Keskiviikko, joulukuu 11, 2019 - 19:00

Laura Voutilainen - Minun Tähteni

Tulossa myyntiin to 23.5.

Laura Voutilainen lähtee paljon toivotulle joulukiertueelle yhdessä Higher Ground kuoron kanssa

Laura Voutilainen nähdään tänä talvena Minun Tähteni -nimisellä joulukiertueella yhdessä Hanna-Maria Heleniuksen johtaman Higher Ground -kuoron kanssa. Paljon odotettu joulukiertue tulee tarjoilemaan monitahoisen ja ainutkertaisen kokemuksen. Kiertue starttaa torstaina 21. marraskuuta Järvenpäästä ja käsittää 14 konserttisalia. 

"Ajatus yhteisestä projektista jonkin lauluryhmän kanssa on muhinut jo monta vuotta mielessäni. Olen monesti käynyt Higher Groundin konserteissa, vaikuttunut syvästi, innostunut ja voimaantunut. 

"Olin pitkään pyöritellyt ajatuksia, miten lähtisin tulevaa kiertuetta rakentamaan. Ja koska tunsin kaipuuta henkisten, jopa hengellisten arvojen äärelle, viihteen tekemisen vastapainoksi, alkoi ajatus kokonaisuudesta hahmottua", iloitsee Voutilainen ja jatkaa: "Ne jotka ovat olleet Higher Groundin konserteissa ovat kokeneet sen, joka minutkin sytytti: valtavan musiikin tekemisen riemun ja sykkeen. Uskon että tekemisen riemu tarttuu kuulijaankin, ja toivon, että saavut konserttiin avoimin mielin!

Konsertin kesto n. 2 tuntia, sisältää väliajan.

Järjestäjä: Central Line Entertainment.

Aikataulu ja liput

Päivä: Ke 11.12.2019 klo 19.00
Sibeliustalon Pääsali
Liput: 37 €

(sis. lippu.fi:n palvelumaksun)