Samuli Edelmann & Helsinki Sound Machine

Samuli Edelmann on poikkeuksellinen omaa tietään kulkeva tulkitsija, jonka laaja-alainen repertuaari taidelevyistä pop-musiikkiin löytää poikkeuksetta tiensä suomalaisten sydämiin. Mittavan uran merkittäviin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Sininen sointu, (Sinä olet) Aurinko, Peggy, Jos sä tahdot niin –duetto Jipun kanssa, Tähtipölyä, Miten ja miksi, Armaan läheisyys sekä Vesa-Matti Loirin kanssa duetoitu Tuomittuna Kulkemaan.

Tänä vuonna päästään maistamaan harvinaista herkkua, kun Samuli Edelmann palaa esiintymislavoille soolouransa alkuaikojen Helsinki Sound Machine -yhtyeen kanssa. 1990-luvulla Samulin kanssa aktiivisesti keikkaillut kokoonpano on esiintynyt yhdessä viimeksi yli 25 vuotta sitten. Helsinkin Sound Machine-yhtyeessä soittavat Leri Leskinen, Kalle Chydenius, Sami Kuoppamäki, Peter Engberg, Ville Hukkinen ja Puke Kataja.

Helsinki Sound Machinen paluusta on puhuttu jo pitkään, mutta nyt aika tuntui oikealta. Ensimmäiset keikat on jo takana, ja tunnelma niissä oli mahtava. Se energia ja yhteys mikä meillä oli aikoinaan, on edelleen tallella, Samuli Edelmann kertoo.

Samulin ja ylistetyn Helsinki Sound Machine -yhtyeen esittämänä kuullaan keikoilla rakastettuja kappaleita, joita ei ole esitetty livenä vuosiin.

Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.

Ovet auki klo 20, keikka klo 21.

Tilaa juomat itsellesi ja seurueellesi omalle pystypöydälle ennakkoon! Juomat odottavat pöydässä valmiina, kun saavut Finlandia-klubille nauttimaan keikkaillasta.

Saat varmistuksena tilausvahvistuksen sähköpostiisi. Pöytänumero vahvistetaan viimeistään 2 h ennen tapahtuman alkua. Pöytäpaikkoja rajoitettu määrä, max 4 hlöä / pöytä. HUOM! Tule paikalle viimeistään klo 20.15.

Aikataulu ja liput

la 7.10.2023 klo 21.00

Location

Finlandia-klubi

32 €

+ tilausmaksut alk. 1,50 € / tilaus (lippu.fi)