Avoimet ovet

Lahden Sibeliustalo kutsuu kylään! 

Yksi Lahden tärkeimmistä maamerkeistä, Lahden Matkustajasatamaa jo lähes 25 vuoden ajan komistanut Sibeliustalo järjestää Avointen ovien päivän kaikille kiinnostuneille syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Teemapäivänä pääsee tutustumaan tapahtumataloon ja sen monipuolisiin tiloihin sekä toimintoihin ja nauttimaan maistiaisia ohjelmasta veloituksetta.

Avointen ovien päivän aikana Sinfonia Lahti tarjoaa tasatunnein talon nimihahmon Jean Sibeliuksen säveliä Sibeliustalon Pääsalissa, kapellimestarina Tomas Djupsjöbacka. Metsähallissa esitellään poimintoja syksyn viihdeohjelmistosta ja jututetaan talon väkeä sekä paikallisia vaikuttajia. Radio Voima on paikan päällä tekemässä suoraa lähetystä talolta. Tilaisuuden juontaa Eeva Ristkari.

Avointen ovien esittelykierroksilla pääsee kurkistamaan talon kulisseihin ja halutessaan vaikka kokeilemaan teknikon ja roudarin työtehtäviä. Päivän aikana pyörähtää onnenpyörä, jossa on tarjolla palkintoja talon tuleviin tapahtumiin. Luvassa on myös lippuetuja syksyn konsertteihin.

Ravintola Lastussa on tarjolla maittava brunssi (klo 10-14) ja Metsähallin Tuohi-kahviossa kahvilatuotteita. Kahvilatuotteen ostaja saa kahvin tai teen kaupan päälle. Ravintola esittelee myös syksyn väliaikatuotteita, joista voi tehdä samalla tilauksia kauden konsertti-iltoihin.

Lahden Sibeliustalon Avoimet ovet -tapahtuma lauantaina 7.9.2024 klo 10-15.

Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.

OHJELMA-AIKATAULU

Ticketmasterin ja Lippu.fi:n myyntipisteet aulassa ovat avoinna koko tapahtuman ajan klo 10-15. Luvassa loistavia lipputarjouksia syksyn tapahtumiin!

Pääsali

10:30 – Miikka Kallio: Urku auki (mm. Queenin ja Abban musiikkia)
11:00 – Sinfonia Lahti: Sibeliuksen Karelia-sarja
12:00 – Sinfonia Lahti: Sibeliuksen Andante Festivo ja Finlandia
13:00 – Sinfonia Lahti: Sibeliuksen Karelia-sarja
14:00 – Sinfonia Lahti: Sibeliuksen Andante Festivo ja Finlandia

Minikonserttien kestot n. 15 minuuttia.

Pääsalin ovet ovat avoinna koko tapahtuman ajan ja salissa voi vierailla pitkin päivää.

Metsähalli

10:20 – Haastateltavana Kimmo Kivisilta, toimitusjohtaja (Eventum Lahti Oy)
11:20 – Haastateltavana Maija Kylkilahti, intendentti (Sinfonia Lahti)
11:45 – Ti€napojat Duo: lastenmusiikkia
12:20 – Haastateltavana Niko Kyynäräinen, kaupunginjohtaja
12:45 – Ti€napojat Duo: potpuri syksyn ohjelmistosta
13:20 – Haastateltavana Sipe Santapukki (Apulanta)
13:30 – Sipe Santapukki Meet & Greet (30 min)
13:45 – Ti€napojat Duo: potpuri syksyn ohjelmistosta
14:20 – Kaikille avoin musavisa (osallistuminen Kahoot!-sovelluksella)

Metsähallin Tuohi-baari on avoinna kahvilatuotteiden kera koko tapahtuman ajan. Ostosten yhteydessä kahvi / tee kaupan päälle. Väliaikatuotteiden myyntipisteessä voi varata syksyn väliaikatarjoilut kätevästi ennakkoon.

Onnenpyörästä on mahdollista voittaa upeita palkintoja!

Ravintola Lastu

Herkullinen brunssi on katettuna Ravintola Lastussa klo 10-14. Brunssin hinta on 14,90 € / hlö. Tutustu menuun ja varaa pöytä!

Finlandia-klubi (2. krs)

Oletko aina halunnut kokeilla, miten miksauspöydän säätimet toimivat? Tai kuinka roudauslaatikko rullaa? Finlandia-klubilla pääset päivän aikana leikkimään teknikkoa ja roudaria! Teknikkosimulaattorissa voit kokeilla eri valo- ja äänitilanteita ja roudausradalla pääset työntämään roudauslaatikkoa rataa pitkin. Sopii kaikenikäisille!

Kongressisiipi

Upealla Vesijärvi-maisemalla varustetut kokoushuoneet ovat avoinna koko tapahtuman ajan. Haapa-kabinetissa on esillä historian havinaa vuosien takaa.

Opastetut kierrokset

11:30 – Kurkistus kulisseihin -kierros
12:00 – Taloesittelykierros
12:30 – Kurkistus kulisseihin -kierros
13:00 – Taloesittelykierros
13:30 – Kurkistus kulisseihin -kierros
14:30 – Kurkistus kulisseihin -kierros

Kurkistus kulisseihin -kierros: Aulan naulakolta lähtevät noin vartin mittaiset kierrokset, joilla päästään ohjelmapäällikkö Matti Pölläsen johdolla kurkistamaan Sibeliustalon kulisseihin. Kierroksille otetaan rajallinen määrä osallistujia, ilmoittautuminen aulassa etukäteen tapahtumapäivänä. Huom. kierroksella käydään paikoissa, jotka eivät ole esteettömiä.

Taloesittelykierros: Aulan naulakolta lähtevät talon historiasta ja arkkitehtuurista kertovat esittelykierrokset, jotka vetää talo-opas Erja Wiik. Kierroksille otetaan rajallinen määrä osallistujia, ilmoittautuminen aulassa etukäteen tapahtumapäivänä.

Aikataulu ja liput

la 7.9.2024 klo 10.00

Location

Sibeliustalo

Vapaa pääsy