
Ihan tuuliajolla – Juice, Eput ja Hassisen Kone risteilyllä
Ihan tuuliajolla – Juice, Eput ja Hassisen Kone risteilyllä
Musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteillä.
Musikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä, Juice, sekä Eppu Normaali ja Hassisen Kone. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.
Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Einon kanssa seikkailevat mm. Juice, Martti Syrjä ja Ismo Alanko.
Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.
Päärooleissa mm: Tatu Mönttinen, Ilpo Kaikkonen, Mirjam Paaso, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Henri Lehikoinen ja Juha Kinnunen/ Kasperi Kinnunen
Esityksen kesto n. 2,5 tuntia, sisältää väliajan.
Järjestäjä: Suomen Musiikkiteatteri.
Aikataulu ja liput
Location
50,50 € / peruslippu
46,50 € / eläkeläinen
39 € / opiskelija, työtön, lapsi (0-15v.)
47,50 € / ryhmät (min. 20 hlöä)
44 € / eläkeläisryhmät (min. 20 hlöä)
Liput myy Ticketmaster.
Hinta sisältää käsittelykulut 4,00-4,50 €. Hintaan lisätään tilausmaksu alk. 1,50 € / tilaus.