Sibeliustalossa juhlistetaan 10-vuotiaita urkuja
Sibeliustalossa juhlistetaan 10-vuotiaita urkuja
Lahden Sibeliustalon Pääsalin kruunaavat ranskalaisromanttiset urut täyttävät tänä keväänä kymmenen vuotta. Sibeliustalo, Sinfonia Lahti ja Organum-seura järjestävät yhteistyössä ainutkertaisen juhlakonsertin, jossa juhlistetaan urkumusiikkia, lahtelaista urkutaidetta sekä Sibeliustalon ainutlaatuisia konserttisaliurkuja.
Vuonna 2000 avatun Sibeliustalon Pääsaliin oli varattu tila 52 äänikertaisille uruille jo rakennusvaiheessa. Urut saatiin Pääsalin aitiopaikalle kuitenkin vasta seitsemän vuotta myöhemmin. Pääsalin urkufasadin on suunnitellut ruotsalainen arkkitehti Ulf Oldaeus yhteistyössä Sibeliustalon arkkitehtien Kimmo Lintulan ja Hannu Tikan kanssa. Soittimessa on yhteensä 4500 urkupilliä, joista suurin on 9,5 m korkea ja 60 cm leveä puukammmio ja pienin alle 1 cm:n putki. Käsityönä Ruotsin Luulajassa rakennetut mekaaniset urut maksoivat yhteensä 1,2 milj. euroa.
Instrumentin rahoituksen kokosi Pro Organo Pleno ry. Rahoitukseen osallistui EU:n, Suomen kulttuurirahaston sekä Lahden kaupungin lisäksi mittava määrä yrityksiä sekä yksityisiä lahjoittajia. Pro Organo Pleno lahjoitti urut Lahden kaupungille, joka puolestaan luovutti soittimen Lahden Sibeliustalo Oy:n hallintaan ja hoitoon.
Vihkiäiskonsertti järjestettiin Sibeliustalossa 3.5.2007.
Perjantaina 5.5. klo 19 järjestettävässä juhlakonsertissa urkujen äärellä taituroi Vuoden nuoreksi taiteilijaksi useampaan kertaan valittu Pétur Sakari sekä urkuduo Jaana Jokimies ja Irina Lampén. Juhlakonsertissa esiintyy myös Sinfonia Lahti Jaan Otsin johdolla.
Sibeliustalolla on ilo kutsua kaikki urkupillien lahjoittajat perjantain juhlakonserttiin. Kutsuvierasliput on noudettavissa nimellä Sibeliustalon lippukassalta.
Lisätietoja:
Ohjelmapäällikkö Samppa Rinne
P. 044 716 1975
samppa.rinnesibeliustalo.fi