
Sibeliustalon hyväntekeväisyys 2015 musiikkiluokille ja huumeettomalle huomiselle
Sibeliustalon hyväntekeväisyys 2015 musiikkiluokille ja huumeettomalle huomiselle
Lahden Sibeliustalo Oy:n hallitus on valinnut vuoden 2015 hyväntekeväisyyskohteiksi Lahden musiikkiluokkien konsertin ja Lahden Lions Club Lahti Salpausselän Huumeetonta huomista -konsertin.
Lahden musiikkiluokkalaiset Lotilan ja Tiirismaan kouluista järjestävät Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi hyväntekeväisyyskonsertin, jonka tuotto menee kokonaisuudessaan lahtelaisten lasten ja nuorten musiikkiharrastusten tukemiseen. Konsertin ohjelmisto koostuu Sibeliuksen sävellysten lisäksi myös muusta suomalaisesta musiikista. Lahden musiikkiluokat on tunnettu kuorolauluperinteestään, jonka lisäksi oppilaat soittavat ja laulavat solistisesti, ensemble-ryhminä sekä orkestereina. Konsertti pidetään Sibeliustalon Pääsalissa torstaina 7.5.2015 klo 19.
Toiseksi hyväntekeväisyyskonsertiksi on valittu Lions Club Lahti Salpausselän suunnittelema Huumeeton huominen -konsertti, joka järjestetään ensi vuonna 15. kerran yhteistyössä Lahden Konservatorion kanssa. Konsertin tuotto käytetään nuorten huumeiden vastaiseen työhön sekä konservatorion orkestereiden stipendirahastoon. Konsertin ajankohta on vielä avoin.