Diablo

Diablo-yhtyeen seitsemäs studioalbumi When All the Rivers Are Silent julkaistaan perjantaina 25.helmikuuta 2022 Sakara Recordsin toimesta.

Myös yhtyeen maaliskuussa 2022 starttaava neljätoista keikkaa kattava levynjulkaisukiertue on julkaistu.

Tulevalla albumillaan Diablo suuntaa juurilleen meren äärelle, kitaristiparivaljakko Rainer Nygårdin ja Marko Utriaisen kotimaisemiin Kalajoelle. Levyllä yhtye ruoskii itseään säästelemättä ja todennäköisesti myös kovempaa kuin koskaan ennen. Tarinoissa kynttilä palaa molemmista päistä, mutta taidot eivät riitä käsijarrun vetämiseen.

Harhamme kaikkivoipaisuudesta, huhutasoisen tiedon valjastaminen vihanpidon välikappaleeksi, huomiotalouden lihamylly, addiktiot ja mielen myrskytuulet. Siinäpä lyhykäisyydessään koordinaatit tälle levylle. Itselleni on vain jotenkin luontevampaa ammentaa näistä ihmiselon karikoista ja pistää sellaiseen nimensä alle. Kokemusasiantuntijan äänellähän tässä puhutaan”, yhtyeen nokkamies Rainer Nygård naurahtaa.

When All the Rivers Are Silent -albumilta on lohkaistu toistaiseksi kaksi singleä, vuonna 2019 ilmestynyt Grace Under Pressure ja viime vuonna julkaistu The Extinctionist. Levyn tekoprosessi onkin ollut poikkeuksellisen pitkä, jopa Diablon mittapuulla.

Erehdyin parin singlejulkaisun jälkeen lähipiirissä naureskelemaan, että itkun kanssa näitä on tässä pitänyt tehdä, mutta olisi pitänyt olla vain hiljaa. Vaan eipä tarvitse edelleenkään hävetä tekemisiään, vaikka projektin kriittisimmissä vaiheissa peiliin ja kalenteriin katsominen viilsi kuin teräketju Arvi-sedän käsiä. Kun pistää itsensä kunnolla peliin, niin saa myös pidättää oikeuden jättää estradit pystypäin”, Nygård jatkaa.

Myönnän häkeltyneeni kun ensi kertaa näin rakenteilla olleen kevätkiertueen laajuuden. Arvostankin suuresti kentän luottamusta – semminkin kun olemme pitäneet jo varsin pitkään matalaa profiilia julkisten esiintymisten suhteen. Kyllä kansa näemmä tietää – edelleen”, Nygård toteaa.

Diablo:
Rainer Nygård – laulu, kitara
Marko ”Kuula” Utriainen – kitara
Aadolf Virtanen – basso
Heikki Malmberg – rummut

www.facebook.com/diablobandofficial
www.instagram.com/diabloperkele
www.diabloperkele.com/

Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.

Ovet klo 20, showtime klo 21.

Aikataulu ja liput

pe 25.3.2022 klo 21.00

Location

Finlandia-klubi

24,50 € ennakkoon / 29,50 € ovelta

+ tilausmaksut (alk. 1 € www.lippu.fi)