
Lapset ovat Sibeliustalon tähtiä marraskuussa!
Lapset ovat Sibeliustalon tähtiä marraskuussa!
Lapset ovat Sibeliustalon tähtiä marraskuussa!
Marraskuussa Sibeliustalossa juhlitaan lapsia, joille on tarjolla paljon kivaa ohjelmaa koko kuun ajan.
Varaslähtö marraskuun rientoihin otetaan jo lauantaina 31.10. klo 14, kun riemastuttavan hauska kahden sisaruksen muodostama lastenyhtye Mimmit tuovat muskarinsa Finlandia-klubin Ipana-rock-keikalle. Mukaansatempaavassa konsertissa lapset ja aikuiset pääsevät mukaan osallistumaan laulaen ja leikkien livemuskariin. Konsertissa vieraillaan Vaarin saarella, opitaan liikennesääntöjä ja rytmejä, tavataan hurja Kapteeni Koukku ja Peppi Pitkätossu sekä tiikeriäiti Himalan rinteiltä.
Mimmit la 31.10. klo 14, liput 12,50 € / 15,50 € ovelta
Sunnuntaina 8.11. klo 16 kuullaan jyriseviä tahtia Pääsalin puolella, kun Hevisauruksen Soittakaa Juranoid! -konsertti vie koko perheen seikkailulle marraskuussa 2015 ensi-iltansa saavan Hevisaurus-elokuvan hengessä. Konsertissa kuullaan jo ennakkoon elokuvaan sävellettyä musiikkia ja rokataan klassikkohittien tahdissa. Terrrrrrrvetuloa mukaan!
Hevisaurus su 8.11. klo 16, liput 22,50 €
Vuoden lastenlevyn Emman tänä vuonna saanut Muumiperheen lauluretki saapuu Sibeliustalon Pääsaliin lauantaina 14.11. klo 15! Visuaalisissa konserteissa kuullaan Eija Ahvon ja Markus Bäckmanin tähdittämää seitsenhenkistä liveorkesteria. Kokeneen lastenkirjailja Hannele Huovin sanoittamat ja omalla alallaan yhtä lailla ansioituneen Soili Perkiön säveltämät laulut puhuttelevat muumien ystäviä vauvasta vaariin ja tunnelmat vaihtelevat Nuuskamuikkusen huilun sävelistä Pikku Myyn räppiin. Matti Kallion (Värttinä) sovittamat kappaleet kuullaan kiertueella monipuolisen näyttelijä-laulaja Eija Ahvon sekä lukuisissa suosituissa lastenohjelmissa- ja elokuvissa kuullun ääninäyttelijä-laulaja Markus Bäckmanin tähdittämän seitsemänhenkisen livebändin esittäminä.
Muumiperhe la 14.11. klo 15, liput 25 / 90 € (perhelippu 4 hlöä)
”Sataa, sataa ihanaa”…lauleskelee pikku Ti-Ti Nalle hyppiessään iloisena syvälle kuralätäkköön! Ti-Ti Nalle & Merenalainen maailma nähdään Sibeliustalon Pääsalissa maanantaina 23.11. klo 18. Sukella mukaan Riitan ja koko nalleperheen kanssa korallin väriseen, merenalaiseen musiikkimaailmaan!
Ti-Ti Nalle ma 23.11. klo 18, liput 23,50 / 86 € (perhelippu 4 hlöä)
Joulutunnelmiin ryhdytään marraskuun loppupuolella, kun Finlandia-klubin Ipana-rock-keikalla tutustutaan tontun puuhiin Satu Sopasen & Tuttiorkesterin johdolla. Lauantaina 28.11. klo 14 laulut ne raikaa ja rytmit kaikaa, täällä on oikeaa Joulun taikaa! Tervetuloa koko perheen voimin leikkimään, laulamaan ja seuraamaan tonttulan väen iloista menoa!
Satu Sopanen & Tuttiorkesteri la 28.11. klo 14, liput 12,50 € / 15,50 € ovelta
Ruoriniemen päiväkodin lapset piirsivät Sibeliustalon
Syyskuun alussa Sibelius-festivaaliviikolla joukko pieniä tepsuttelijoita Ruoriniemen päiväkodista teki retken Sibeliustalon edustalle vahaliidut ja piirustuspaperit kätösissään. He olivat kuunnelleet Sibeliuksen musiikkia päiväkodissa ja saapuivat satamaan piirtämään Sibeliustalon ja sen ympäristöä.
Näistä töistä kootaan pienimuotoinen näyttely Sibeliustalolle marraskuussa. Lapsen oikeuksien päivän (20.11.) kunniaksi Sibeliustalo julkaisee postikortin, jonka kuvituksesta päiväkodin lapset ovat vastanneet.