Tänä iltana: Club for Five & Ilmavoimien Big Band

Tänä iltana: Club for Five & Ilmavoimien Big Band

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella rajoitetaan tilapäisesti yleisötilaisuuksien ja julkisten kokoontumisten osallistujamäärä 10 henkilöön koronaviruksen aiheuttaman infektion (covid-19) leviämisen ehkäisemiseksi. Rajoitukset tulevat voimaan 30.11. ja ovat voimassa 14.12.2020 saakka.

Konsertti on siirretty keväälle 2021. Uusi päivämäärä on perjantai 26.3.2021 klo 19.

Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan maaliskuussa. Mikäli uusi päivämäärä ei käy, voi liput palauttaa 31.12.2020 mennessä osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus

Vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi toteutamme konsertin poikkeuksellisesti Lahti Hallissa Lahden Messukeskuksessa (Salpausselänkatu 7).

Lahti Hallissa on numeroimattomat istumapaikat, joten pääsylipussa mainittu paikkanumerointi ei ole konsertissa voimassa.

 

Suomalaisten suosituimpien viihdesäveltäjien, Toivo Kärjen, Unto Monosen ja Junnu Vainion  musiikin saattelemana kaksi taidokasta kokoonpanoa yhdistävät voimansa.

Ilmavoimien Big Band ja Club For Five luovat upealla ilmaisullaan tunteellisia sekä riemastuttavia tulkintoja monista tunnetuista lauluista, jotka ovat jääneet suomalaisten sydämiin vuosien saatossa.

CLUB FOR FIVE
Club For Five on ainutlaatuinen ilmiö musiikkimaailmassa rikkoessaan mielikuvia siitä, mitä kaikkea ihmisäänellä voikaan tehdä. Monipuolinen a cappella lauluyhtye on valloittanut yleisönsä suvereenilla osaamisellaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yhtyeen musiikkia ei voi rajata yksittäiseen tyylilajiin, sillä viisikko yhdistelee sovituksissaan ennakkoluulottomasti jazz-, pop-, rock- ja klassista musiikkia tyylikkääksi ja omaperäiseksi kokonaisuudeksi. Voisi jopa sanoa, että Club For Five’n tyylilaji on Club For Five! Viiden laulajan (Maija Sariola, Susanna Lukkarinen, Jouni Kannisto, Juha Viitala ja Tuukka Haapaniemi) lavashow on täynnä vastustamatonta iloa, energiaa ja virtuositeettia.

ILMAVOIMIEN SOITTOKUNTA/ ILMAVOIMIEN BIG BAND
Ilmavoimien soittokunta on Suomen puolustusvoimien viidestä soittokunnasta ainoa, joka on erikoistunut viihde- ja big band -musiikkiin. Orkesteri nähdäänkin esiintyvän nykyisin pääasiassa big band -kokoonpanossa, kuten tälläkin kiertueella yhdessä lauluyhtye Club For Fiven kanssa. Orkesterin kotipaikkana on Jyväskylän varuskunta Tikkakoskella ja sen tehtäviin kuuluu puolustusvoimien tilaisuuksien lisäksi monipuolinen konserttitoiminta ympäri Suomen. Soittokunnalle kertyy vuosittain yhteensä n. 120 esiintymistä. Ilmavoimien soittokunnan päällikkökapellimestarina toimii musiikkimajuri Juha Ketola.

Aiemmasta tiedosta poiketen konsertti on väliajaton, kesto noin 1.5 tuntia.

Järjestäjä: Ilmavoimien Big Band & Lahden Sibeliustalo.

Aikataulu ja liput

ma 30.11.2020 klo 19.00

Location

Lahti Halli, Lahden Messukeskus

39,50 €
34,50 € / ryhmät
(sis. lippu.fi:n palvelumaksun)

Peruttu