Ajankohtaista

Haemme markkinoinnin suunnittelijaa

05.09.2017

Lahden kaupungin omistaman tapahtumayhtiö KOKO Lahti Oy:n brändit Lahden Messut, Lahden Sibeliustalo, Finlandia-klubi ja Lahden konserttitalo tarjoavat monipuoliset ja muuntuvat tapahtumatilat sekä tuotantopalvelut 10–20 000 hengen tilaisuuksille Lahdessa ainutlaatuisen luonnon äärellä. Yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä 35 työntekijää. Liikevaihto vuonna 2017 on noin 6,3 meur. www.kokolahti.fi

Toimintamme kasvaessa etsimme markkinointitiimimme vahvistukseksi innostunutta markkinoinnin suunnittelijaa. Markkinoinnin suunnittelijana rakennat ja toteutat monikanavaisia markkinointitoimenpiteitä ja suunnittelet mieleenpainuvia kampanjoita tukeaksesi myyntitavoitteitamme. Koordinoit palveluidemme valtakunnallisia ja alueellisia markkinointitoimenpiteitä, seuraat toimenpiteiden toimivuutta ja hyödynnät tietoa kampanjoiden jatkuvassa kehittämisessä. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä koko markkinointitiimin, tiimiesimiesten sekä yhteistyökumppaneidemme kanssa vastaten toimenpiteiden läpiviennistä.

Koulutuksen sekä työkokemuksen tuoman ammattitaidon lisäksi omaat sujuvat vuorovaikutustaidot. Arvostat visuaalisuutta sekä seuraat markkinointiviestinnän muuttuvaa kenttää ahkerasti. Tuotat sisältöä eri kanaviin sujuvasti suomeksi sekä englanniksi. Tunnet sosiaalisen median kentän ja haluat kehittää digiosaamistasi. Hyvät projektinhallintataidot sekä oma-aloitteisuus auttavat sinua hallitsemaan tapahtuma-alan ajoittain vauhdikkaitakin käänteitä. Perustaidot graafisten ohjelmistojen käytössä (Adobe Photoshop ja InDesign) katsotaan eduksi. Työpaikkasi sijaitsee Lahdessa Sibeliustalon tiloissa.

KOKO Lahti Oy tarjoaa tapahtuma-alalla monipuolista työtä alan ammattilaisille. Meillä pääset hyödyntämään osaamistasi laaja-alaisesti ja kasvamaan organisaation mukana.

Lisätietoja tehtävästä antaa markkinointi- ja viestintäjohtaja Petra Peltovako puh. 044 416 3298 tiistaina 12.9. klo 12–14 sekä torstaina 14.9. klo 8-10.

Hakemukset palkkatoiveineen pyydetään lähettämään sähköpostilla sunnuntaihin 17.9. mennessä osoitteeseen petra.peltovakoatsibeliustalo.fi