Juhlavuottaan viettävän Sinfonia Lahden historiassa kääntyy uusi lehti taiteellisen partnerin kapellimestari Hannu Linnun johdolla

Sinfonia Lahden taiteellisena partnerina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana aloittaa syksyllä kapellimestari Hannu Lintu, joka seuraa orkesterin johdossa nelivuotisen kautensa keväällä päättävää Dalia Stasevskaa. ”Olen työskennellyt tämän suurenmoisen orkesterin kanssa jo yli kaksi vuosikymmentä ja jokainen yhteinen konserttimme on osaltaan saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että Lahdessa tehdään musiikkia kunnianhimoisesti ja taidolla”, sanoo kapellimestari Hannu Lintu. Vaikka hänen tittelinsä orkesterin organisaatiossa on taiteellinen partneri, hänen roolinsa orkesterin taiteellisen linjan suunnittelijana on yhtä vahva kuin häntä edeltäneiden ylikapellimestareiden. Hannu Lintu tunnetaan taitavana ohjelmistosuunnittelijana, joka ei arkaile muutosten tekemistä – kauden ohjelmistossa hänen kädenjälkensä on näkyvä, rohkea ja kunnianhimoinen.

Residenssisäveltäjä

Sinfonia Lahden residenssisäveltäjäksi on kutsuttu lahtelaissyntyinen Sauli Zinovjev (s. 1988). ”Tämä musiikki on saanut alkunsa samoilta kaduilta ja konsertti-illoista, joissa itse kasvoin kuunnellen, haaveillen ja vähitellen omaa ääntäni etsien”, sanoo Sauli Zinovjev, jonka kausi residenssisäveltäjänä käynnistyy kantaesityksellä kauden avajaiskonsertissa Hannu Linnun johdolla. Uusi teos Fade out on Sinfonia Lahden tilaus. Zinovjev kutsuu teostaan ”vuoristoratabiisiksi”, jossa mennään eikä meinata. Tammikuussa säveltäjältä kuullaan A Savage Beat Suomen ensi-esityksenä, ja maaliskuussa nuottitelineillä on Wiegenlied Hannu Linnun johdolla.

Rautavaaran sinfonioiden kokonaislevytys

Tärkeä säveltäjänimi kaudessa on myös Einojuhani Rautavaara, jonka sinfonioista ensimmäinen ja kuudes kuullaan Hannu Linnun johtamissa kausikonserteissa. Sinfonia Lahti tulee lähivuosina levyttämään kaikki Rautavaaran kahdeksan sinfoniaa Linnun johdolla. Orkesterin levytyshistoriassa tämä on neljäs suomalaisen säveltäjän sinfonioiden kokonaislevytys.

Uudistunut Sibelius-festivaali

Hannu Lintu on suunnitellut kolme seuraavaa Sibelius-festivaalia kokonaisuutena. Hänen johdollaan Sibelius-festivaalin konserteissa kuullaan nyt ensimmäisen kerran nimikkosäveltäjän lisäksi myös muiden säveltäjien teoksia. Ohjelmiston ydin on kuitenkin edelleen Sibelius. ”Olen kokenut Sibelius-festivaalin suunnittelun erityiseksi kunniatehtäväksi ja halunnut pitää ohjelmiston painopisteen säveltäjämestarin tuotannossa”, Hannu Lintu sanoo. Sinfonia Lahti soittaa Linnun johdolla kaikki festivaalin orkesterikonsertit vuosina 2025–2027.

Ensi kertaa Lahdessa

Tulevalla kaudella yleisölle esitellään useita uusia ja mielenkiintoisia taiteilijanimiä, jotka Hannu Lintu on kutsunut Sibeliustaloon. Kapellimestari Christian Schumannin marraskuun konsertin ohjelmassa on Johannes Brahmsin pianokvartetto Arnold Schönbergin orkesterisovituksena, jota voisi myös kutsua Brahmsin viidenneksi sinfoniaksi. Maailman huippuorkestereiden vakiovieras viulisti Akiko Suwanai taituroi Sergei Prokofjevin toisen viulukonserton solistina.

Tammikuussa Sinfonia Lahti saa vieraakseen tunnetun Jean Sibeliuksen musiikin tuntijan, brittiläisen kapellimestari Andrew Manzen.Samassa konsertissa lavalla nähdään kilpailuvoittajat viulisti Christel Lee ja pianisti Denis Kozukhin sekä Sinfonia Lahden kauden 2016/2017 residenssitaiteilija sellisti Jonathan Roozeman. Ukrainalainen kapellimestari Kirill Karabits tarjoilee itäeurooppalaisen musiikin makuja toukokuussa. Nuoren polven huippuja edustavat myös viulisti Daniel Lozakovich, sellisti Jakob Koranyi sekä pianistit Alexander Melnikov ja Elisabeth Brauss.

Odotetut uusintavierailijat

Nykymusiikin jättiläinen John Adams tuo uusintavierailullaan syyskuussa mukanaan oman teoksensa Frenzyn, joka kuullaan nyt ensi kertaa Pohjoismaissa. Uusintavierailulle saadaan myös klassismin ja barokin syvällinen tulkitsija Masaaki Suzuki. Kapellimestari John Storgårdsin edellisestä vierailusta Lahdessa on vierähtänyt pitkä tovi. Odotus palkitaan lokakuussa, jolloin hän astuu Sinfonia Lahden eteen kapellimestarina ja viulusolistina. Toivotun paluun tekevät myös kapellimestarit Tabita Berglund ja Tianyi Lu sekä suuren hurmion herättäneet pianistiveljekset Lucas ja Arthur Jussen.

Lahtelaisyleisön suosikkeihin kuuluu niin ikään kapellimestari Tomas Djupsjöbacka, jonka johtamassa konsertissa solistin paikalle asettuu lyömäsoitintaiteilija Vivi Vassileva. Sauli Zinovjevin A Savage Beat -teoksessa solisti navigoi eri puolille lavaa sijoitettujen, pitkälti kierrätystavaraa olevien lyömäsoitinten välillä.

Huhtikuussa Sibeliustalon lavalla loistaa viulutaiteilija Elina Vähälä, jonka tulkinta Max Bruchin ensimmäisestä viulukonsertosta on monien toiveiden täyttymys. Konsertin johtaa ensimmäistä kertaa Lahdessa vieraileva Tampere Filharmonian ylikapellimestari Matthew Halls.

Suosikkiteoksia

Yleisöä hellitään kauden ohjelmissa usealla suosikkiteoksella. Kausikonsertit avataan syyskauden alussa Ludwig van Beethovenin yhdeksännellä sinfonialla. Sergei Prokofjevin orkesterisarja baletista Romeo ja Julia, Johann Sebastian Bachin pääsiäisen ajan klassikko Johannes-passio ja Pjotr Tšaikovskin baletista Joutsenlampi koottu orkesterisarja ovat monen kuulijan toivelistalla. Antonio Vivaldin Vuodenajat saa puolestaan vertaansa vailla olevan tulkinnan kapellimestari-viulisti Jan Söderblomin johdollaKausi päättyy suurenmoiseen sointikylpyyn, kun nuoriso-orkesteri Vivo ja Sinfonia Lahti yhdistävät voimansa Gustav Holstin Planeettojen äärellä. Konsertin johtaa Vivon taiteellinen johtaja Erkki Lasonpalo.

Juhlakonsertit jatkuvat

Sinfonia Lahden 75-vuotisjuhla näkyy ja kuuluu myös syyskaudella, erityisesti itsenäisyyspäivänä, jolloin juhlistetaan 120-vuotiasta Lahden kaupunkia. Juhlakonsertin johtaa Janne Nisonen ja Sibeliuksen viulukonserton solistina esiintyy yksi vuoden 2025 Jean Sibelius -viulukilpailun finalisteista. Juhlateema jatkuu alkukeväällä Sinfonia Lahden pitkäaikaisen ylikapellimestari Okko Kamun 80-vuotisjuhlakonsertilla.

Sinfonia Lahden soittajat parrasvaloissa

Juhlimisen aiheena sopii pitää myös Sinfonia Lahden arvostusta omia soittajiaan kohtaan. Kauden solisteina soittaa jälleen erinomaisia muusikoita orkesterin omista riveistä: klarinetisti Nora Niskanen syyskuussa, viulisti Aleksi Trygg ja alttoviulisti Kei Ito lokakuussa ja trumpetisti Bogdan Dekhtiaruk toukokuussa. Orkesterin soittajien taidot asettuvat parrasvaloihin myös kauden uutuudessa: vapaapääsyisissä After Work -kamarimusiikkikonserteissa Lahden kaupungintalon sisäpihalla. Soittajat vastaavat myös itse kamarimusiikkikonserttien ohjelmasuunnittelusta.

Koko perheen konsertit

Lapsilla ja perheillä on kautta historian ollut Sinfonia Lahden konserttikausissa tärkeä asema.  Marraskuussa konserttisalissa raikuvat Tuomo Rannankarin lastenlaulut. Joulukuussa palataan orkesterin vuonna 1998 julkaiseman Joulun ihmemaa -albumin tunnelmiin Laulupuu-kuoron ja kapellimestari Ruut Kiisken seurassa. Kauden päättää jouluperinteeksi asettunut Lumiukko-elokuvakonsertti. Huhtikuussa asetutaan luonnon ja musiikin vastustamattoman hienon yhdistelmän äärelle Tunturin tarina -elokuvakonsertissa.

Poppia ja punaneniä

Lauluyhtye Rajaton ja Sinfonia Lahti jatkavat yhteistyötään kahdella herkullisella konsertilla: ABBAn klassikoilla sekä uudella produktiolla Bee Geesin superhittien parissa. Sovitukset ovat muhkeita ja mukana saa tanssia! Kotimainen yleisön lemmikki, laulaja-lauluntekijä Arppa yhtyeineen debytoi Sinfonia Lahden solistina maaliskuussa. Sovitukset hänen omintakeisesta musiikistaan kaikilta neljältä levyltä on tehnyt konsertin kapellimestari Mikko Pellinen.

Vappua juhlitaan ensi keväänä perusteellisesti Ako Kiisken johdolla. Aattona Vapun etkoilla jalan alle menevät suomipopin hitit, solisteina yleisöhurmurit Jepa Lambert ja Lauri Mikkola. Vappupäivän matineassa puolestaan ollaan ihan nenät naurusta punaisina, kun jo ikoniseen maineeseen noussut klovneriaryhmä Red Nose Company ottaa vapputahdit haltuun. Ako Kiiski kipparoi myös marraskuun suomalaisen elokuvamusiikin konsertin, jossa solisteina hurmaavat Oona Airola ja Lahden oma Mikael Saari. Uuteen vuoteen siirrytään jo perinteeksi muodostuneella Uuden vuoden konsertilla.

Lipunmyynti kauden konsertteihin alkaa keskiviikkona 14.5.2025 klo 10 Lippu.fin myyntikanavissa. Bee Gees ja Abba -konsertit sekä Sibelius-festivaali 2025 ovat jo myynnissä.

Kausikortit ovat myynnissä – Suuri Sinfonia, Sinfonia 1 ja Sinfonia 2 sarjat ovat myynnissä 18.9.2025 asti. Suosikkisarja on myynnissä 27.2.2026 asti.

Kevätkauden juhlapyhät vaikuttavat Sibeliustalon aukioloaikoihin seuraavasti:

Pääsiäinen

Pitkäperjantaina 18.4. ja toisena pääsiäispäivänä maanantaina 21.4. Sibeliustalo, lipunmyynti ja ravintola ovat suljettuina.

Vappu

Torstaina 1.5. Sibeliustalo on avoinna klo 11-14, jolloin talossa on Lastun vappubrunssi klo 11 ja Sinfonia Lahden Vappumatinea klo 13. Konsertin ovimyynti palvelee Lippu.fi:n myyntipisteessä klo 12-13. Ticketmasterin myyntipiste on suljettu.

Helatorstai

Torstaina 29.5. Sibeliustalo, lipunmyynti ja ravintola ovat suljettuina.

Sibeliustalon juhlavuoden kevään talokierrokset on päätetty keskittää lauantaihin 24. toukokuuta. Ilmoitamme kierrosten tarkemmat kellonajat mahdollisimman pian.

Sibeliustalo täyttää 25 vuotta sunnuntaina 9. maaliskuuta. Juhlan kunniaksi tarjoamme valikoituihin tapahtumiin lippuja 25 eurolla.

Juhlakampanja on voimassa 9.-14. maaliskuuta. Juhlahintaisia lippuja on tarjolla rajoitettu erä. 2 lippua / asiakas / tapahtuma. Liput: Ticketmaster.

Lisäksi Sinfonia Lahti tarjoaa juhlapäivän kunniaksi lippuja etuhintaan. Liput 15 € (voimassa su 9.3.) ja 20 € (voimassa 10.-16.3.), max. 2 lippua / konsertti. Liput: Lippu.fi.

Sibeliustalon lipunmyyntipisteet (Ticketmaster & Lippu.fi) palvelevat juhlapäivänä sunnuntaina 9.3. klo 10-15. Tervetuloa juhlimaan kanssamme!

Lahden tunnetuin maamerkki, kansainvälisestikin arvostettu Sibeliustalo juhlii tänä vuonna 25-vuotissyntymäpäiväänsä. Talon ovet avattiin yleisölle ensimmäisen kerran maaliskuussa 2000. Syntymäpäivänään 9.3. Sibeliustalo avaa Metsähallissa talon historiasta kertovan näyttelyn. Ilmainen näyttely on avoinna yleisölle talon aukioloaikoina koko kevätkauden ajan.

Sibeliustalo 25 vuotta -juhlanäyttelyn avajaiset
Sibeliustalon toimitusjohtaja Kimmo Kivisilta ja Sinfonia Lahden intendentti Maija Kylkilahti avaavat näyttelyn Metsähallissa klo 10.30. Musiikillisen tervehdyksen Sibeliustalon syntymäpäivään ja juhlanäyttelyn avajaisiin tuo Sinfonia Lahden jousikvintetti klo 10.45.

Juhlapäivän talokierrokset
Upeaan tapahtumataloon pääsee päivän aikana tutustumaan suurta suosiota saaneilla talokierroksilla klo 12, 13 ja 14. Liput kierroksille maksavat 9 euroa (+ tilausmaksu alk. 1,50 €) ja ovat nyt myynnissä Ticketmasterissa.

Juhlabrunssi
Sibeliustalon uusi ravintoloitsija Compass Group järjestää ravintola Lastussa juhlabrunssin klo 11 ja 13. Talon syntymäpäivän kunniaksi lanseerataan myös Sibeliustalon oma juhlakuohuviini. Metsähallin Tuohi-tiski on avoinna klo 10-15.

Myös talon lipunmyyntipisteet palvelevat synttäritarjouksin.

Syntymäpäivän lisäksi kevätkaudella järjestetään talokierroksia ja brunsseja seuraavasti:

Talokierrokset
Keskiviikko 19.3. klo 16.30
Torstai 20.3. klo 16.30
Lauantai 24.5. klo 12

Brunssit
Lauantai 5.4. klo 11 ja 13
Torstai 1.5. klo 11 (vappubrunssi)
Sunnuntai 11.5. klo 11 ja 13 (äitienpäiväbrunssi)
Lauantai 24.5. klo 11 ja 13

Viime vuonna loistavan vastaanoton saanut Sibeliustalon kesä -tapahtumasarja toteutuu myös tulevana kesänä. Huippukeikoista nautitaan tuttuun tapaan upeassa Metsähallissa heinäkuussa keskiviikkoiltaisin. Livemusiikin lisäksi Sibeliustalossa on keikkailtoina tarjolla kesän parhaita makuja, niin lasissa kuin lautasellakin. Illat tarjoavat mahdollisuuden herkutella jo ennen keikkaa ja tunnelmoida sen jälkeen ilta-auringossa kylpevällä Sibeliustalon kesäterassilla.

Sibeliustalon kesän starttaa 9. heinäkuuta iskelmätaivaan kestotähti Kake Randelin. Seuraavana keskiviikkona päästään Metsähallissa nauttimaan huippuartisti Juha Tapion hittikimarasta. Kesäistä tunnelmaa saapuvat Sibeliustalolle nostattamaan heinäkuun aikana myös Suomen discokuningatar Eini sekä maamme kaikkien aikojen suosituimpiin artisteihin lukeutuva J. Karjalainen.

Sibeliustalon markkinointi- ja viestintäjohtaja Elina Hankkio iloitsee kesäkonseptin jatkosta: ”Saimme viime kesän tapahtumista erittäin positiivista palautetta. Asiakkaat kiittelivät erityisesti arki-illan tapahtuma-aikoja, Suomen kesän upeimpia puitteita sekä helppoutta – keskeinen tapahtumapaikka kaikkine mukavuuksineen miellytti monia. Kun pääsemme nyt uuden ravintolamme kanssa vielä kehittämään ruoka- ja juomatarjontaamme uudelle tasolle, odotan ilolla heinäkuisia kesäiltojamme!

Myös Sibeliustalon ohjelmapäällikkö Matti Pöllänen on tyytyväinen tulevaan kesään ja sen artistikattaukseen: ”Nyt julkaistava artistikokonaisuus on erittäin vahva ja suunniteltu tähdittämään perinteisestä festivaalista erottuvaa tapahtumakonseptiamme!

Sibeliustalon kesä:

Keskiviikko 9.7. KAKE RANDELIN

Keskiviikko 16.7. JUHA TAPIO

Keskiviikko 23.7. EINI

Keskiviikko 30.7. J. KARJALAINEN

Ovet Sibeliustalon Kesäterassille aukeavat klo 17.30 ja illat jatkuvat klo 23 saakka.

Ikäraja 18 vuotta.

Lipunmyynti käynnistyy Ticketmasterissa keskiviikkona 5. helmikuuta klo 11.

Ticketmasterin ja Lippu.fi:n lipunmyyntipisteissä sekä Sibeliustalon ja Finlandia-klubin naulakolla ollaan siirrytty pois käteismaksuista. Maksutapana käy jatkossa ainoastaan korttimaksu.

Suosittelemme naulakkopalvelun maksamista etukäteen lippujen oston yhteydessä. Tämä on tällä hetkellä mahdollista Ticketmasterin kautta myynnissä oleviin tapahtumiin. Naulakkojen ennakkomaksu verkossa on tulossa myös Lippu.fi:n verkkokauppaan tulevaisuudessa.

Tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa viettävän Lahden Sibeliustalon kevätkausi on täynnä houkuttelevaa ohjelmistoa moneen makuun ja kaikenikäisille. Viihdettä on tarjolla niin upeassa Pääsalissa, Finlandia-klubilla kuin myös talon perinteisistä pikkujouluista ja kesäkeikoista tutuksi tulleessa Metsähallissa. Sibeliustalossa vierailevat kevään aikana muun muassa Ellinoora, Suvi Teräsniska, Maija Vilkkumaa, Arttu Wiskari sekä Marko Hietala. Maaliskuussa nautitaan Sinfonia Lahden syntymäpäiväkonserteista. Juhlakevään aikana on luvassa myös Sibeliustalon historiasta kertova näyttely, talokierroksia sekä uuden ravintolakumppanin Compass Groupin järjestämiä brunsseja.

Lahden seudun talvilomaviikko startataan Sibeliustalolla vauhdikkaasti Suomen tämän hetken suosituimpiin artisteihin lukeutuvan Sexmanen levynjulkistuskeikalla lauantaina 22. helmikuuta. Energisestä live-esiintymisestään tunnetun räppärin keikka järjestetään Metsähallissa ikärajattomana. Metsähallin vauhtiviikonloppu jatkuu sunnuntaina, kun lavan valloittaa koko perheen räyhäkäs juraheviyhtye Hevisaurus perinteisessä Ipanarock-tapahtumassa.

Sibeliustalon lisäksi alkanut vuosi on juhlavuosi myös rock&rollin kuninkaalle Elvis Presleylle, jonka 90-vuotissyntymäpäivää juhlitaan Pääsalissa The Elvis Concertin merkeissä 4. huhtikuuta. Shown kokoonpanossa nähdään Presleyn alkuperäismuusikoita, tähtenä Elviksen ääntä, ulkonäköä ja karismaa jäljittelevä, maailman parhaana tribuuttiartistina palkittu Dwight Icenhower.

Finlandia-klubi tarjoaa kevätkaudella jälleen monipuolisen kattauksen ikärajattomia livekeikkoja. Luvassa on niin kevyttä iskelmää kuin raskaampaa jytinääkin. Maaliskuun Musta Messu -festivaali järjestetään klubilla maaliskuun puolessavälissä jo seitsemännen kerran. Huhtikuun alussa klubilla koetaan Spotifyn kuunnelluimpien kotimaisten artistien joukkoon nousseen Turistin tarttuvaa energiaa. Pääsiäisviikonloppuna lavan valtaavat klubin kestosuosikki Turmion Kätilöt sekä suomalaisen rockin ikonisin yhtye Popeda.

Sinfonia Lahden kevätkaudella juhlitaan orkesterin 75-vuotista taivalta yhdessä juhlavuottaan viettävän Sibeliustalon kanssa – yhteiset syntymäpäiväkonsertit soitetaan maaliskuussa Dalia Stasevskan johdolla. Samalla kevät huipentaa Stasevskan nelivuotisen kauden Sinfonia Lahden ylikapellimestarina. Juhlakevään taiteilijoissa korostuu erityisesti suomalainen musiikki-ihme: suuret kapellimestarit Osmo Vänskästä Hannu Lintuun sekä nuoren polven tähdet. Viihdekonserttien ohjelmassa on pophittejä valovoimaisen Diandran esittämänä sekä rakastetun Kaj Chydeniuksen klassikoita.

Sinfonia Lahden ja Rajattoman yli 20-vuotinen yhteistyö jatkuu elokuussa uudella produktiolla, jonka keskiössä on Gibbin veljesten – Barryn, Robinin ja Mauricen kirjoittamat kappaleet niin Bee Gees -yhtyeelle kuin myös muille artisteille. Bee Geesin omista hiteistä kuullaan illan aikana muun muassa If I Can´t Have YouTo Love SomebodyMore Than a Woman ja Staying Alive. Muiden artistien tunnetuiksi tekemistä kappaleista ovat mukana esimerkiksi Barbra Streisandin Woman in Love, Dionne Warwickin Heartbreaker sekä Frankie Vallin esittämä Grease-elokuvan nimikappale.

Paljon on vettä virrannut Vesijärvessä sen jälkeen, kun teimme ensimmäisen yhteiskonsertin Sinfonia Lahden kanssa vuonna 2001 esittäen The Beatlesin musiikkia Osmo Vänskän johdolla. Osmon kutsumana teimme myös USA:n debyyttimme laulamalla ABBA:n musiikkia Minnesota Orchestran solistina ja tuon vierailun tuloksena olemme sittemmin saaneet esiintyä kymmenien orkesterien kanssa Pohjois-Amerikassa.

Nyt on aika valmistaa uusi sinfoninen konserttikokonaisuus. On ollut mahtavaa tutustua laajemmin Bee Geesin ohjelmistoon ja valita konsertissa kuultavat kappaleet. Luvassa onkin erittäin monipuolinen kattaus pophittejä ja tuntemattomampiakin kappaleita, joiden sovituksissa sinfoniaorkesterin ja Rajattoman soinnilliset mahdollisuudet tulevat upeasti esiin”, kertoo Jussi Chydenius Rajaton-yhtyeestä.

Kappaleiden sovituksista vastaavat Andrew KeslerSampo KasurinenJarkko KiiskiPessi Levanto ja Steven Reineke. Laulusovitukset ovat Jussi Chydeniuksen käsialaa.

Konsertin kapellimestari Steven Reineke on yksi tämän hetken arvostetuimmista viihdemusiikkiin keskittyvistä kapellimestareista Pohjois-Amerikassa. Reineke toimii muun muassa The New York Popsin musiikillisena johtajana sekä Houstonin ja Toronton sinfoniaorkestereiden viihdeohjelmistojen pääkapellimestarina.

Konserttikokonaisuuden ovat rakentaneet Lauluyhtye Rajaton, Houstonin ja Toronton sinfoniaorkesterit sekä kapellimestari Steven Reineke.

Gibbin veljesten discohitit uusina sovituksina soivat Sibeliustalossa torstaina 14.8.2025. Syyskausi jatkuu yhdessä Rajattomien ja kapellimestari Steven Reineken kanssa perjantaina 15.8.2025 Abba – Thank you for the music -konserteilla.

Lipunmyynti Sinfonia Lahden syyskauden avaukseen alkaa Lippu.fin myyntikanavissa perjantaina 10.1.2025.

Lahden Sibeliustalo täyttää 25 vuotta 9. maaliskuuta 2025 ja lähtee juhlavuoteen uuden ravintolakumppanin, Compass Group Suomen, kanssa. Compass Group tuo Sibeliustaloon vahvan ruokaosaamisensa sekä palveluratkaisut, jotka palvelevat niin konserttikävijöitä, kokousvieraita kuin lounasasiakkaitakin. Asiakaskokemukseen ja tapahtumakäynnin sujuvuuteen panostetaan. Konserttiasiakkaille tämä näyttäytyy mm. palvelupolkujen selkiyttämisenä sekä räätälöityinä myyntipisteratkaisuina. Finlandia-klubilla voi tilauksen jatkossa tehdä ennakolta varattuun pöytään, myös keikan aikana.

Suosittu lounasravintola Lastu uudistuu

Sibeliustalon ravintola Lastu remontoidaan kevyesti raikkaammaksi ja asiakkaille käyttäjäystävällisemmäksi. Remontin jälkeen ravintola tarjoilee Compass Groupin herkullisia lounasruokia, jotka on suunniteltu vastaamaan asiakkaiden toiveita ja tarpeita. Uusittu ravintola avataan lounaalla 14. tammikuuta. Kevään aikana Lastussa on mahdollisuus herkutella brunssin äärellä neljästi – näistä ensimmäinen kerta juhlistaa Sibeliustalon syntymäpäivää 9. maaliskuuta. Lisäksi suunnitellaan Lastun aukioloa asiakkaille myös konsertti-iltoina.

Vastuullisuus näkyy Sibeliustalon ravintolapalveluissa monella tapaa

Compass Group kantaa vastuuta tulevaisuudesta ja tekee pitkäjänteisesti työtä sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun eteen. Henkilökunnasta huolehtiminen ja vastuulliset hankinnat ovat erityisen tärkeitä. Sibeliustalolla ravintolakumppanin vastuullisuustyö näkyy eri tavoin: osa käytettävistä lautasista on ennallistettu vanhoista, henkilökunnan työasujen tekstiileissä on hyödynnetty kierrätettyjä muovipulloja ja tarjoiluissa panostetaan paikallisuuteen.

Sibeliustalon juhlassa ravintolatuotteilla iso rooli

Sibeliustalon tuleva 25-vuotisjuhlavuosi on täynnä tapahtumia ja elämyksiä, joissa ravintolatuotteella on tärkeä rooli. Sibeliustalon syntymäpäivänä lanseerataan talon oma juhlakuohuviini, joka on myynnissä tapahtumissa koko vuoden ajan. Konserttiasiakkaille on suunniteltu omat nimikoidut leivokset sekä Sibeliustalolle että ensi vuonna 75 vuotta täyttävälle Sinfonia Lahdelle.

Lisätiedot:
Sari Salminen
Asiakkuuspäällikkö
Compass Group Suomi
p. 040 534 9994
etunimi.sukunimi@compass-group.fi

Sibeliustalo ja lipunmyynti ovat suljettuina yksityistilaisuuden vuoksi ma-ti 2.-3.12.2024. Ravintola Lastu palvelee lounasvieraita normaalisti klo 11-14. Sisäänkäynti rannan puoleisista ovista.

Itsenäisyyspäivänä pe 6.12. lipunmyynti ja Ravintola Lastu ovat kiinni.

Joulun ja vuodenvaihteen aukioloajat

Sibeliustalo ja lipunmyynti ovat suljettuina ma 23.12.2024 – ma 6.1.2025. Palvelemme jälleen tiistaista 7.1.2025 alkaen.

Ravintola Lastu on suljettuna ma 23.12.2024 – ma 13.1.2025 ja avaa uudistuneena tiistaina 14.1.2025.

Kunta- ja hyvinvointialan työnantajien ja työntekijöiden edustajien yhteinen tapahtuma kokoaa satoja osallistujia ympäri Suomea Sibeliustaloon.

Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaseminaari järjestetään Sibeliustalossa 20.–21.8.2025. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Lahden kaupunki ja Eventum Lahti Oy, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt: Julkisen alan unioni JAU, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO sekä Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry.

Työmarkkinaseminaari on kunta- ja hyvinvointialan työnantajien ja työntekijöiden edustajien yhteinen tapahtuma, jossa käsitellään ajankohtaisia työmarkkinanäkymiä ja trendejä. Seminaarin tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa kunta- ja hyvinvointialan asioista sekä verkostoitua osallistujien kesken. Seminaari on järjestetty vuodesta 1987 alkaen.

Tapahtuma on pidetty aiemmin Tampereella, Raumalla ja kerran Lahdessa keväällä 2023. Kokemus vakuutti järjestäjät siitä, että Sibeliustalo on toimiva paikka järjestää työmarkkinaseminaari. Tarkoituksena on, että tapahtuma järjestetään vastaisuudessakin joka toinen vuosi Lahdessa.

– Olemme todella ylpeitä ja iloisia, että tapahtuma saatiin pysyvästi Lahteen. Tämä kertoo hyvästä yhteistyöstä Lahden kaupungin, KT:n ja henkilöstöjärjestöjen kanssa. Seminaari on hyvä lisä kaupungin vilkkaaseen tapahtumakenttään, henkilöstöjohtaja ja konsernihallinnon johtaja Mira Keitaanranta kertoo.

Lisätiedot:
Lahden kaupunki
henkilöstöjohtaja, konsernihallinnon johtaja
Mira Keitaanranta
p. 050 559 4065