Bloodred Hourglass

Modernin metallin vientivaltti Bloodred Hourglass julkaisee kattavan Suomen-kiertueen. Lokakuun 31. päivä Jyväskylän Lutakosta alkavan ja marraskuun 22. päivä Turun Logomoon päättyvän kiertueen liput tulevat myyntiin maanantaina 28. huhtikuuta klo 10. Lahden Finlandia-klubilla bändi nähdään lauantaina 1. marraskuuta.

Suomen suurimpien metalliyhtyeiden joukkoon tinkimättömällä työllä noussut Bloodred Hourglass hemmotteli fanejaan ylistävää palautetta keränneellä We Should Be Buried like This -singlellä jo aiemmin tänä keväänä, ja nyt se saa jatkoa suorastaan vihaisella The Crown Is Permanent -kappaleella.

”Joskus riittää vain kipinä – ja kaikki roihahtaa. The Crown is Permanent on synkkä ja vihainen kappale, joka raivoaa kaaoksen rajamailla. Sen raaka, eteenpäin vyöryvä energia ei anna armoa, kun tyly kitaravalli ja rosoinen synamaailma iskevät väkivaltaisesti kättä. Lyyrisesti kyseessä on sodanjulistus valheellisille vallankumouksille, katteettomille lupauksille ja niille, jotka vain kulkevat mukana. Se kertoo siitä, ettei suostu muiden pelinappulaksi – ja miten petoksesta voi rakentaa jotain vahvempaa. ’The floodgates are open. Let them learn.’”

Tuoreen kappaleen näyttävä musiikkivideo on nyt katsottavissa YouTubessa.

Mikkelistä kotoisin oleva Bloodred Hourglass suuntaa Euroopan-kiertueelle syksyllä 2025 ja jatkaa paahtoa sen jälkeen kotimaassa. Loka-marraskuussa luvassa on kymmenen keikkaa ympäri Suomea.

Ovet klo 20
Keikka klo 21

Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.

Aikataulu ja liput

la 1.11.2025 klo 21.00

Location

Finlandia-klubi

32 € / ennakkoon
37 € / ovelta

Liput myy Ticketmaster.

Hinta sisältää käsittelykulut 3,00 €. Hintaan lisätään tilausmaksu alk. 1,50 € / tilaus.