
Irina
Irina
Irina on energisellä, monipuolisella ja hienolla tuotannollaan noussut yhdeksi kotimaisen poprockin kiintotähdeksi, jonka lähes kaikki julkaistut albumit ovat yltäneet platinakantaan.
Energistä keikoistaan tunnettu Irina nauttii esiintymisistä ja suosittuna live-esiintyjänä hän on yksi ahkerimmin keikkailevista artisteista Suomessa. Keväällä 2022 saavutti yhden merkkipaalun, johon harva artisti yltää, Irinalla tuli huimat 1000 keikkaa täyteen.
Irina julkaisi helmikuussa 2021 kahdeksannen albuminsa Haluun olla yksin. Levyn nimikkobiisistä muodostui Irinan uran isoin hitti. Kappale viihtyi 115 viikkoa Suomen virallisella radiosoittolistalla, ollen 9 viikkoa näitä listaykkösenä.
Levy nousi julkaisuviikollaan fyysisten levyjen myyntilistan kärkisijalle ja oli fyysisten levyjen sekä streamausten yhteislistalla kolmannella sijalla.
Syksyn ajan Irina on ollut studiossa valmistelemassa uutta albumia. Tulevalta levyltä saatiin marraskuussa ensimmäinen näyte Rikoskumppani-single muodossa. Kappale kuullaan myös tammikuussa ensi-iltansa saavassa Pamela Tolan uudessa elokuvassa Järjettömän paska idea.
Ylellä on viime syksynä jatkunut myös supersuosittu Elämäni biisi -sarja, jossa Irina on vakiovieraana.
Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.
Ovet klo 20, showtime klo 21.
Tilaa juomat itsellesi ja seurueellesi omalle pystypöydälle ennakkoon! Juomat odottavat pöydässä valmiina, kun saavut Finlandia-klubille nauttimaan keikkaillasta.
Saat varmistuksena tilausvahvistuksen sähköpostiisi. Pöytänumero vahvistetaan viimeistään 2 h ennen tapahtuman alkua. Pöytäpaikkoja rajoitettu määrä, max 4 hlöä / pöytä. HUOM! Tule paikalle viimeistään klo 20.15.