Kari Tapio 80 vuotta – Olen suomalainen

Kari Tapio 80 vuotta – Olen suomalainen

Kari Tapion syntymästä 80 vuotta – mittava juhlakiertue ympäri Suomen!

Kari Tapion syntymästä tulee kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään mittava huippuartistien konserttikiertue ympäri Suomen.
Kari Tapio 80 vuotta  – Olen suomalainen  -juhlakiertue käynnistyy heinäkuussa Kari Tapion syntymäkaupungista Suonenjoelta ja päättyy 13. joulukuuta Espoon Kulttuurikeskukseen.

Kiertueella kuullaan Kari Tapion legendaarisia sinivalkoisia lauluja sekä tarinoita hänen elämästään ja urastaan artisti- ja muusikkoystävien kudelmana.

Sibeliustalossa esiintyvät Marita Taavitsainen, Jenna Bågeberg (sijaistaa Saija Tuupasta), Tommi Soidinmäki, Eino Grön, Petri Ryynänen, Ilkka Vainio, Lloyd Libiso, Juse Venäläinen ja Joona Jalkanen.
Esiintyjiä säestää Hänen Juhlaorkesterinsa Jani Jalkasen johdolla.

– On hienoa päästä taas Kari Tapion laulujen ääreen ja näin kunnioittaa isäni elämäntyötä ja laulajan uraa, kertoo konserttikiertueen järjestelyistä vastaava Kari Tapion poika Joona Jalkanen.
– Luvassa on ikimuistoisia hetkiä upean musiikin parissa.

Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan.
Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Kari Tapio sai urallaan viisi Emma-palkintoa, joista parhaan miespuolisen artistin palkinnon vuosina 1999 ja 2005.

Konsertin kesto noin 2 h 45 min, sisältää väliajan n. 30 min.

Järjestäjä: Eventum Lahti.

Aikataulu ja liput

su 9.11.2025 klo 15.00

Location

Sibeliustalon Pääsali

47,50 €
43,00 € / Ryhmälippu (min. 10 hlöä)

Liput myy Ticketmaster.

Hinta sisältää käsittelykulut 3,00-5,00 €. Hintaan lisätään tilausmaksu alk. 1,50 € / tilaus.