Sibeliustalon pikkujoulubileet: Juha Tapio & Maija Vilkkumaa

Aika: 
La 1.12.2018 klo 20:00
Paikka: 
Metsähalli
Liput: 
44,50 €
94,50 - 109,50 - 133 € / Show & Dinner

(sis. lippu.fi:n palvelumaksun)

Kaupungin komeimmat pikkujoulubileet bailataan jälleen Sibeliustalon upeassa Metsähallissa lauantaina 1. joulukuuta 2018! Lavalle nousevat loppuunmyytyjä keikkoja vetävä Juha Tapio ja räväkästä asenteestaan tunnettu Maija Vilkkumaa. Metsähallin täyttää illan aikana valovoimainen energia ja mahtava fiilis!

Juha Tapio on kiistatta yksi suomen suosituimmista bändeistä ja biisintekijöistä, joka on kasvanut jäähallikoon esiintyjäksi. Juha on saanut bändiin mukaan todellakin tämän maan parhaita muusikoita ja ihmisiä. Näistä kaikista seuraa yksinkertaisesti vain hyvää. Juha Tapio julkaisi juuri uuden "Kuka näkee sut" -albumin.

Maija Vilkkumaa lukeutuu aikamme menestyneimpiin naisartisteihin. Hän on myynyt uransa aikana lähes 400 000 albumia ja voittanut viisi Emma-palkintoa. Vilkkumaa nähdään syksyllä uuden Idols-kauden tuomaristossa.

Illan tarkempi aikataulu vahvistuu syksyllä. Bileilta on K-18. Ei istumapaikkoja.

Järjestäjä: Lahden Sibeliustalo.
 

Show & Dinner -paketti kruunaa illan!

Täydelliseen pikkujouluun kuuluvat tietysti hyvät ruoat ja juomat! Kokoa oma poppoosi, työporukka, yritysvieraat tai kaverit ja valitse sopivin vaihtoehto kolmesta eri menusta sekä varaa paikkasi vuoden pikkujoulubileisiin!

Ruokailut alkavat klo 19 ja bileet Metsähallissa klo 20.

Tykkään susta niin että halkeen -paketti 94,50 € / hlö
Sisältää konserttilipun, buffet-kattauksen (menu 1) Puusepän Salissa ja naulakkomaksun. Myynnissä rajoitettu määrä Sibeliustalon lippukassalla sekä Lippupisteen myyntipisteissä ja verkkokaupassa.

Sinun vuorosi loistaa -paketti 109,50 € / hlö
Sisältää konserttilipun, buffet-kattauksen (menu 1) omassa tilassa (Haapa, Kuusi, Saunakabinetti), alkumaljan ja naulakkomaksun. Myynnissä rajoitettu määrä, saatavilla vain Sibeliustalon lipunmyynnistä. Minimimäärä 20 henkilöä.

Mitä silmät ei nää -paketti 133 € / hlö
Sisältää konserttilipun, pöytiin tarjoilun (menu 2) omassa tilassa (Honka, Pihlaja, Koivu), alkumaljan ja naulakkomaksun. Myynnissä rajoitettu määrä, saatavilla vain Sibeliustalon lipunmyynnistä. Minimimäärä 20 henkilöä.

Menu 1
Buffet Menu
Savulohta, marinoitua leipäjuustoa ja rapeaa fenkolia
Tabboulehsalaattia ja kanaa confit
Suppilovahverokreemiä ja paahdettua palsternakkaa
Aura-endiivisalaattia ja pähkinävinaigrettea
Karamellisoitua punajuurta, anis-versosalaattia ja basilikakreemiä
Luomuhunajavinaigrettea
Rosmariinileipää, tapenadea ja voita
**
Paahdetulla valkosipulilla ja timjamilla maustettua Ahvenanmaan luomukaritsaa
Ankanrasvassa paahdettuja juureksia ja karitsan haudutusliemi kastiketta
**
Sibeliustalon linssipihvejä
Harissa kaalia
Minttujogurttia
**

Crème brûlée ja kuusenkerkällä marinoituja marjoja

Menu 2
Blini ja graavattua Vesijärvenkuhaa, Aurakreemiä, pikkelöityjä puolukoita ja riimiporoa
**
Savustettua kotimaista häränsisäfileetä
lehtikaali-kasvispaistosta ja Cáfe de Paris –kastiketta
**
Pala kotimaista pientilajuustoa ja mustaherukkahilloketta
**
Karpaloparfee, suolakinuskia ja mallasviskillä maustettua sabayonkastiketta