Jo perinteeksi muodostuneet lasten tanssiaiset järjestetään Sibeliustalossa edellisvuosien tapaan Lapsen oikeuksien päivänä perjantaina 20. marraskuuta. Alun perin Itsenäisyyspäivän -tanssiaisina tunnettu tapahtuma on vakiinnuttanut ajankohtansa marraskuun lopulle. Positiivisen vastaanoton saaneeseen tapahtumaan on kutsuttu kaikki Lahden seudun päiväkodit sekä perhepäivähoitajat. Osallistujamäärän odotetaan nousevan tänä vuonna noin kuuteensataan.

Tanssiaiset avaa klo 9.00 seiväshyppääjä Eemeli Salomäki, jonka jälkeen tanssiorkesteri Möröt esiintyy pikkuväelle. Mehutarjoilusta vastaa vuosittaiseen tapaan SOK Hämeenmaa.

Myös vanhemmat ja isovanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan tapahtumaa. Lahden Lasten Talvikarnevaalit tuo tapahtumaan oman festivaalitervehdyksensä yllätysohjelman muodossa.

Sibeliustalossa vietetään parhaillaan lasten marraskuuta, jolloin konserttiohjelmistossa on useampi lapsille suunnattu konsertti. Loppukuusta lavalla nähdään vielä Ti-Ti Nalle sekä Ipana-Rockissa Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri. Lasten marraskuun tunnuksen on suunnitellut Sinfonia Lahden kummilapset Ruoriniemen päiväkodista. Lasten tekemiä Sibeliustalo-aiheisia taideteoksia pääsee ihastelemaan Sibeliustalon Metsähalliin tanssiaispäivänä. 

Lisätietoja:
Tuotantosuunnittelija Samppa Rinne
Lahden Sibeliustalo Oy
puh. 044 716 1975
samppa.rinneatsibeliustalo.fi

Lahden ja Nastolan yhdistymishallitukselle esitetään linjaratkaisua Lahden Messut Oy:n ja Lahden Sibeliustalo Oy:n yhdistämisestä.

Kumpikin yhtiö on onnistunut varsin hyvin omalla toimialueellaan. Tänä vuonna yhtiöiden arvioidaan kuitenkin tekevän lievästi tappiollisen tuloksen. Samalla on nähtävissä, että toimintaympäristön ja markkinoiden muutokset edellyttävät sellaista uudistumista ja tuotekehitystä, johon yhtiöillä ei yksin ole varaa. Järjestelyllä on tarkoitus vahvistaa Messukeskuksen ja Sibeliustalon toimintaa ja samalla laajentaa myös talojen ulkopuolelle, käytännössä tässä vaiheessa Lahden konserttitalon tapahtumamyyntiin.

Tehtyjen selvitysten mukaan yhtiöjärjestely tuottaa välitöntä synergiahyötyä toimintakustannuksissa. Pidemmällä aikavälillä keskeinen tavoite on markkinoinnin ja myynnin yhdistely ja uudenlaisten mahdollisuuksien avaaminen molempien talojen toimintaan. Järjestelyn tavoitteena ei ole henkilöstön vähentäminen, mutta se tuo asteittain muutoksia toimintatapoihin ja toimenkuviin. Tunnetut tavaramerkit, Lahden Messut ja Sibeliustalo, säilyvät markkinoinnin kärkinä.

Asiaa valmistellut kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta toteaa, että Lahti on nyt Suomen viiden merkittävimmän tapahtuma- ja messukaupungin joukossa pitkälti messuyhtiön ja Sibeliustalon ansiosta, mutta aseman pitäminen ja vahvistaminen edellyttää määrätietoista kehittämistyötä, johon uudella yhdistyneellä yhtiöllä on nykyistä paremmat edellytykset.

Sibeliustalo Oy:n toimitusjohtaja Taneli Tuomaala siirtyi uusiin tehtäviin kuluvan vuoden elokuussa. Lahden Messut Oy:n toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen aloittaa toisessa tehtävässä vuodenvaihteessa. Toimitusjohtajan haku muodostuvalle uudelle yhtiölle käynnistetään samaan aikaan kun yhtiöjärjestelyn käytännön toteutusta valmistellaan. Yhtiöjärjestelyyn on erilaisia muodollisia ratkaisumalleja, joita selvitetään pikaisesti. Molempien yhtiöiden toiminnan kannalta on tärkeää, että järjestelyt etenevät mahdollisimman nopeasti.

Lahden kaupunki omistaa kokonaan Lahden Sibeliustalo Oy:n ja on enemmistöomistajana Lahden Messut Oy:ssä. Kumpikaan yhtiö ei omista kiinteistöjä.

Lahden ja Nastolan yhdistymishallitus käsittelee asiaa maanantaina 9.11.2015.

Lisätietoja:
kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, 050 638 95

Iiro Rantala Working Class Hero, music of John Lennon -konsertti Lahden Sibeliustalossa tiistaina 29.12.2015 klo 19.00

Working Class Hero on pianotaiteilija Iiro Rantalan kunnianosoitus John Lennonille, joka olisi viettänyt 75-vuotissyntymäpäiväänsä 9.10.2015.

Konsertin ohjelmistossa on tunnetuimmat Lennonin teokset, mm. Imagine, Woman, Happy X-mas, Watching the wheels, Starting Over, Working Class Hero, All You need is Love, Norwegian Wood.

Kaikki konsertissa kuultavat kappaleet on sovitettu soolopianolle.

Iiro Rantala levytti materiaalin ACT:lle 21.4.2015, ja My Working Class Hero -levyn julkaisukonsertti on Berlin Philharmonik Kammermusiksaalissa 1.10.2015.

My Working Class Hero –levy on kriitikoiden ylistämä ja saanut erinomaisen vastaanoton niin Suomessa kuin Euroopassakin.

Pianisti ja säveltäjä Iiro Rantala (s.1970) lukeutuu paitsi Suomen, kenties myös koko kansainvälisen jazzkentän valovoimaisimpiin tähtiin. On miltei mahdotonta luetella, keiden kaikkien kanssa yli 2000 konserttia yli 43 maassa ympäri maailman antaneen Trio Töykeät -jazztrion perustaja on uransa aikana tehnyt yhteistyötä.

Musiikinlajien raja-alueilla liikkuminen on Rantalalle luonteenomaista. Hänen orkesteriohjelmistoonsa kuuluu niin Gershwiniä kuin Mozartiakin, jonka A-duuripianokonserton hän on esittänyt lähes kaikkien suomalaisten orkesterien kanssa – viimeksi Suomalaisen kamariorkesterin ja Jukka-Pekka Sarasteen kanssa 2010. Jukka Linkolan Rantalalle säveltämän pianokonserton hän kantaesitti vuonna 2013 John Storgårdsin johtaman Helsingin kaupunginorkesterin kanssa.

Rantalan monipuolista uraa on aina leimannut yleisöystävällinen poikkitaiteellisuus ja ennakkoluulottomuus. Rantala on säveltänyt useita musikaaleja Ryhmäteatteriin ja Helsingin kaupunginteatteriin sekä musiikin muun muassa elokuvaan Klassikko sekä kolmeen huippusuosittuun Risto Räppääjä -lastenelokuvaan, joista ensimmäinen toi hänelle Jussi-palkinnon vuonna 2009.

Rantalan solmima levytyssopimus kuuluisan saksalaisen ACT-levymerkin kanssa kantoi saman tien hedelmää. Maaliskuussa 2011 julkaistu soolopianolevy Lost Heroes oli huikea kansainvälinen arvostelumenestys, ja voitti Saksassa paitsi tavoitellun Preis der Deutschen Schallplattenkritik -palkinnon, myös Echo-palkinnon vuoden parhaasta jazz-levystä. Samana vuonna Rantala sai kunnian toimia arvostetun Montreux Jazz Festivalin pianokilpailun tuomariston presidenttinä.

Rantala on helsinkiläisen musiikkiteatteri Kapsäkin yhteydessä toimivan Kansi auki -pianofestivaalin taiteellinen johtaja. Hän on toiminut Suomen Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä vuodesta 1994, ja vuonna 2013 tasavallan presidentti myönsi hänelle Pro Finlandia -ansiomerkin. Suomen jazzliiton Yrjö-palkinnon hän sai vuonna 1996.

Tänä vuonna Rantala palkittiin Vienti-Emmalla.

Iiro Rantalan viimeisimpänä huomionosoituksena on kunniamaininta New York Festivals:in Best Music Special –sarjassa Rantalan ja Zarkus Poussan Tunteiden Ilta –ohjelmalle.

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:
StarPoint Viihdepalvelut
Heidi Leppänen
p 024 8092220
heidi.leppanen@starpo

Sibeliustalon lipunmyynnin puhelinpalvelussa saattaa esiintyä 21.-23.10. välisenä aikana ajoittaista hitautta sairaustapauksen vuoksi. Pahoittelemme tilannetta.

Tiedote 19.10.
Julkaisuvapaa heti

APULANTA KONSERTTISALIKIERTUEELLE KEVÄÄLLÄ 2016

Rocksuuruus Apulanta julkaisi uuden, menestyksekkään studioabumin Kunnes siitä tuli totta lokakuun alussa (9.10.). Levyltä julkaistut singlet Sun kohdalla ja viimeisin Valot pimeyksien reunoilla ovat nousseet lyhyessä ajassa suuriksi radiohiteiksi kautta maan..

Apulanta esiintyy miltei aina loppuunmyydyille keikkapaikoille ja parhaillaan on käynnissä perjantaina Lahdesta stratannut kiertue uuden levyn tiimoilta. Keikkojen osalta yhtyeen uran ylivoimaisesti hienoimpiin hetkiin kuuluu tammikuun 2015 alussa järjestetyt loppuunmyydyt jäähallikeikat Barona areenalla, joita oli seuraamassa lähes 14 000 Apulanta-fania. Suuren kysynnän vuoksi bändi järjestää keväällä 2016 kymmenen kaupunkia kattavan konserttisalikiertueen, jolla tullaan näkemään Apulanta suurempana kuin koskaan!

KUNNES SIITÄ TULI TOTTA -KONSERTTISALIKIERTUE 2016:

pe 08.04. Kuopio, Musiikkikeskus
la 09.04. Lahti, Sibeliustalo
ke 13.04. Mikkeli, Mikaeli
to 14.04. Kajaani, Kaukametsä
pe 15.04. Oulu, Madetojan sali
la 16.04. Jyväskylä, Paviljonki
ke 20.04. Turku, Logomo
to 21.04. Hämeenlinna, Verkatehdas
pe 22.04. Helsinki, Kulttuuritalo
la 23.04. Tampere, Tamperetalo

Liput tulevat myyntiin ke 21.10. klo 9.00! 

Lipunmyyntitiedot osoiteesta: http://bit.ly/1M06h9E

Linkit:
apulanta.fi
facebook.com/Apulanta
twitter.com/Apulanta
Spotify: Apulanta
youtube.com/Apulantaofficial
Instagram: @apulantaofficial

Lisätiedot:
Kimmo Hirvonen
tel. +358 (0)41 53 63 666
email. kimmoatlongplaymusic.net

Lotta Lintukangas
tel. +358 (0)50 53 77 084
email. lotta.lintukangasatgmail.com

Sibeliustalon Pääsalissa Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi järjestettävässä konsertissa yhdistyvät Sibeliustalon urut sekä kuvataide ainutlaatuisella tavalla. Konsertti, Urkumusiikki ja kuvataide Sibeliuksen elinaikana, on innoittanut urkuri Jan Lehtolan ja kuvataiteilija Marja-Liisa Jokitalon avaamaan Sibeliuksen aikaa kahdella eri taiteenlajilla samanaikaisesti.

Urkukonsertin teema johdattaa kuulijat symbolismin ja naturalismin maailmaan, jossa Jean Sibelius oli voimakkaasti läsnä. Arnold Böcklinin symboliikan tulkkina kuullaan Max Regerin ensimmäinen urkusonaatti.Konsertin jälkipuoliskolla tutustaan Albert Gustaf Aristides Edelfeltin teoksiin Charles-Marie Widorin sävelin. Konsertin päätteeksi kuullaan Widorin kuuluisa Toccata viidennestä urkusinfoniasta.

Pääasiallisesti öljyvärein työskentelevän taidemaalarin Marja-Liisa Jokitalon teoksissa värin ilmaisevuus ja maalauksen fyysinen läsnäolo yhdistettynä valokuvan muistonomaisuuteen ovat keskeisiä kysymyksiä.

Urkumusiikki ja kuvataide Sibeliuksen elinaikana -korsertti Sibeliustalon Pääsalissa torstaina 15.10.2015 kello 19. Konsertin järjestää Organum-seura yhdessä Lahden Sibeliustalon kanssa.

On aika pukea Sibeliustalo pinkkiin!

Roosa nauha on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman. Vuonna 2015 Roosa nauha -keräystä vietetään jo 13. kertaa Suomessa. Keräyksellä tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta, sekä neuvonta- ja tukipalveluita.

Viime vuonna Sibeliustalon Metsähalli valaistiin pinkiksi virallisen Roosa nauha-päivän kunniaksi. Tänä vuonna ajatus päätettiin viedä entistä pidemmälle. 9.11.2015 pääsalin lasinen julkisivu saa kokonaisuudessaan teemaan sopivan pinkin ehostuksen.

Omia Roosa nauha -päivän tunnelmia voi jakaa sosiaaliseen mediaan hashtagilla #roosanauhapäivä.

Tuotantotiimin syyskokoonpano esittäytyy!

Sibeliustalon tuotantotiimi täydentyi lokakuun alussa uudella työntekijällä, kun pitkän uran musiikin parissa tehnyt Juha Heikkilä astui remmiin.

Samppa on tavoitettavissa jatkossa pääosin toimistoaikaan. Koko kolmikko palvelee keikkajärjestäjiä vastaisuudessakin, mutta konserttien taustalla iltaisin ja viikonloppuisin vaikuttavat Kavasvuo sekä Heikkilä.

Tapahtumapalveluiden yhteystiedot

Samppa Rinne
Tuotantosuunnittelija
044 716 1975

Mika Kavasvuo
Tuottaja
050 398 5806

Juha Heikkilä
Tuottaja
044 716 1800

Naulakkomaksun voi maksaa nyt myös vaivattomasti ennakkoon lipun oston yhteydessä Sibeliustalon lippukassalla. Ennakkomaksu nopeuttaa naulakkopalvelun toimintaa ja helpottaa asiakkaiden naulakossa asiointia. Asiakas voi ostaa lippukassalta konserttilippuunsa naulakkoleiman ja konserttipäivänä takin voi ojentaa naulakkoon näyttämällä naulakkohenkilökunnalle leimattua lippua.

Konserttipäivänä naulakkomaksun voi maksaa vain naulakolla.

Naulakkomaksu on vuoden 2015 loppuun asti 2,5 euroa / hlö. 1.1.2016 alkaen naulakkomaksu on naulakolla 3 euroa / hlö. Lippukassalla ennakkoon ostettaessa maksu on 2,5 euroa / hlö.

Lapset ovat Sibeliustalon tähtiä marraskuussa!

Marraskuussa Sibeliustalossa juhlitaan lapsia, joille on tarjolla paljon kivaa ohjelmaa koko kuun ajan.

Varaslähtö marraskuun rientoihin otetaan jo lauantaina 31.10. klo 14, kun riemastuttavan hauska kahden sisaruksen muodostama lastenyhtye Mimmit tuovat muskarinsa Finlandia-klubin Ipana-rock-keikalle. Mukaansatempaavassa konsertissa lapset ja aikuiset pääsevät mukaan osallistumaan laulaen ja leikkien livemuskariin. Konsertissa vieraillaan Vaarin saarella, opitaan liikennesääntöjä ja rytmejä, tavataan hurja Kapteeni Koukku ja Peppi Pitkätossu sekä tiikeriäiti Himalan rinteiltä.
Mimmit la 31.10. klo 14, liput 12,50 € / 15,50 € ovelta

Sunnuntaina 8.11. klo 16 kuullaan jyriseviä tahtia Pääsalin puolella, kun Hevisauruksen Soittakaa Juranoid! -konsertti vie koko perheen seikkailulle marraskuussa 2015 ensi-iltansa saavan Hevisaurus-elokuvan hengessä. Konsertissa kuullaan jo ennakkoon elokuvaan sävellettyä musiikkia ja rokataan klassikkohittien tahdissa. Terrrrrrrvetuloa mukaan!
Hevisaurus su 8.11. klo 16, liput 22,50 €

Vuoden lastenlevyn Emman tänä vuonna saanut Muumiperheen lauluretki saapuu Sibeliustalon Pääsaliin lauantaina 14.11. klo 15! Visuaalisissa konserteissa kuullaan Eija Ahvon ja Markus Bäckmanin tähdittämää seitsenhenkistä liveorkesteria. Kokeneen lastenkirjailja Hannele Huovin sanoittamat ja omalla alallaan yhtä lailla ansioituneen Soili Perkiön säveltämät laulut puhuttelevat muumien ystäviä vauvasta vaariin ja tunnelmat vaihtelevat Nuuskamuikkusen huilun sävelistä Pikku Myyn räppiin. Matti Kallion (Värttinä) sovittamat kappaleet kuullaan kiertueella monipuolisen näyttelijä-laulaja Eija Ahvon sekä lukuisissa suosituissa lastenohjelmissa- ja elokuvissa kuullun ääninäyttelijä-laulaja Markus Bäckmanin tähdittämän seitsemänhenkisen livebändin esittäminä.
Muumiperhe la 14.11. klo 15, liput 25 / 90 € (perhelippu 4 hlöä)

”Sataa, sataa ihanaa”…lauleskelee pikku Ti-Ti Nalle hyppiessään iloisena syvälle kuralätäkköön! Ti-Ti Nalle & Merenalainen maailma nähdään Sibeliustalon Pääsalissa maanantaina 23.11. klo 18. Sukella mukaan Riitan ja koko nalleperheen kanssa korallin väriseen, merenalaiseen musiikkimaailmaan!
Ti-Ti Nalle ma 23.11. klo 18, liput 23,50 / 86 € (perhelippu 4 hlöä)

Joulutunnelmiin ryhdytään marraskuun loppupuolella, kun Finlandia-klubin Ipana-rock-keikalla tutustutaan tontun puuhiin Satu Sopasen & Tuttiorkesterin johdolla. Lauantaina 28.11. klo 14 laulut ne raikaa ja rytmit kaikaa, täällä on oikeaa Joulun taikaa! Tervetuloa koko perheen voimin leikkimään, laulamaan ja seuraamaan tonttulan väen iloista menoa!
Satu Sopanen & Tuttiorkesteri la 28.11. klo 14, liput 12,50 € / 15,50 € ovelta

Ruoriniemen päiväkodin lapset piirsivät Sibeliustalon

Syyskuun alussa Sibelius-festivaaliviikolla joukko pieniä tepsuttelijoita Ruoriniemen päiväkodista teki retken Sibeliustalon edustalle vahaliidut ja piirustuspaperit kätösissään. He olivat kuunnelleet Sibeliuksen musiikkia päiväkodissa ja saapuivat satamaan piirtämään Sibeliustalon ja sen ympäristöä.

Näistä töistä kootaan pienimuotoinen näyttely Sibeliustalolle marraskuussa. Lapsen oikeuksien päivän (20.11.) kunniaksi Sibeliustalo julkaisee postikortin, jonka kuvituksesta päiväkodin lapset ovat vastanneet.

 

Ainutkertainen jääbaletti ensi keväänä Lahteen – näyttämö jäädytetään oikealla jäällä!

Suomessa saadaan kokea ensi maaliskuussa ainutkertaisen jääbaletin lumo, kun Pietarin valtiollisen jääbaletin maailmankuulut tanssijat saapuvat esiintymään maahamme. Lahden Sibeliustalon ja Turun Logomon näyttämöt jäädytetään oikealla jäällä, jossa baletin luistelijat tekevät taiturimaisia kuvioitaan esittäen sekä Joutsenlammen että Pähkinänsärkijän kohtauksia.

Liput Pietarin valtiollisen jääbaletin esityksiin maksavat alkaen 29 euroa, ja niiden myynti alkaa Lippupisteessä tiistaina 26. toukokuuta. Lisäksi on myynnissä alle 16-vuotiaille tarkoitettuja 19 euron hintaisia lastenlippuja.

Pietarin valtiollisen jääbaletin esitykset nähdään Sibeliustalossa 5.-6.3. ja Logomossa 8.-9.3. Kyseessä on esiintyjäryhmän ensimmäinen vierailu maassamme. Nämä Lords of Ice –taitureiksi kutsutut tanssijat esittävät otteita Tshaikovskin Joutsenlammesta ja Pähkinänsärkijästä. Sibeliustalon ja Logomon näyttämöt jäädytetään esitysten ajaksi erikoistekniikan avulla, mihin vaaditaan kaikkiaan 3,5 tonnia jäätä.

Pietarin valtiollinen jääbaletti on maailman ainoa jäällä toteutettava tuotanto, jossa nähdään vanhojen venäläisten mestariteosten versioita. Joutsenlammen ja Pähkinänsärkijän lisäksi baletin ohjelmistoon kuuluvat mm. Romeo ja Julia sekä Prinsessa Ruusunen. Esitysten pukuloistosta ja lavastuksesta vastaavat Pietarin Mariinski-teatterin puvustamo ja lavastamo.

Pietarin valtiollisen jääbaletin tanssijoihin kuuluu suuri joukko entisiä taitoluistelun mestareita vuosien varrelta. Baletin historian aikana siinä on ollut mukana kaikkiaan 20 taitoluistelun Venäjän mestaria. Nykyisin baletin ohjaajina ja valmentajina toimivat mm. olympiavoittajat Ludmila Belousova ja Oleg Protopopov.

Pietarin valtiollinen jääbaletti on valloittanut katsojansa kaikkialla maailmassa. Viime vuosina he ovat esiintyneet mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Etelä-Amerikassa, Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa, Espanjassa, Kreikassa, Portugalissa, Irlannissa, Serbiassa, Romaniassa, Sloveniassa, Turkissa, Kiinassa, Thaimaassa ja Etelä-Koreassa.

Baletin esitykset ovat hurmanneet yleisönsä ja saaneet huikeita arvosteluja kaikkialla. Kyse ei ole pelkästään baletista vaan ainutkertaisesta yhdistelmästä teatteria, tanssia, pukuja ja taitoluistelua. Nyt tämä jääbaletin loisto saapuu viimein myös Suomeen.

Esitysten järjestäjä. ARTBG, www.artbg.fi

Pellolta ruokapöytään – Kanrestan viljelykset tuottavat ravintoloille omaa satoa

Sibeliustalon toiminta perustuu tapahtuma- sekä kokouspalveluiden tuotantoon, mutta lisäarvoa yrityksen toiminnalle tuo laadukas ravintolapalveluiden tuottaja Kanresta. Kanresta on toiminut Sibeliustalossa vuodesta 2000 lähtien varmistaen asiakkaiden tyytyväisyyden niin pitkien kokous- ja tapahtumapäivien, illallisjuhlien, konserttien väliaikojen sekä Finlandia-klubin keikkojen aikana. Yrityksellä on vahvat eettiset arvot, joita vuoden 2015 lähiruokaprojektikin asiakkailleen välittää.

Raaka-aineen matka alkutuotannosta ruokapöytään on vuoden 2015 lähiruokaprojekti Kanresta -ravintoloissa. Kanrestan vuokraamilla pelloilla viljellään porkkanaa ja punajuurta ravintoloiden syksyn menuissa käytettäväksi. Kanrestan Oma Pelto -hanke sijaitsee Vojakkalan kylässä Lopella, parhailla mahdollisilla kasvumailla noin 80 km Helsingistä. Lahdesta katsottuna Sibeliustalossa nautitut juurekset ovat siis oman tuotantonon lähiruokaa. Kanrestalaiset voivat vierailla pelloilla tutustumassa ruuan kasvuprosessiin ja osallistua sadonkorjuuseen. Kanrestan sopimusviljelijöinä toimivat Jenni ja Reijo Tuomola. Oma Pelto -hankkeen pellot on merkitty Kanrestan kylteillä.