha sydän” ja ”On elämä laina”.

Pari vuotta myöhemmin Erin julkaisi toisen sooloalbuminsa Sä osaat!. Single ”Ei taida tietää tyttö” pinkaisi Suomen radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi kahdessa viikossa. Albumi puolestaan meni suoraan virallisen albumilistan kärkeen. Levy myi viikossa platinaa eli yli 20 000 kappaletta.

Upean 6-henkisen yhtyeensä kanssa esiintyvä Erin vierailee Finlandia-klubilla pe 7.11. Sä osaat! -kiertueen merkeissä. Kiertueen jälkeen Erin vetäytyy ennaltatietämättömäksi ajaksi keikkatauolle valmistelemaan hänen ensi vuoden aikana julkaistavaa kolmatta soololevyään.

Yhtyeen kokoonpano:
Kukka Lehto – viulu
Eeva Koivusalo – basso
Vesa Anttila – kitara
Roope Aarnio – kitara, mandoliini
Tero Pennanen – kosketinsoittimet
Janne Haavisto – rummut

 

Erin Finlandia-klubilla pe 7.11. klo 21
Liput: 25,50 € / ovelta 30,50 €
Osta liput