NEON 2 – Pieninä palasina

Kemiaa, Polku, Ei yksinäinen unta saa, Pieninä palasina. Hittibiiseistään tuttu Jussi Rainion ja Rami Alangon Neon 2 -yhtye lähtee keväällä Pieninä palasina -kiertueelle. Konserteissa kuullaan suurimpien hittien lisäksi uusia sovituksia, poimintoja keväällä julkaistavalta uudelta albumilta sekä kappaleita, joissa Vain elämää -ohjelmassakin esiintyneen Jussi Rainion ääni ja tulkinta häikäisevät.

Konserteissa kuullaan myös pieni akustinen osuus, sekä kappaleita, joita ei ole livenä soitettu aikoihin.

”Tehtiin viime kesänä festarien lomassa muutama spessukeikka, joista saatiin niin sydäntä lämmittävää palautetta, että ajattelimme tehdä niitä muutaman lisää. Kevät jo mielssä, odotamme näitä keikkoja todella paljon! Tuu mukaan!”, kertoo Neon 2 tulevasta kiertueestaan.

Ikärajaton keikka. Numeroimaton istumakatsomo.

Ovet klo 18. Kesto n. 2 h 20 min, sisältää väliajan.

Järjestäjä: Gramofoni Oy.

💧 Tähän tapahtumaan on mahdollista ostaa lipun oston yhteydessä 2 euron I love Vesijärvi -lisätuote, jolla tuet Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön tärkeää työtä Lahden seudun järvien hyvinvoinnin edistämiseksi. (Rahankeräyslupa RA/2021/1004)

Aikataulu ja liput

ke 15.4.2026 klo 19.00

Location

Finlandia-klubi (istumakatsomo)

39,10 €

Liput myy Ticketmaster.

Hinta sisältää käsittelykulut 4,00 €. Hintaan lisätään tilausmaksu alk. 1,50 € / tilaus.