Sibeliustalo laittaa Unelmat liikkeelle

Sibeliustalo laittaa Unelmat liikkeelle

Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu järjestää yhteistyökumppaniensa kanssa helmikuussa 2016 Unelmat Liikkeelle –kampanjan, jonka tavoitteena on saada lahtelaiset lisäämään liikettä omassa arjessaan uudenlaisten kokeilujen voimalla. Lahden Sibeliustalo Oy on ilmoittautunut mukaan hankkeeseen ja haastaa Lahden kaikki matkailuyritykset myös liikkumaan.

Sibeliustalo kutsui uudet tulevat työkaverit Lahden Messuilta mukaan yhteiseen talviliikuntapäivään Vesijärven jäällle torstaina 25. helmikuuta. Luvassa on muun muassa lumikenkäkävelyä. Se on samalla oiva tapa tutustua toisiimme, sanoo Sibeliustalon vt. toimitusjohtaja Anu Kärkkäinen.

Unelmat Liikkelle -projektin vetäjä, maajoukkuetason seiväshyppääjä Eemeli Salomäki on tyytyväinen Sibeliustalon aktiiviseen otteeseen ja muistuttaa, että kokouskin voi olla liikuntatapahtuma.

Sibeliustalo on liikkunut aiemminkin. Vuonna 2014 talo osallistui Liikettä elämään -hankkeeseen, jonka vaikutukset koettiin positiivisiksi. Sibeliustalon liikuntaohjelman tavoitteena oli lisätä työntekijöiden aktiivista arkea työssä ja vapaa-aikana. Tämä poiki Sibeliustalolle Suomen aktiivisin työpaikka 2014 -kunniamaininnan.

Kärkkäinen ja Sibeliustalon liikuntatyöryhmän vetäjä Tiia Kuokka keksivät nopeasti useita erilaisia liikuntamuotoja, joita työpaikoilla voi tehdä huomaamatta. Osa työntekijöistä tekee töitä seisten ja välillä istumapalloilla istuen. Kuokka on käyttänyt hyödykseen myös Sibeliustalon massiivisia portaita, joiden kiertäminen on hyvä taukoliikuntamuoto.

Tutustu Unelmat Liikkeelle -kampanjaan osoitteessa http://lahti.unelmatliikkeelle.fi ja ilmoittaudu mukaan liikkumaan!