Perjantai, maaliskuu 13, 2020 - 19:00

Topmost - Hold Me Tour 2020

Olemme yhdessä yhtyeen edustajan kanssa päätyneet eilisillan koronavirustilanteesta johtuen siirtämään tämän illan konsertin.

Konsertti siirtyy pidettäväksi Finlandia-klubille perjantaina 11. syyskuuta 2020 klo 19. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uutena konserttipäivänä.

Siirrettävän konsertin liput voi myös halutessaan palauttaa. Lippujen palautuksesta vastaa lippu.fi osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus.

 

TOPMOST HOLD ME 2020 TOUR Esittäytyy viime kevään loppuunmyytyjen konserttien innoittamana jälleen ensi keväänä kaikille 60`s musan diggareille ja ikuisesti uskollisille Topmost-faneille.

Koulupojista koostunut Topmost oli heti perustamisestaan lähtien kovaa vauhtia matkalla kohti Suomen popmaailman huippua. Vuonna 1967 Topmost oli Suomen suosituin nuorisoyhtye ja keikkamatkat ulottuivat myös ulkomaille, Ruotsiin ja Tanskaan saakka.

Topmostin suosio perustui suurelta osin puhtaaseen yhteislaulantaan sekä rhythm and blues- ja soul-musiikin hallitsemiseen. Nuoret soittajat olivat myös tyttöjen mieleen, tätä edesauttoi huoliteltu pukeutuminen sillä esiintymisasut ostettiin Tukholman sen ajan huippuvaatekaupoista.

Yhtyeen levytyksistä Merisairaat kasvot, Näen mustaa vain ja Hän sinut jättää nousivat listoille ja saavuttivat suuren suosion. Koko Topmostin levytyshistoria löytyy vuonna 2012 julkaistulta albumilta Topmost Years. Albumi on kokoelma yhtyeen levytyksistä ja live-nauhoituksista 1960-luvulta.

TOPMOST julkaisee kuluvan vuoden lopulla uuden sinkun  ”HOLD ME”, joka on jo tullut monelle tutuksi mm. Happy Together kiertueelta.

Topmostin kokoonpanoon kuuluvat Gugi Kokljuschkin (laulu),  Harri Saksala (laulu), Kisu Jernström (rummut+laulu),  Holle Holopainen (basso+laulu), Eero Lupari (kitara+laulu) ja  Tommi Lindell (koskettimet v. 2004-). Yhtyeen alkuperäinen kosketinsoittaja Arto ”Poku” Tarkkonen menehtyi syksyllä 2007.

Kesto n. 2 tuntia, sisältää väliajan.

Järjestäjä: Lahden Sibeliustalo.

Aikataulu ja liput

Päivä: Pe 13.03.2020 klo 19.00
Sibeliustalon Pääsali
Liput: 31 €

(sis. lippu.fi:n palvelumaksun)

Loppuunmyyty
Peruttu