Haemme projektipäällikköä

Lahden kaupungin omistaman tapahtumayhtiö KOKO Lahti Oy:n brändit Lahden Messut, Lahden Sibeliustalo, Finlandia-klubi ja Lahden konserttitalo tarjoavat monipuoliset ja muuntuvat tapahtumatilat sekä tuotantopalvelut 10–20 000 hengen tilaisuuksille Lahdessa ainutlaatuisen luonnon äärellä. Yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä 35 työntekijää. Liikevaihto vuonna 2017 oli 6,1 meur. www.kokolahti.fi

Etsimme messutiimiimme ammattimessujen myynnistä vastaavaa projektipäällikköä. Omaat aikaisempaa kokemusta menestyksekkäästä B2B-myyntityöstä ja olet ennättänyt luoda jo valmiita verkostoja. Tehtävässäsi vastaat nimettyjen tapahtumien kokonaisvaltaisesta projektihallinnasta sekä hoidat koko myyntiprosessia itsenäisesti budjetoinnista raportointiin. Haemme tapahtumillemme kasvua, joten tehtäviisi kuuluu vahvasti uusasiakashankinta sekä jo olemassa olevien asiakkuuksien kasvattaminen. Hyvänä tiimityöskentelijänä toimit tiiviissä yhteistyössä markkinointi- ja ohjelmatiimin sekä muiden sidosryhmien kanssa. Arvostamme tuloshakuisuutta, oma-aloitteellisuutta sekä hyvää paineensietokykyä. Kokemus tapahtuma-alalta katsotaan eduksi. Työpaikkasi sijaitsee Lahdessa Sibeliustalon tiloissa.

KOKO Lahti Oy tarjoaa tapahtuma-alalla monipuolista työtä alan ammattilaisille. Meillä pääset hyödyntämään osaamistasi laaja-alaisesti ja kehittymään organisaation mukana.

Lisätietoja tehtävästä antaa messutiimin esimies Jonna Järvelä keskiviikkona 11.4. klo 10.00–11.00 sekä torstaina 12.4. klo 14.00-15.00 välisenä aikana puhelinnumerossa 040 824 1273.

Hakemukset palkkatoiveineen pyydetään lähettämään sähköpostilla sunnuntaihin 22.4. mennessä osoitteeseen jonna.jarvelaatlahdenmessut.fi