Hyvin sanottu -keskustelufestivaali
Hyvin sanottu -keskustelufestivaali
Hyvin sanottu -keskustelufestivaali järjestetään syyskuussa Lahden Sibeliustalolla. Festivaalin järjestävät Yle, Erätauko-säätiö ja Lahden kaupunki yhdessä muiden Hyvin sanottu -hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa. Kolmatta kertaa järjestettävän tapahtuman aikana Lahdessa käydään yli 70 keskustelua erilaisista aiheista.
Tapahtumassa ovat keskustelemassa muun muassa Auri Kananen, Sami Sykkö, Christoffer Strandberg, Kirsi Alm-Siira, Mohammad Al Emara ja Pekka ”Päkä” Salminen. Ylen järjestämiä keskusteluita voi seurata Yle Areenassa ja Yle.fi:ssä. Osa keskusteluista näytetään myös Yle TV1:llä.
Tapahtuman juontavat Milla Madetoja, Jussi-Pekka Rantanen, Essi Lamppu ja Matti Riitakorpi. Tapahtuma on avoin kaikille ja jokaisella on mahdollisuus osallistua keskusteluihin. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Hyvin sanottu -keskustelufestivaalit järjestetään Lahdessa Sibeliustalolla 27.–28.9.2024. Festivaalin tarkoituksena on tarjota mahdollisuuksia yhteiseen, rakentavaan keskusteluun sekä lisätä osallistumisrohkeutta yhteiskunnalliseen keskusteluun. Keskustelufestivaalin päätapahtuman lisäksi Hyvin sanottu -oheistapahtumia järjestetään useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea, kuten Oulussa, Kotkassa ja Kittilässä.
Hyvin Sanottu -keskustelufestivaalin ohjelma
Hyvin Sanottu -keskustelufestivaali koostuu kolmenlaisista keskusteluista:
Pop up -keskustelut ovat Lahden kaupungin kutsumien yhteistyökumppaneiden ideoimia ja toteuttamia. Pop up -keskusteluihin pääsevät osallistumaan kaikki halukkaat festarikävijät.
Julkiset keskustelut ovat Ylen tuottamia keskusteluja, joita voi seurata paikan päällä, tai Yle Areenan kautta. Osa keskusteluista näytetään myös Yle TV1:llä.
Luottamukselliset keskustelut ovat Erätaukosäätiön fasilitoimia ja ne käydään rauhallisessa ja suljetussa tilassa ilman yleisöä. Luottamuksellisten keskustelujen tarkoituksena on toimia mahdollisimman matalan kynnyksen paikkoina turvalliselle ja luotettavalle keskustelulle.
Tutustu eri tapahtumapaikoissa käytäviin keskusteluihin. Kaikki paikat sijaitsevat joko Sibeliustalossa tai sen välittömässä läheisyydessä.
Tapahtuman järjestävät Yle, Erätauko-säätiö ja Lahden kaupunki yhdessä muiden Hyvin sanottu -hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.