Maagikot 3

Suomen suurin magia-kiertue hämmästyttää jälleen ensi talvena: ”Rautainen kokonaisuus, jolla voisi kiertää missä päin maailmaa tahansa”

Suomen suurin magia-kiertue Maagikot saa jatkoa! Maagikot 3 tuo kansainvälisesti palkitut magian ja illuusion mestarit yhteiskiertueelle konserttisaleihin ympäri Suomen tammi-helmikuussa 2024. Kaksi aiempaa Maagikot-kiertuetta on ollut loppuunmyytyjä. Vuoden 2023 Maagikot 2 ilahdutti yli 10 000 ihmistä ympäri Suomen.

Maagikot 3 -kiertueella on jälleen mukana ennennäkemättömiä esiintyjiä. Nyt yleisöllä on mahdollisuus kokea kuusi kansainvälisesti palkittua magian ja illuusion mestaria samassa show’ssa. Mukana on esimerkiksi kaksi maailmanmestaria ja yksi maailmanennätysmies sekä ensimmäistä kertaa ulkomainen tähti, maagikko Malin Nilsson Ruotsista.

Jokaiselta esiintyjältä nähdään täysin oma esityksensä, jotka muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jollaista ei ole Suomessa aikaisemmin nähty.

Maagikot 3 -esiintyjät ovat

  • Maailmanmestaritaikurit Marko Karvo & Vanessa – maailmankuulut näyttämötaikuuden maailmanmestarit
  • Mentalisti Pete Poskiparta – Suomen ainoa kansainvälisesti palkittu mentalisti
  • Digiharmonikkataiteilija Netta Skog – Cirque Du Soleilissakin esiintynyt ja useiden heviyhtyeiden riveistä tuttu digiharmonikan maailmanmestari
  • Mestarimanipulaattori Hannu Juntunen – EM-kisoissakin palkittu Vuoden taikuri 2023
  • Moottorisahajönglööri Janne Mustonen – Kaksinkertainen Guinnessin maailmanennätysmies
  • Maagikko Malin Nilsson (SWE) – Pohjoismaiden mestaruudella palkittu ruotsalaismaagikko

”Tämä on yksinkertaisesti sanottuna niin rautainen kokonaisuus, että voisimme tämän kanssa kiertää missä päin maailmaa tahansa”, sanoo kaikilla Maagikot -kiertueilla mukana ollut mentalisti Pete Poskiparta.

”Kun näin monta talenttia yhdistää taitonsa, tulee katsojat putoamaan tuoleiltaan monta kertaa show’n aikana!”, hehkuttaa taikuri Joni Pakanen, Maagikot -esityksen ohjaaja.

”Rakastan Suomea! En malta odottaa, että pääsen esiintymään yleisölle ympäri maatanne! Olen varma, että te suomalaiset pidätte omalaatuisesta huumoristani ja surrealistisista temppuistani”, iloitsee ruotsalainen maagikko Malin Nilsson.

Esityksen kesto on noin 2 tuntia (sis. väliajan) ja suositusikäraja on yli 10-vuotiaille.

Järjestäjä: Sanoma Media Finland Oy / Nelonen Media Live

Aikataulu ja liput

ke 24.1.2024 klo 19.00

Location

Sibeliustalon Pääsali

49,90 € / permannon rivit 1-10 ja 19
39,90 € / muut paikat salissa

+ tilausmaksut alk. 1,50 € / tilaus (lippu.fi)