Jossain on kai vielä joulu – Leavings-Orkesteri solisteineen

Jossain on kai vielä joulu – Leavings-Orkesteri solisteineen

LEAVINGS-ORKESTERIN JOULUKIERTUEELLA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA LIVENÄ ”VARASTELEVAA JOULUPUKKIA”

Leavings-Orkesterin ”Jossain on kai vielä joulu” -kiertueen toiseksi solistiksi on vahvistunut vaikuttavan uran kotimaisen rock-musiikin parissa tehnyt Jarkko Martikainen. Martikainen tulkitsee legendaarisia Leevi and the Leavings -kappaleita yhdessä Siiri Nordinin kanssa. Joulukiertueen liput ovat myynnissä alla näkyvissä keikkapaikkojen lipunmyyntipisteissä.

Kiistatta yksi suomalaisen popmusiikin suurimmista orkestereista ilahduttaa odotetulla joulukiertueellaan ”Jossain on kai vielä joulu”. Leevi and The Leavingsin ja laulaja-lauluntekijä Gösta Sundqvistin perintöä kunnioittava, yhtyeen alkuperäisten muusikoiden muodostama Leavings-Orkesteri nähdään marras–joulukuussa kahdeksassa kaupungissa ympäri Suomen. ”Jossain on kai vielä joulu” -kiertueen konserttiliput tulevat myyntiin torstaina 27. elokuuta klo 9 konserttipaikkojen lipunmyyntipisteissä.

Unohtumattomista klassikoistaan ja Sundqvistin nerokkaista sanoituksista tunnettu Leevi and the Leavings on jättänyt suomalaisiin lähtemättömän vaikutuksen. Risto Paanasen (basso), Juha Karastien (mandoliini ja kitara) ja Niklas Nylundin (rummut) muodostama Leavings-Orkesteri on kiertänyt loppuunmyytyjä saleja eri solistien kanssa jo usean vuoden ajan muun muassa ”Gösta In Memoriam” -konserttikiertueella. Nyt yhtye esittää ensimmäistä kertaa livenä rakastetun ”Varasteleva joulupukki” -albumin joululauluja. Lisäksi konserteissa kuullaan luonnollisesti suurimmat Leevi and the Leavings -hitit.

Konsertin kesto n. 2 h 30 min, sisältää väliajan.

Järjestäjä: Fullsteam Agency.

Aikataulu ja liput

pe 5.11.2021 klo 19.00

Location

Sibeliustalon Pääsali

45 €
(sis. Lippu.fi:n palvelumaksun)