
Stam1na
Stam1na
Keikka on siirtynyt helmikuulta 2022 maaliskuulle 2022. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uutena päivämääränä.
Suomen suosituimpiin ja arvostetuimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Stam1na aloittaa tähän mennessä 23 vahvistettua keikkaa sisältävän Novus Ordo Rundin alkuvuodesta 2022. Marraskuussa Helsingin Jäähallissa 4500 hengen yleisön järisyttävällä Viimeinen Atlantis -keikallaan vakuuttanut yhtye kiertää kattavasti maamme klubeja tammikuusta alkaen aina huhtikuun alkuun saakka. ”Viikonloppuna saimme kokea yhden ikimuistoisimmista keikoistamme Stam1nan historian aikana. Ja vaikka tässä vasta koneet prosessoivat mitä tapahtui, meillä on jo nyt ilo ilmoittaa, että keikat jatkuvat jo ensi tammikuussa koko kevään kestävän Novus Ordo Rundi 2022 kiertueen muodossa. Kiertueella luvassa uusia paikkoja ja vanhoja tuttuja, joten toivotamme lämpimästi kaikki tervetulleksi keikoillemme!”, kiertuetta malttamattomana odottava Stam1na toteaa.
Novus Ordo Rundi käynnistyy Helsingin Tavastialta kahtena iltana torstaina 20. ja perjantaina 21. tammikuuta, jonka jälkeen keikkabussi matkaa ympäri Suomea aina huhtikuun alkuun saakka. Helsingin lisäksi tuplakeikka on luvassa myös Joensuun Kerubissa, Lappeenrannan Nuijamiehessä sekä Jyväskylän Lutakossa. Lipunmyynti on käynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
Kuluvan vuoden helmikuussa julkaistu Novus Ordo Mundi -albumi seurasi edeltäjiensä jalanjälkiä kohoten ilmestyttyään Suomen virallisen listan ykkössijalle. Moninkertaisesti Emma-palkittu yhtye on 25 toimintavuotensa aikana uudistanut kotimaisen raskaan musiikin konventioita pysyen uskollisena trashin ja äärimetallin äänimaailmasta ammentaville juurilleen.
Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.
Ovet klo 20, showtime klo 21.