Eino Grön – Markus Allan – RNO TANGO

Suomalaisen tangon legendaariset mestarit Eino Grön ja Markus Allan nousevat yhdessä konserttilavalle huhtikuussa. Solistien kanssa esiintyy Riku Niemi Orchestran 16-henkinen tangokokoonpano RNO TANGO. Yhteiskonsertit pidetään 27.-30. huhtikuuta Tampere-talossa, Helsingin Musiikkitalossa, Lahden Sibeliustalossa ja Turun konserttitalossa.

Eino Grön on koskettanut tulkinnoillaan suomalaisia jo kahdeksalla vuosikymmenellä. Muutaman vuoden nuorempi Markus Allan on hänkin ehtinyt laulaa ammatikseen jo 60 vuotta”, kertoo RNO TANGO:n kapellimestari Riku Niemi.

Huhtikuun yhteiskonserteissa Eino Grön, Markus Allan ja RNO TANGO esittävät Niemen mukaan musiikkia, joka on kulkenut ja välittynyt useissa sukupolvissa.

Nämä laulut ovat olleet suomalaisten ilona ja lohtuna arjessa ja juhlassa, saavutetussa ja menetetyssä rakkaudessa, sodassa ja rauhassa”, Niemi kuvailee.

RNO TANGO on keskittynyt esittämään erityisesti suomalaista tangoa. Kokoonpano on perehtynyt kappaleiden alkuperäisiin levytyksiin ja kirjoituttanut niitä uudelleen nuoteiksi Riku Niemi Orchestran omilla sovittajilla. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017 RNO TANGO käynnisti konserttisarjan nimeltä Suuri suomalainen tangolaulukirja, jossa kokoonpano on valottanut suomalaisen tangon historiaa, ilmiöitä ja teemoja.

Ryhmälippuja vähintään 20 henkilölle voi ostaa Lippupisteen puhelinpalvelusta ja myyntipisteistä. Ryhmäliput 10-19 henkilölle ovat myynnissä lisäksi verkkokaupassa. Yli 11 henkilön ryhmiä palvelee myös ryhmien myyntipalvelu osoitteessa ryhmat@lippu.fi sekä numerossa 0600 39 3949 (ma-pe klo 11-17, puhelun hinta 2 €/alk. min + mpm/pvm).

Konsertin kesto n. 2 tuntia 15 minuuttia, sisältää väliajan.

Järjestäjä: Lahden Sibeliustalo

Aikataulu ja liput

pe 29.4.2022 klo 19.00

Location

Sibeliustalon Pääsali

58 € / rivit 1-18
48 € / rivit 19-21
38 € / rivit 22-23 ja parvet

52,20 € / 43,20 € / 34,20 € (ryhmät 10-19 hlöä)
49,30 € / 40,80 € / 32,30 € ( ryhmät 20-49 hlöä)
46,40 € / 38,40 € / 30,40 € ( ryhmät 50- hlöä)

+ tilausmaksut (alk. 1 € www.lippu.fi)