Lahden Sibeliustalo täyttyy tulevana kesänä laadukkaalla viihteellä ja kesäisellä tunnelmalla. Uusissa Sibeliustalon kesä -teemailloissa nautitaan heinäkuussa keskiviikkoisin huippukeikoista upeassa Metsähallissa. Livemusiikin lisäksi Sibeliustalon kesäillat tarjoavat mahdollisuuden etkoihin tai keikan jälkeiseen herkutteluun ilta-auringossa kylpevällä Sibeliustalon kesäterassilla – parhaaseen loma-aikaan.

Sibeliustalon kesän starttaa pitkän hiljaiselon jälkeen lavoille palaava kestosuosikki Egotrippi. Seuraavana keskiviikkona päästään nauttimaan huippusuositun Don Huonot -yhtyeen musiikista. Kesäisiä iltoja saapuvat viihdyttämään myös Ressu Redford takuuvarmoilla klassikoillaan ja uudella tuotannollaan, sekä palkittu artisti ja lauluntekijä Ellinoora.

Sibeliustalon ohjelmapäällikkö Matti Pöllänen iloitsee uudesta kesäkonseptista: ”Matkustajasatama on kesäisin ehdottomasti yksi Lahden houkuttelevimpia paikkoja. Olemme iloisia voidessamme avata Sibeliustalon ovet yleisölle myös keskikesällä, ja olla tälläkin tavalla rakentamassa kaupunkiimme lisää vetovoimaa ja elämyksellisyyttä”, sanoo Pöllänen.

Sibeliustalon kesä:

Keskiviikko 10.7. EGOTRIPPI

Keskiviikko 17.7. DON HUONOT

Keskiviikko 24.7. RESSU REDFORD

Keskiviikko 31.7. ELLINOORA

Ovet Sibeliustalon Kesäterassille aukeavat klo 17.30 ja illat jatkuvat klo 23 saakka.

Ikäraja 18 vuotta.

Lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 14. helmikuuta. Liput myy lippu.fi.

Monipuolinen ohjelmakattaus toi Lahden Sibeliustaloon syyskauden aikana suuren yleisömäärän. Pääsalin lukuisat konsertit ja viihdetarjonta sekä Finlandia-klubin 20-vuotisjuhlasyksyn keikat houkuttelivat lähes 70 000 kaikenikäistä asiakasta live-elämysten äärelle. Syksyn aikana Pääsalissa järjestettiin yhteensä 49 konserttia, joiden keskimääräinen täyttöaste oli 76 %. Syksyn tähtihetkiä olivat Jarkko Tammisen neljä loppuunmyytyä showta, Sinfonia Lahden ja lauluyhtye Rajattoman Abba-konsertit sekä itsenäisyyspäivän juhlakonsertti.

Sibeliustalon kevätkauden tarjonta on jälleen runsas ja kattava. Pääsalissa vierailevat muun muassa Diandra, Juha Tapio, Maija Vilkkumaa, Lauri Tähkä, Ilari Johansson, Lea Laven ja Markku Aro sekä Kake Randelin. Sinfonia Lahti tarjoaa kevään aikana lukuisia klassisen musiikin vaikuttavia elämyksiä ja odotettuja taiteilijavieraita. Orkesterin viihdekonserteissa on mukana kaikkien aikojen suosituimpien pelien äänimaisemissa liikkuva SCORE-pelimusiikkikonsertti sekä Star Wars -elokuvakonsertit. Kevätkausi huipentuu komeasti ylikapellimestari Dalia Stasevskan johdolla Beethovenin yhdeksänteen sinfoniaan.  

Finlandia-klubin juhlasyksy nosti Puusepänsalin tunnelman kattoon

Sibeliustalon Finlandia-klubi juhli menneenä syksynä 20-vuotista ansiokasta taivaltaan. Puusepän Salin vanhoissa tehdastiloissa sijaitsevan klubin syntymäpäiviä juhlittiin koko syyskauden ajan yhteensä 22 keikan voimin. Suosituimmat seitsemän keikkaa olivat loppuunmyytyjä – mukana tämän hetken kovimmat tähdet Kuumaa ja BEHM sekä kestosuosikit Kotiteollisuus, Amorphis ja Sonata Arctica.

Finlandia-klubin kevätkausi starttasi tammikuun puolessavälissä loppuunmyydyllä Battle Beastin keikalla. Kevään aikana klubi tarjoaa kaikenikäisille livemusiikin ystäville yhteensä 17 keikkaa. Klubin lavalle nousevat muun muassa Ellinoora, A.W. Yrjänä, Saimaa sekä The 69 Eyes. Lavan valloittaa myös Suomirockin suurimpiin nimiin lukeutuva Don Huonot -yhtye, jonka paluukeikan liput myyntiin hetkessä loppuun.

Kasvua ja positiivisia näkymiä

Syksy 2023 oli KOKO Lahden tapahtumataloissa kokonaisuudessaan vilkas. Niin suuri yleisö kuin yrityskenttäkin oli liikkeellä jopa koronapandemiaa edeltävää aikaa aktiivisemmin. Molempien tapahtumatalojen – Sibeliustalon sekä Lahden Messukeskuksen – kokous- ja tapahtumamyynti oli ennätyksellisen suurta.

Lisätiedot:

toimitusjohtaja
Kimmo Kivisilta
p. 0400 701 111
kimmo.kivisilta@kokolahti.fi

markkinointi- ja viestintäjohtaja
Elina Hankkio
p. 040 509 5080
elina.hankkio@kokolahti.fi

Sinfonia Lahden Sibelius-festivaalin 25. juhlavuoden teemana Sinfoninen sykli
Juhlafestivaalilla vierailee mm. Radion sinfoniaorkesteri ja sopraano Golda Schultz

Sinfonia Lahden 25. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään Lahden Sibeliustalossa 29.-31.8.2024. Juhlafestivaali huipentaa Sinfonia Lahden ylikapellimestarin Dalia Stasevskan nelivuotisen kauden festivaalin taiteellisena johtajana. Dalia Stasevskan johdolla festivaalilla kuullaan kaikki Sibeliuksen seitsemän sinfoniaa sekä Luonnotar.

Festivaalin avaa Sinfonia Lahti torstaina 29.8. sinfonioilla 1 ja 2. Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertin ohjelmassa perjantaina 30.8. on sinfoniat 3 ja 5 sekä Luonnotar, jonka solistiksi saapuu ensi kertaa Lahteen etelä-afrikkalainen huippusopraano Golda Schultz. Lauantain päätöskonsertissa 31.8. kuullaan sinfoniat 4, 6 ja 7.

Orkesterikonsertteja täydentää perjantaina Pajolaine-kansalauluduon tarinallinen Runonlaulaja-konsertti sekä lauantaina iltapäivällä järjestettävä kamarimusiikkikonsertti, jossa näyttelijälegenda Seela Sella lukee Aino Sibeliuksen kirjeitä, ja Sibeliuksen pianomusiikkia esittää Vilina Rainisto. Perinteiseen tapaan ennen kaikkia orkesterikonsertteja järjestetään festivaaliohjelmaa taustoittavat Johdatus konserttiin -tilaisuudet.

Juhlafestivaalin visuaalisen ilmeen on suunnitellut Klaus Haapaniemi, yksi Suomen kansainvälisesti arvostetuimmista muotoilijoista. Suunnittelun inspiraationa on Vesijärvi ja sen pinnanalainen fantasiamaailma, sitä ympäröivä taivaankansi ja tähdistö, sekä vedenalainen kuoro.

Sibeliustalossa vuosittain järjestettävä Sibelius-festivaali on vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisten musiikkifestivaalien kartalla. Festivaalin taiteellisina johtajina ovat toimineet Osmo Vänskä, Jukka-Pekka Saraste, Okko Kamu, Dima Slobodeniouk ja nyt viiveisimpänä Dalia Stasevska. Vierailukutsuihin ovat vuosien aikana vastanneet myöntävästi taiteilijat ja orkesterit maailman huipulta. Festivaalilla on laaja vakiintunut kansainvälinen yleisö, vuoden 2023 festivaalilla vieraili kuulijoita kaikkiaan 21 eri maasta.

Sibelius-festivaalin lipunmyynti alkaa 15.1.2024 klo 10 Lippu.fi-myyntikanavissa. Ennakkovaraajanetuna 10 % alennus perus/eläkeläishintaisesta lipusta, voimassa 11.2.2024 asti

SIBELIUS-FESTIVAALI 2024
29.-31.8.2024 Sibeliustalo, Lahti
Dalia Stasevska, taiteellinen johtaja

To 29.8. klo 19 Sibeliustalo
AVAJAISKONSERTTI

Sinfonia Lahti
Dalia Stasevska, kapellimestari

Sinfonia nro 1
Sinfonia nro 2

Pe 30.8. klo 16 Sibeliustalo, Puusepän sali
RUNONLAULAJA

Pajolaine-kansanlauluduo:
Minna-Liisa Tammela, laulu, itkuvirret, jouhikko
Emmi Kuittinen, laulu, itkuvirret, kantele

Pe 30.8. klo 19 Sibeliustalo
VIERAILUKONSERTTI

Radion sinfoniaorkesteri
Dalia Stasevska, kapellimestari
Golda Schultz, sopraano

Sinfonia nro 3
Luonnotar
Sinfonia nro 5

La 31.8. klo 13 Sibeliustalo, Puusepän sali
AINO

Seela Sella, kertoja
Vilina Rainisto, piano

Kuusi impromptua op. 5
Caprice op. 24 nro 3
Valssi op. 24 nro 5
Nocturno op. 24 nro 8
Romanssi Des-duuri op. 24 nro 9

La 31.8. klo 17 Sibeliustalo
PÄÄTÖSKONSERTTI

Sinfonia Lahti
Dalia Stasevska, kapellimestari

Sinfonia nro 4
Sinfonia nro 6
Sinfonia nro 7

Sibeliustalo jää perjantain 22.12. jälkeen joulutauolle ja palvelee jälleen maanantaista 8. tammikuuta alkaen.

Sibeliustalon sisäänkäynnin upeasta tunnelmasta vastasi yhteistyössä kanssamme Kukkakauppa Neilikka.

Avaamme joulutauon aikana ovemme yhdeksi illaksi tiistaina 2. tammikuuta, kun Pääsalissa nähdään upea Joutsenlampi, jonka esittää Kiovan Grand Ballet.

Kiitämme kaikkia upeasta tapahtumavuodesta ja toivotamme elämyksellistä joulua!

Tiina Lymin ohjaama ja käsikirjoittama Myrskyluodon Maija esitetään Sibeliustalossa Sinfonia Lahden säestyksellä 2.2.2024 klo 19

Sinfonia Lahden elokuvakonsertit saavat jatkoa jo helmikuun 2. päivä, kun Sibeliustalon pääsalin valkokankaalla nähdään Tiina Lymin ohjaama ja käsikirjoittama Myrskyluodon Maija. Konsertissa Sinfonia Lahti tulkitsee kapellimestari Dalia Stasevskan johdolla Lauri Porran elokuvaan säveltämän musiikin, joka myös kuullaan itse elokuvassa orkesterin soittamana. Myös Lasse Mårtensonin säveltämä ikoninen tunnussävel vuoden 1976 Myrskyluodon Maija -televisiosarjasta kuullaan konsertissa.

Tammikuussa 19. päivä ensi-iltansa saava elokuva tuo Myrskyluodon 1800-luvun maailman modernin elokuvakerronnan keinoin tähän päivään. Ohjaaja Tiina Lymi on käsikirjoittanut elokuvan Anni Blomqvistin romaanisarjan pohjalta ja inspiroimana. Myrskyluodon Maijan päärooleissa Maijana ja Jannena nähdään Amanda Jansson ja Linus TroedssonJonna Järnefelt ja Tobias Zilliacus näyttelevät Maijan vanhempien roolit. Elokuvan tuottaa Solar Films.

Sinfonia Lahden kevätkauden toinen elokuvaproduktio on Star Wars – A New Hope. John Williamsin eeppiset melodiat heräävät eloon konserteissa 22. ja 23.2. yhdessä Star Wars -trilogian ensimmäisen osan kanssa.

Lipunmyynti Myrskyluodon Maija -elokuvakonserttiin alkaa pe 1.12. klo 10 Lippu.fi-myyntikanavissa.

Myrskyluodon Maija -elokuvan virallinen traileri alta:

Kuva Solar Films / Antti Rastivo

Lahden Suunnistajat -37 -seura järjestää sprinttisuunnistuksen SM-kisat Lahden sataman alueella lauantaina 9. syyskuuta. Tapahtuma-aluetta rakennetaan perjantain 8.9. aikana.

Suunnistustapahtumalla on vaikutuksia Sibeliustalon ympäristön pysäköintialueisiin.

Suosittelemme pysäköimään auton kauemmas ja saapumaan perjantain ja lauantain Sibelius-festivaalin konsertteihin bussilla tai kävellen. Lahden Seudun Liikenteen bussilinja 3 ajaa lauantaina poikkeusreittiä.

Maagisilla Messuilla astutaan mystiikan maailmaan – taianomainen tapahtumapäivä täyttää Sibeliustalon monipuolisilla elämyksillä

Syyskuun viimeisenä lauantaina 30.9. Lahden Sibeliustalossa järjestettävä uutuustapahtuma Maagiset Messut on täynnä mystiikkaa, elämän taianomaisuutta ja unenomaista seikkailua. Ainutlaatuinen tapahtuma esittelee monipuolisesti elämän maagista puolta, joka ilmenee taiteena, kädentaitoina, musiikillisina elämyksinä ja selittämättöminä ilmiöinä. Elämyksellisessä päivässä jaetaan laadukasta tietoa erilaisista maagisista aiheista ja mahdollistetaan ikimuistettavia kokemuksia.

Maagiset Messut on tarkoitettu kaikenikäisille maagisista ja selittämättömistä ilmiöistä kiinnostuneille. Tapahtumapäivä täyttää Lahden Sibeliustalon tilat monipuolisella ohjelmalla. Luvassa on luentoja, erilaisia esityksiä ja puheenvuoroja, valokuva- ja taidenäyttelyitä, valo- ja videotaidetta sekä elämyksiä muun muassa työpajojen ja erilaisten fantasiahahmojen muodossa. Messujen lapsivieraille on tarjolla omaa ohjelmaa. Maagiset Messut kokoaa yhteen eri alojen yrittäjät, tutkijat, tulkitsijat, luontaishoitajat, kädentaitajat, taiteilijat, esiintyjät ja luennoitsijat kuin myös cosplay- ja peliharrastajat sekä sisällöntuottajat.

Maagisilla Messuilla nähdään esiintymässä lukuisa määrä suosittuja sosiaalisen median vaikuttajia sekä alaan erikoistuneita asiantuntijoita. Lavalle nousevat muun muassa tonttujen ja haltioiden historiaan perehtynyt Heikki Saure, yliluonnollisista aiheista tohtoriksi väitellyt sosiaalipsykologi Jeena Rancken sekä Suomen seuratuimpiin tietotubettajiin lukeutuvat Ville Mäkipelto ja Petteri Mikkonen. Maagisten Messujen luoja ja keulakuva Kuparikettu esittelee tapahtumassa uutuusteoksensa ”Nykynoidan käsikirja”.

Elämyksellisen tapahtumapäivän aikana pääsee nauttimaan muun muassa Ruffle Army -jättisaippuakuplaryhmän satumaisesta esityksestä, Kalevan Noidan bizarretaikuudesta, Sandi Moilasen maagisesta maskeerausesityksestä, sirkusartisti Tinken taidonnäytteistä sekä Marjo Luukkosen ja Matti Kohopään rauhoittavasta meditatiivisesta konserttihetkestä luutulla ja kristallimaljoilla. Esiintyjiä pääsee tapaamaan myös henkilökohtaisesti tapahtuman Meet&Greet -pisteellä. Maagiset messut juontaa muun muassa Selviytyjät Suomi -ohjelmasta tuttu viikinkinainen Marianne Kiukkonen.

Maagiset Messut järjestetään Lahden Sibeliustalossa lauantaina 30.9.2023. Tapahtuma on avoinna klo 11-21.

Lisätiedot:
www.maagisetmessut.fi

Sibeliustalo on avoinna IRONMAN 70.3-kisaviikolla seuraavasti:

Ke 23.8. klo 7 – 18
To 24.8. klo 7 – 18
Pe 25.8. klo 7 – 17
La 26.8. klo 5.30 – 12
Su 27.8. klo 5.30 – 12

Ravintola Lastu on avoinna lauantaina ja sunnuntaina klo 7 – 11, jolloin tarjolla on puuroaamiaista (5 € sis. puuro, hillo, mehu ja kahvi / tee) sekä kahvilatuotteita.

Tutustu tapahtumaan ja poikkeusjärjestelyihin.

Tapahtumarikas kevät houkutti yleisön jälleen elämysten pariin

Kevätkauden runsas konserttitarjonta sai suuren yleisön haastavien koronavuosien jälkeen palaamaan Lahden Sibeliustaloon. Kevään aikana talossa järjestettiin yhteensä 63 yleisötapahtumaa. Kauden vetonauloja olivat muun muassa pääsalissa konsertoineet BEHM, Juha Tapio ja Kake Randelin sekä Finlandia-klubilla keikkailleet Amorphis ja Sexmane. Sinfonia Lahden konserteista suosituimpien joukossa olivat Pyhimyksen ja Saimaan tähdittämä Suuri Sinfoninen matka, Carmina Burana sekä The Oscars -elokuvamusiikin konsertti. Sali täyttyi Sibeliustalon kevätkauden aikana viimeistä paikkaa myöten yhteensä kymmenen kertaa.

Lahden Sibeliustalon kevään ohjelmisto tarjosi elämyksiä joka makuun ja kaikenikäisille. KOKO Lahti Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Elina Hankkio on tyytyväinen kevätkauden monipuoliseen sisältöön ja sen saamaan vastaanottoon. ”Vastuullisuusohjelmamme mukaan haluamme olla aidosti koko Lahden talo ja tuottaa elämyksiä mahdollisimman monen saataville. Tämä tavoite on tänä keväänä toteutunut hienosti. Nuorille suunnattu Lahden nuorisopalveluiden ja Kumppanuuspöytien maksuton hyväntekeväisyyskeikka oli yksi esimerkki tästä ja kruunasi hienon kauden,” iloitsee Hankkio.

Koko syksy yhtä juhlaa

Sibeliustalon Finlandia-klubi juhlii tulevana syksynä 20-vuotista ansiokasta taivaltaan. Puusepän Salin vanhoissa tehdastiloissa sijaitsevan klubin syntymäpäiviä juhlitaan koko syyskauden ajan. Syys-joulukuun aikana koetaan yhteensä parikymmentä suomalaisten huippuartistien keikkaa. Finlandia-klubin keikoista pääsevät nauttimaan kaikenikäiset. Klubin juhlasyksyn ohjelmisto julkistetaan elokuussa.

Maagisuus on teemana syyskuun viimeisenä viikonloppuna Lahden Sibeliustalossa järjestettävässä uutuustapahtumassa. Erilaisten elämysten etsijät yhdistävä ennennäkemätön tapahtumakonsepti on täynnä mystiikkaa ja unenomaista seikkailua. Maagiset Messut kokoaa yhteen eri alojen yrittäjät, tutkijat, tulkitsijat, luontaishoitajat, kädentaitajat, taiteilijat, esiintyjät ja luennoitsijat kuin myös cosplay- ja peliharrastajat sekä sisällöntuottajat. Tapahtumassa jaetaan laadukasta tietoa erilaisista maagisista aiheista ja mahdollistetaan ikimuistettavia kokemuksia.

Maagisuus on teema, joka ilmenee kaikissa elämän osa-alueissa, myös tavallisessa arjessa. Maagiset Messut tarjoaa avoimen ja tasavertaisen kohtaamisympäristön erilaisille maailmoille ja sukupolville. Se yhdistää luentoja, erilaisia esityksiä ja puheenvuoroja ja tarjoaa uniikeista tuotteista kiinnostuneille kattavan messutapahtuman. Luvassa on lisäksi valokuva- ja taidenäyttelyjä, valo- ja videotaidetta sekä elämyksiä mm. työpajojen ja erilaisten fantasiahahmojen muodossa.

Maagiset Messut on tarkoitettu kaikenikäisille maagisista ja selittämättömistä ilmiöistä kiinnostuneille. Tapahtumassa nähdään esiintymässä muun muassa suosittu sosiaalisen median vaikuttaja Namikolinx ja tubettava sirkusalan ammattilainen Tinke sekä Suomen seuratuimpiin tietotubettajiin lukeutuvat Ville Mäkipelto ja Petteri Mikkonen. Tapahtuman juontaa Selviytyjät Suomi -ohjelman viidenneltä kaudelta tuttu viikinkinainen Marianne Kiukkonen.

Maagisten Messujen perustajan, kirjailija ja vaikuttaja Kupariketun mukaan Lahden Sibeliustalon uniikki ympäristö sopii täydellisesti uutuustapahtuman järjestämispaikaksi. ”Etsimme pitkään toimivaa ja hienoa toteutuspaikkaa ennennäkemättömälle konseptillemme. Lahden Sibeliustalo täytti toiveemme – se on sijainniltaan ja toimivuudeltaan täydellinen. Teemme tapahtumaa vahvasti yhdessä Sibeliustalon ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa”, iloitsee Kuparikettu.

Maagiset Messut Lahden Sibeliustalossa lauantaina 30.9.2023.

Lisätiedot:
www.maagisetmessut.fi
info@maagisetmessut.fi, p. 040 5260992

KOKO Lahti Oy:n toimitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Kimmo Kivisilta, MBA. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Helsinki Halli Oy:n (ent. Hartwall Arena) toimitusjohtajan paikalta, jossa hän on toiminut vuodesta 2013 lähtien.

Kivisilta tuo Lahteen vahvaa kokemusta tapahtuma- ja musiikkiliiketoiminnan useista vastuista johtavissa rooleissa, sekä visionääristä näkemystä onnistuneesta liiketoiminnan kasvattamisesta, kehittämisestä ja synnyttämisestä. Aiemmin Kivisilta on työskennellyt mm. Telia Finland Oy:n markkinointijohtajana sekä Universal Musicin Suomen ja Baltian alueen markkinoinnista vastaavana johtajana.

”KOKO Lahti Oy:n tilanne mahdollisuuksineen ja haasteineen sai minut innostumaan. Yrityksen valtakunnallisestikin merkittävät elämystalot ja tapahtumat sekä sitoutunut, osaava henkilöstö ovat asioita, jotka sytyttävät. Lisäksi entisellä lahtelaisella on aina erityinen sydän tämän kaupungin menestykselle, jota osaltani pääsen nyt rakentamaan”, toteaa lahtelaislähtöinen Kivisilta.

”On hienoa saada näin kova osaaja ja ammattilainen elämysliiketoiminnan huipulta johtamaan KOKO Lahtea. Vakuutuimme Kivisillan kokemuksesta ja ajattelutavasta. Viimeisimmät vuodet ovat koetelleet tapahtuma-alaa. Nyt on erinomainen mahdollisuus suunnan tarkistamiseen myös yhtiössämme ja siihen juuri Kivisillan luotsaamana uskomme. Ja onhan myös hänen suhteensa Lahteen suuri etu tulevassa työssä”, iloitsee KOKO Lahden hallituksen puheenjohtaja Jari Oivo.

Kimmo Kivisilta aloittaa uudessa tehtävässään 1. elokuuta 2023.

Lisätietoja:

KOKO Lahti Oy, hallituksen puheenjohtaja Jari Oivo, puh. 0500 495 314, jari.oivo@gmail.com

Kimmo Kivisilta, puh. 0400 701 111, kimmo.kivisilta@gmail.com

KOKO Lahti Oy on Lahden kaupungin omistama tapahtumayhtiö, joka tuottaa ja mahdollistaa elämyksiä vuosittain sadoille tuhansille kävijöille. KOKO Lahden talot Lahden Messut, Lahden Sibeliustalo, Finlandia-klubi ja Lahden konserttitalo tarjoavat monipuoliset ja muuntuvat tapahtumatilat sekä tuotantopalvelut 10–20 000 hengen tilaisuuksille Lahdessa ainutlaatuisen luonnon äärellä. KOKO Lahden tuottamat vuosittaiset messut sekä kansainvälinen MXGP Finland edustavat suurtapahtumia, joiden kautta KOKO Lahti jättää merkittävän jäljen niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä 36 työntekijää. KOKO Lahden liikevaihto vuonna 2022 oli 5,14 miljoonaa euroa.

www.kokolahti.fi

Kautemme on täynnä väriä, iloa ja tuttuja korvamatoja. Beethovenin viidennen ja yhdeksännen sinfonian ikoniset sävelet saavat rinnalleen kiinnostavia kantaesityksiä”, toteaa vt. intendentti Maija Kylkilahti.


Yksi näistä kantaesityksistä kuullaan lokakuussa, kun mezzosopraano Virpi Räisänen kantaesittää amerikkalaissuomalaisen Lara Poen laulusarjan L. Onervan runoihin. Räisästä kuullaan lokakuun lisäksi kauden päättävän Ludwig van Beethovenin 9. sinfonian solistina toukokuussa 2024. Äänivoimaa vaativat kuoro-osuudet laulavat Dominante ja Lahden seudulta koottujen laulajien muodostama juhlakuoro.


Ludwig van Beethovenin sinfonioita kuullaan useammassa kauden konsertissa. Kapellimestari Hannu Lintu johtaa Beethovenin viidennen sinfonian lisäksi harvoin kuullun Einar Englundin pianokonserton, solistina Suomeen asettunut amerikkalainen Mackenzie Melemed.


Samuli Edelmannin kahden Vaiheet -albumin rakastetuimpia kappaleita kuullaan sinfoniaorkesterille sovitettuina marraskuussa. Helmikuussa on voima kanssamme, kun George Lucasin alkuperäisen Star Wars -trilogian ensimmäinen osa A New Hope esitetään valkokankaalla Sinfonia Lahden säestyksellä.


Itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa nautitaan suomalaisesta musiikista. Uskoa tulevaisuuteen luo vain 12-vuotias säkenöivä viulistilahjakkuus Lilja Haatainen, joka esiintyy konsertin solistina.


Kuuhullun Pierrot-klovnin hitaan sekoamisen tulkitsee näyttelijä Maria Ylipää Arnold Schönbergin vuonna 1912 valmistuneessa kulttiklassikko Pierrot Lunaire -melodraamassa.


Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 3. toukokuuta klo 10.