Amorphis – Halo Tour 2023

METALLIYHTYE AMORPHIS KIERTÄÄ SUOMEA ENSI KEVÄÄNÄ

Tällä hetkellä Euroopan kiertueella reissaava metalliyhtye Amorphis nähdään keväällä 2023 klubikiertueella Suomessa. Halo Tour 2023 starttaa Seinäjoen Rytmikorjaamolta 10. helmikuuta ja jatkuu Lahden Finlandia-klubin, Oulun Tullisalin ja Tampereen Pakkahuoneen kautta Turun Logomo-saliin. Liput kiertueelle ovat myynnissä nyt.

”On mahtavaa tuoda “Halo World Tour” takaisin kotimaisille klubeille. Suomessa esiintyminen on aina ilo ja kunnia, nähdään siis pian!, kommentoi Amorphis.
Yli 30 vuotta nousujohteista uraa luonut Amorphis on suomalaisen metallin ehdoton kulmakivi. Jo neljätoista albumia julkaisseen yhtyeen vuonna 2015 julkaisema albumi Under The Red Cloud oli startti albumitrilogialle, jota seurasi vuonna 2018 julkaistu Queen of Time. Ympyrän sulki ja trilogian täydensi viime helmikuussa julkaistu albumi Halo, jonka ympärille ensi keväänä Suomessa nähtävä Halo Tour 2023 kietoutuu. Huikeita arvioita kerännyt pitkäsoitto nousi julkaisunsa jälkeen Suomen Virallisen listan ykköspaikalle kahdeksi viikoksi.

Ovet klo 20, showtime klo 21.

Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.

Aikataulu ja liput

la 11.2.2023 klo 21.00

Location

Finlandia-klubi

45 € ennakkoon / 48 € ovelta

+ tilausmaksut (alk. 1,50 € www.lippu.fi)