Ajankohtaista

Haemme palveluesimiestä

09.04.2018

Lahden kaupungin omistaman tapahtumayhtiö KOKO Lahti Oy:n brändit Lahden Messut, Lahden Sibeliustalo, Finlandia-klubi ja Lahden konserttitalo tarjoavat monipuoliset ja muuntuvat tapahtumatilat sekä tuotantopalvelut 10–20 000 hengen tilaisuuksille Lahdessa ainutlaatuisen luonnon äärellä. Yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä 35 työntekijää. Liikevaihto vuonna 2017 oli 6,1 meur. www.kokolahti.fi

Etsimme joukkoomme aikaansaavaa ja jämptiä palveluesimiestä. Tehtävissäsi toimit tapahtumatalojemme lipunmyynnin ja aulapalveluiden esimiehenä vastaten työvuorosuunnittelusta sekä riittävistä henkilöstöresursseista eri tapahtumien aikana. Huolehdit eri alihankintasopimuksista mm. siivous-ja turvallisuuspalveluista sekä niiden hankinnoista. Olet ratkaisevassa roolissa asiakaskokemuksen onnistumisessa sekä huolehdit mahdollisten reklamaatioiden käsittelyistä. Vastuullesi kuuluu myös työharjoittelupaikkojen koordinointi yhdessä tiimiesimiesten kanssa.

Arvostamme aikaisempaa kokemusta ja näyttöjä menestyksekkäästä esimiestyöstä. Kokemus tapahtuma-alalta sekä Matkailu- ja ravintola-alan työehtosopimuksen tuntemus katsotaan eduksi. Työpaikkasi sijaitsee Lahdessa Sibeliustalon tiloissa.

KOKO Lahti Oy tarjoaa tapahtuma-alalla monipuolista työtä alan ammattilaisille. Meillä pääset hyödyntämään osaamistasi laaja-alaisesti ja kehittymään organisaation mukana.

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Emilia Mäki tiistaina 17.4. klo 08.30-10.00 ja to 19.4. klo 17.00-18.00 puhelinnumerossa 050 582 0953.

Hakemukset palkkatoiveineen pyydetään lähettämään sähköpostilla sunnuntaihin 22.4. mennessä osoitteeseen emilia.makiatsibeliustalo.fi.