
Tuoksuton viikko 31.10. – 13.11.2016
Allergia- ja astmaliitto peräänkuuluttaa tuoksuyliherkkien esteettömyyttä julkisissa tiloissa. Liitto ehdottaa, että hotellit, kauppakeskukset ja muut julkiset tilat siirtävät tupakointipaikat pois sisäänkäyntien tuntumasta. Lisäksi liitto kyseenalaistaa tilatuoksujen tarpeellisuuden. Allergia- ja astmaliiton kampanjoimaa Tuoksutonta viikkoa vietetään nyt kolmatta kertaa.
Väestöstämme 10 – 40 prosenttia on tuoksuyliherkkiä. Erilaiset tuoksut ja hajut aiheuttavat heille monen tyyppisiä oireita, esimerkiksi päänsärkyä ja pahoinvointia.
Allergia- ja astmaliitto painottaa, että Tuoksuttoman viikon tavoitteena ei ole tehdä maailmaa tuoksuttomaksi. Sen sijaan liitto haluaa lisätä tietoa, herätellä asiassa ja vahvistaa tuoksuyliherkkien esteettömyyttä. Niki Alanko arvioi, että ihmisten tietoisuus tuoksuyliherkkyydestä on lisääntynyt viime vuosina.
Tuoksuton viikko Lahdessa
Päijät-Hämeen allergia- ja astmayhdistys järjestää Arjen kemikaalikuorma -tilaisuuden ma 31.10. klo 18-19 Lahden Invakeskuksen salissa. Hämeenkatu 26 A 3.krs. Tilaisuudessa Allergia- ja astmaliiton kemikaaliasiantuntija Sanna Virtanen kertoo miten kemikaalikuorma vaikuttaa ihmisten arjessa.
Yhdistys on saanut myös mm. Sibeliustalon, Lahden kaupunginteatterin ja Terveyskioskin mukaan Tuoksuttomaan viikkoon esimerkiksi huomioimaan julistein wc-tiloissa liiallisesta tuoksujen käytöstä.
Lisätietoja: tuoksutonviikko.fi
Skandinavian yksi menestyksekkäimmistä orkestereista, norjalainen Stavangerin sinfoniaorkesteri, lähtee keväällä 2017 kiertueelle Eurooppaan. Orkesteri kiertää ylikapellimestarinsa Christian Vásquezin kanssa Venäjällä, Suomessa sekä Hollannissa. Lahteen orkesteri saapuu huhtikuun lopussa. Kiertueen solistina toimii viulisti Sergey Khachatryan, joka soittaa kiertueella mm. Bruchin suositun viulukonsertto nro 1.
Vuonna 1984 syntyneesta Christian Vásquezista tuli Stavangerin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari kauden 2013–14 alussa. Vásquez toimii myös musiikkijohtajana venezuelalaisessa Teresa Carreñon nuoriso-orkesterissa.
Vuonna 1985 syntynyt armenialainen viulisti Sergey Khachatryan voitti vuonna 2000 kaikkien aikojen nuorimpana kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun Helsingissä. Vuonna 2005 Khachatryan sai ensimmäisen palkinnon arvostetussa Kuningatar Elisabet -viulukilpailussa Brysselissä. Ura on vienyt Khachatryanin isoille lavoille ympäri maailmaa suurten orkestereiden kanssa kuten Berliinin filharmonikkojen, Concertgebouw Amsterdamissa, New York ja Philadelphia sekä festivaaleille useissa eri maissa.
25 vuoden aikana Stavangerin orkesteri on erikoistunut erityisesti barokkiin ja klassiseen musiikkiin. Taiteellisina johtajina orkesterissa ovat työskennelleet muun muassa Frans Brüggen, Philippe Herreweghe ja Fabio Biondi. Entisiä ylikapellimestareita ovat Steven Sloane ja Susanna Mälkki.
Orkesterin pääasiallinen esiintymispaikka on ”Musiikin temppeliksi” kutsuttu Stavangerin konserttisali, joka avattiin vuonna 2012.
Stavangerin sinfoniaorkesteri konsertoi Lahden Sibeliustalossa perjantaina 28.4.2017 klo 19.00. Liput ovat nyt myynnissä.
Sibeliustalon sähköposteissa on ollut ajoittaisia ongelmia jo kohta viikon ajan. Lahden Tietotekniikka selvittää parhaillaan ongelman syytä. Kiireellisissä asioissa pyydämmekin ottamaan yhteyttä puhelimitse.
Pahoittelemme tilannetta.
Haluaisitko isot juhlat pienemmälläkin porukalla tai hyvän ruuan ja viihteen yhdistävät pikkujoulut pienellä vaivalla? Tutustu ihmeessä Sibeliustalon syksyn Show&Dinner-uutuuksiin!
Valitse itsellesi ja seurueellesi täydellinen nautintojen ilta, erilaiset ruokailuvaihtoehdot ovat saatavilla seuraavien konserttien ja esitysten yhteydessä.
Lisätiedot ja menut kokonaisuudessaan tapahtumasivuilla.
Samuli Edelmann – Konserttikiertue 2016
Ke 26.10. klo 19.
Tarjolla makulautanen syksyiseen nälkään jokirapujen, kylmäsavustetun hauen, härkäpastramin ja suussa sulavien lisukkeiden kera.
—–
Stars Show
La 5.11. klo 19.
Show & Dinner -paketti sisältää kolmen ruokalajin herkullisen buffetin, jonka mehevimpinä tähtinä nähdään Star-toast savulohesta, ylikypsää possua kahdella kastikkeella ja encorena tumma ja tulinen chilisuklaakakku.
—–
Sami Hedberg Show – Kokovartalomies 4
La 12.11. klo 18.
Sami suosii Suomi-noutopöytää! Antimina on tietenkin savumuikkutoasteja, leppäsavuhärkää ja kotijuustoa Nastolasta sekä ylikypsää porsaankylkeä.
—–
Yö 35 vuotta – Puolet taivaasta, puolet helvetistä -kiertue
La 19.11. klo 19.
Legendaarista bändiä juhlistetaan maittavalla kattauksella hiillostettua rautua, palvattua possua ja valkosuklaarahkaa.
—–
Iskelmäklubi: Eini
La 19.11. klo 21.
Tanssia ja kohtaamisia hyvän ruoan parissa! Tarjolla grillattua maalaiskanaa ja mozzarella-salaattia.
—–
Suomi nauraa!
Pe 2.12. klo 20.
Kyllä jaksaa nauraa, kun on vatsa täytetty runsaalla savulohisalaatilla puolukkasilakoiden kera, savustetulla kalkkunanrinnalla ja paahdetulla porsaanfileellä. Jälkiruokana mieletön Baileysmousse ja kanelilla maustettua päärynää.
—–
Sibeliustalon pikkujoulubileet: Antti Tuisku & Roope Salminen ja koirat
La 3.12. klo 20.
Täydelliseen pikkujouluun kuuluvat tietysti hyvät ruoat ja juomat! Kokoa oma jengisi, työporukka, yritysvieraat tai kaverit ja valitse sopivin vaihtoehto kolmesta eri menusta sekä varaa paikkasi vuoden pikkujoulubileisiin!
—–
Vesa-Matti Loiri – Sydämeeni joulun teen
Su 11.12. klo 17.
Herkuttele ennen konserttia savumuikkutoastin, leppäsavuhärän ja ylikypsän porsaankyljen äärellä. Ennen konsertin alkua nauti vielä jälkiruoaksi pala herkullista suklaakakkua ja viskimarinoituja luumuja.
—–
Meillä voit järjestää pikkujoulut jopa 600 henkilölle. Saat meiltä juuri teille sopivan kokonaisuuden yhden yhteyshenkilön kautta. Ota yhteyttä!
Finlandia-klubin sisäänkäynti on uudistunut!
Syksy tuo tullessaan Finlandia-klubille aivan oman sisäänkäynnin Sibeliustalon sisäpihalta. Klubin tilaratkaisuja on uudistettu paremman tunnelman ja viihtyvyyden takaamiseksi. Naulakko ja ovilipunmyynti on siirtynyt Klubin tiloihin ja sisäpihalta löytyvästa sisäänkäynnistä pääsee suoraan keikkatunnelmaan. Naulakko ja ovimyynti aukeaa tuntia ennen keikkaa.
Ensimmäisenä klubikeikkana tänä syksynä nähdään suomirockin tulenkantaja, Raaka-Aine, joka on työstänyt neljättä studioalbumiaan ja julkaisee sen perjantaina 26. elokuuta. Uutta levyä juhlitaan keikan merkeissä Finlandia-klubilla lauantaina 27. elokuuta.
Klubin stagella nähdään syyskautena myös mm. The 69 Eyes, Pariisin Kevät, Popeda ja Chisu. Tutustu syksyn koko kattaukseen Finlandia-klubin sivuilla.
Seuraa opasteita hyvän musan luo!
Tanssia ja kohtaamisia Sibeliustalon Iskelmäklubilla
Sibeliustalo laajentaa toimintaansa ja starttaa syyskuun 17. päivä uuden kohtaamispaikan aikuisille. Iskelmäklubin musiikkitarjonta painottuu nimensä mukaisesti tanssittavaan iskelmään, jota esittävät maan suosituimmat artistit ja orkesterit. Finlandia-klubin tiloissa avautuva tanssiravintola toimii aikuisten kohtaamispaikkana, jossa voi viihtyä koko illan kaupungin suurimmalla tanssiparketilla pyörähdellen, ja ystäviä vaikkapa viinilasin äärellä tavaten.
”Puusepän sali muuntuu iskelmähenkeen sopivaksi tanssiravintolaksiniin, että sinne asennetaan lähes 100 neliön kokoinen, kaupungin suurin tanssiparketti ja tuodaan lounge-tyyppisiä sohvaryhmiä ja pystypöytiä tavallisten istuinpöytien lisäksi seurustelua varten”, Sibeliustalon tuottaja Juha Heikkilä kuvailee uutta konseptia.
Syyskuussa klubin avaavat Eija Kantola & Omega sekä Jukka Hallikainen & Jackpot ja marraskuussa lavan ottaa haltuun Eini. Tanssi-illat ovat K-18.
Iskelmäklubilla kelpaa viihtyä koko illan tanssien, seurustellen ja baarin antimista nauttien. Ennen tanssiparketilla pyörähtelyä on mahdollisuus syödä maittava illallinen ostamalla Show & Dinner -paketin.
Iskelmämenu la 17.9.
Ruokailu Metsähallissa klo 19-21
Sitruunalla maustettua hiilirautua ja ruohosipuliperunaa L,G
Miedosti savustettua porsaanfileetä, omena-laakerinlehtihilloketta M,G
Hunajapaahdettua päärynää, kotimaista sinihomejuustoa ja pähkinää L,G
Raikasta kasvissalaattia M,G
Kiviarinaleipää ja voita L
***
Uunissa paahdettua Naapurin maalaiskanaa, kauden kasviksia ja salviakastiketta L,G
***
Mokkavanukasta ja punaherukkaa L,G
Kahvi / tee
79 € / hlö, sisältää keikkalipun, naulakkomaksun ja ruokailun.
Syksyn konserttien lipunmyynti on vilkastunut, ja lipunmyyntimme saattaa ajoittain ruuhkautua. Erityisesti jonoa syntyy kassalle sekä puhelinmyyntiimme klo 11-13 välisenä aikana. Palvelemme asiakkaita jonotusjärjestyksessä. Pyydämme kärsivällisyyttä odottamiseen.
Vaihtoehtoisesti lippuja voi ostaa valtakunnallisista lipunmyyntipisteistä tai nettikaupasta:
Sinfonia Lahden konserttiliput: www.ticketmaster.fi
Sibeliustalon konserttiliput: www.lippu.fi
Lipunmyyntimme palvelee arkisin klo 12-17 ja tuntia ennen konsertin alkua. Puhelinmyyntimme avautuu arkisin klo 11.
Vuoden 1956 kasvot ja kohtalot ‒ unkarilaiset ja suomalaiset
Vuonna 2016 tulee kuluneeksi 60 vuotta Unkarin 1956 kansannoususta. Tämä merkkivuosi antaa mahdollisuuden tarkastella uuden aineiston kautta historiallisia hetkiä myös Suomen ja Unkarin välisissä suhteissa, kun suomalainen yhteiskunta 1956–1957 tarjosi monipuolista tukeaan unkarilaisille.
Valokuvaaja Örs Csete ryhtyi järjestelmänmuutoksen jälkeen kuvaamaan vuoden 1956 kansannousuun osallistuneita henkilöitä ja nauhoitti kuvauksen aikana käydyt keskustelut ääninauhalle. Hän tallensi kuva- ja äänimateriaalia lähes kahdestasadasta kansannousun taistelijasta ja kuolemantuomion saaneesta. Näyttelyssä esitellään 15 näistä henkilökuvista. Näiden lisäksi tutustutaan 15 suomalaisen aikalaistarinaan. Nämä henkilökuvat perustuvat kesällä 2015 Gábor Richlyn kanssa tehtyihin haastatteluihin, jotka keskittyivät sellaisiin suomalaisiin, jotka seisoivat noina vaikeina aikoina aktiivisesti Unkarin rinnalla (mm. E. Rautavaara, P. Holappa, A. Tarkka, R. Lehtonen, H. A. Reenpää).
Tämän haastatteluaineiston sekä haastattelujen yhteydessä otettujen kuvien pohjalta kootaan tämän valokuvanäyttelyn lisäksi myös kaksikielisen valokuvakirja vuonna 2016.
Csete kertoo projektista näin:
”Kaksi vuosikymmentä olen valokuvannut vuoden 1956 budapestiläisiä vapaustaistelijoita. Kuvausten ohessa olen keskustellut valokuvattavien kanssa ja tallentanut heidän tarinoitaan. Työni yhteydessä olen päässyt tekemisiin myös sellaisten ulkomaalaisten kanssa, jotka auttoivat omissa maissaan Unkarin kansannousua tai pakolaisten asiaa.
Olin elokuussa 2015 Suomessa ja tein henkilökuvia suomalaisista, jotka olivat olleet solidaarisia vuonna 1956 Unkarin kansaa kohtaa. Valokuvauksen kuluessa historioitsija Gábor Richlyn avulla onnistuimme tallentamaan kertomuksia, koettuja tapahtumia, muistoja avun, ystävyyden, solidaarisuuden muuttuvista muodoista. Joukossa oli heitä, jotka järjestivät sympatiamielenosoituksia, oli niitä, jotka keräsivät rahaa, paperia tai lumppuja Unkarin Punaiselle ristille. Toiset antoivat verta, toiset valmistivat haavasiteitä haavoittuneille. Oli niitä, jotka lausuivat runoja, niitä jotka kirjoittivat runoja. Jopa yksi oopperakin syntyi Unkarin kansannousun innoittamana.
Valokuvillani teen kunniaa myös niiden suomalaisten ystäviemme edessä, joiden luo en päässyt tai jotka eivät enää ole keskuudessamme.”
Lisätietoja:Jukka Haverinen, UKTK, jukka.haverinenunkarinkulttuuri.fi, 09-62294611
Örs Cseten projektisivu: www.1956.hu
Näyttelyyn voi tutustua Sibeliustalon Puusepän Verstaalla arkisin klo 8-17. Vapaapääsy.
Lahden Messut ja Lahden Sibeliustalo neuvottelevat sulautumisesta johtuvasta toimintojen uudelleenjärjestämisestä
Lahden kaupungin suunnitelma yhdistää sulautumisen kautta Lahden Messujen ja Lahden Sibeliustalon liiketoiminnot etenee aikataulun mukaisesti. Uusi yhtiö aloittaa vuoden 2017 alussa. Tämän suunnitelman toteuttamiseksi Lahden Messut Oy ja Lahden Sibeliustalo Oy aloittavat yhteistoimintaneuvottelut toimintansa uudelleenjärjestämiseksi.
Tavoitteena on, ettei henkilöstövähennyksiä tarvitse tehdä. Toimintaa järjestellään uudelleen tehostamaan olemassa olevia resursseja sekä valjastetaan työntekijöiden osaaminen tehokkaammin käyttöön. Myös työtekijöiden omia toiveita uusiin työnkuviin liittyen on kuultu.
– Emme neuvottele työpaikkojen vähentämisistä. Niin Lahden Messujen kuin Lahden Sibeliustalonkin työntekijöiden ammattiosaamista tarvitaan myös uudessa organisaatiossa. Töiden järjestelyillä haluamme parantaa kilpailukykyämme muuttuvassa, kansainvälistyvässä tapahtumamaailmassa, sanoo toimitusjohtaja Emilia Mäki.
Neuvottelut koskevat Lahden Messujen 11 ja Lahden Sibeliustalon 22 työntekijää.
Suunnitelmana on yhdistää organisaatiot yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Toiminnan selkeyttämiseksi suunnitellaan Lahden Messujen työntekijöiden muuttoa Sibeliustalon tiloihin syksyn aikana. Samalla haetaan säästöjä tilakustannuksista.
Tapahtumatuotannon sekä kokousmyynnin osalta Lahden Messujen ja Sibeliustalon toiminta jatkuu normaalisti.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Emilia Mäki, Lahden Messut Oy ja Lahden Sibeliustalo Oy
Puh. 050 5820 953, emilia.makilahdenmessut.fi , emilia.maki
sibeliustalo.fi
Hallituksen puheenjohtaja Jari Salonen, Lahden Messut Oy ja Lahden Sibeliustalo Oy
Puh. 044 021 1211, jari.salonenmuoviyhdistys.fi
Sibeliustalo on suljettu 4.heinäkuuta – 7.elokuuta välisenä aikana huoltotoimenpiteiden vuoksi.
Lipunmyyntimme avautuu maanantaina 1.elokuuta klo 12 Sibeliustalon ollessa muuten vielä suljettuna.
Ravintola Lastussa tarjoillaan lounasta jälleen maanantaina 8.elokuuta alkaen.
Sibeliustalon syksyn konsertteihin lippuja voi kesän aikana ostaa Lippupisteen myyntipisteistä sekä osoitteessa www.lippu.fi.
Sinfonia Lahden konserttilippuja voi ostaa Ticketmaster Suomen myyntipisteistä sekä osoitteessa www.ticketmaster.fi.
Kokousmyyntimme päivystää koko kesän numerossa +358 (0) 50 398 5809.
Aurinkoista kesää!
Suuri anime- ja mangatapahtuma Desucon 2016 järjestetään jälleen Sibeliustalossa 10.-12. kesäkuuta. Tapahtuma alkaa perjantaina kello 17 ja päättyy sunnuntaina kello 17. Tämän vuoksi Sibeliustalon lippukassa sulkeutuu perjantaina 10.6. jo klo 15, jonka jälkeen talo on desulaisten käytössä aina sunnuntai-iltaan asti.
Kunniavieraaksi Desuconiin saapuu japanilainen Kouji Masunari, joka tunnetaan erityisesti shounenhitti Magin animesovitusten ohjaajana. Lisäksi Desuconissa nähdään myös cosplaykilpailuja, keskustelupiirejä, työpajoja ja muuta oheisohjelmaa. Tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja.
Desuconin järjestää Kehittyvien conien Suomi ry. Tapahtuma järjestetään vapaaehtoistyönä harrastajavoimin, pilke silmäkulmassa mutta ammattimaisella otteella. Itse tapahtumassa mukana on yhteensä noin 200 talkoolaista siivoamassa, valvomassa järjestystä, rakentamassa, purkamassa, valokuvaamassa, neuvomassa ja auttamassa. Yhdistys on voittoa tavoittelematon organisaatio ja tapahtuman tuotot käytetään tapahtumien järjestämiseen.