Sibeliusta myös ilman ääntä
Sibeliusta myös ilman ääntä
Sibeliuksen juhlavuoden kesäohjelmistoon kuuluva Sibelius Finland Experience saa uuden ulottuvuuden viimeisessä torstain konsertissa 6.8., kun välipuheet sekä urkumusiikki tulkataan viittomakielelle. Sanattoman klassisen musiikin tulkitseminen on haastavaa, mutta antaa tulkitsijalleen luvan luovuuteen. Mielikuvat ovat erityisen tärkeässä roolissa etenkin kun kaikilla sävellyksillä ei ole taustatarinaa. Poikkeuksen tähän tekee esimerkiksi Finlandia, jossa Heidi ja Heli Välikangas tulkitsevat kappaleessa kuultavaa pahaa ja uhkaavaa voimaa visuaalisesti kotkana.
Kiinnostus kuuroille suunnatuista kulttuuripalveluista on viime vuosien ajan ollut kasvussa. Viittomakielellä tulkatun konsertin myötä Sibelius Finland Experience tavoittaa entistä laajemman asiakaskunnan.
Sibelius Finland Experience torstaina 6.8. klo 14 Sibeliustalolla.