BEHM – Merkittävät erot
BEHM – Merkittävät erot
2020-luvun alun menestyneimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva BEHM julkaisee odotetun, ennakkoon platinarajan ylittäneen kakkosalbuminsa Merkittävät erot 22.9. Albumilta löytyvät jo aiemmin julkaistut platinaa striimanneet singlet Ethän tarkoittanut sitä, Sata vuotta ja tälläkin hetkellä radioiden ykkösenä oleva Viimeinen tanssi. Viimeinen tanssi on BEHMin uran neljäs radioykkönen. Tekstien ja sävellysten lisäksi BEHM toimii uudella albumillaan myös sen vastaavana tuottajana.
”Merkittävät erot -albumi on kokoelma pohdintoja viime vuosilta. Kirjoitin ja sävelsin laulut aikavälillä syyskuu 2020 – joulukuu 2022 (paitsi ’Sata vuotta’ oli löytö vuoden 2017 arkistoista). Prosessi venyi lähes kolmen vuoden mittaiseksi, sillä halusin oman ääneni kuuluviin myös tuottajana ja se vaati paljon harjoittelua. Olen tuottanut puolet levystä yksin ja puolet tuotimme yhdessä Kalle Mäkipellon kanssa, joka on ollut urani alusta asti mukana. Käsittelen albumilla mm. kuolemaa, epäonnistumista, egon ääripäitä, naiseen kohdistuvia sosiaalisia paineita ja ihmissuhdekriisejä. Tällainen tästä sitten tuli”, BEHM kertoo.
Keväällä spesiaalilla Teatraaliset vivahteet -kiertueella loppuunmyydyille konserttisaleille esiintynyt BEHM juhlii uutta albumiaan kattavalla syyskiertueella. Virallinen levynjulkaisukeikka järjestetään 7.10. Helsingin Tavastialla.
”Merkittävät erot -kiertue saa lisäkierroksia bändin kasvaessa. Mietin, että joku roti pitää olla tässä Suomen metropoleja kahlatessa, joten vierailemme myös vähän pienemmillä paikkakunnilla, koska toiveita niistä on esitetty viime aikoina paljon”, BEHM avaa lähes koko Suomen läpileikkaavaa kiertuettaan.
Ovet klo 17, keikka klo 18.
Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.
Tilaa juomat itsellesi ja seurueellesi omalle pystypöydälle ennakkoon! Juomat odottavat pöydässä valmiina, kun saavut Finlandia-klubille nauttimaan keikkaillasta.
Saat varmistuksena tilausvahvistuksen sähköpostiisi. Pöytänumero vahvistetaan viimeistään 2 h ennen tapahtuman alkua. Pöytäpaikkoja rajoitettu määrä, max 4 hlöä / pöytä. HUOM! Tule paikalle viimeistään klo 17.15.