Jarkko Ahola & JP Leppäluoto – Double Trouble

Jarkko Ahola & JP Leppäluoto – Double Trouble

KARISMAATTISET JARKKO AHOLA JA JP LEPPÄLUOTO YHTEISKIERTUEELLE

Monipuolinen rocktenori Jarkko Ahola ja rouheääninen baritoni JP Leppäluoto lähtevät Double Trouble -nimiselle yhteiskiertueelle. Loka-marraskuulle sijoittuvalla konserttisalikiertueella kuullaan molemmille miehille tärkeitä kappaleita heidän taipaleidensa varrelta. Luvassa on sekä isoja kansainvälisiä hittejä että kotimaisen musiikin helmiä – ja tietysti kahden huippusolistin duettoja.

Double Trouble -konserteissa tulee esiin sekä solistien rockimpi että herkempi puoli.

Kuullessani ehdotuksen minun ja JP:n yhteiskiertueesta ensimmäinen ajatukseni oli, että miksei se ollut minun ideani. Tämähän toimii. Yhdistetään voimamme, herkkyytemme, äänemme ja eroavaisuutemme. Mitäpä muuta siitä tulee kuin Double Trouble, Jarkko Ahola fiilistelee.

Meidän lisäksemme mukana on nelihenkinen bändi, ja pystymme tekemään sekä isoja toteutuksia että mies ja kitara -esityksiä. Jarkon kanssa työskentely on aina ollut mutkatonta ja mukavaa. Tulevalla kiertueella on luvassa vaaraa ja viihdettä, JP Leppäluoto maalailee.

Menestyksekkäästä soolourastaan ja Teräsbetoni-yhtyeestä tunnettu Jarkko Ahola muistetaan muun muassa suosituista joulukiertueistaan sekä useista loppuunmyydyistä areenakeikoista yhdessä Waltteri Torikan kanssa. Lisäksi hän on toiminut yhtenä supersuositun Elämäni biisi -ohjelman solisteista.

Niin ikään Elämäni biisistä tunnetuksi tullut JP Leppäluoto on ihastuttanut yleisöä vuosien varrella sekä soolona että monien yhtyeiden solistina. Hänet muistetaan myös Raskasta Joulua -kokoonpanosta. Tänä kesänä JP Leppäluoto nähdään Yö-yhtyeen solistina festarikeikoilla.

Konsertin kesto n. 2,5 tuntia, sisältää väliajan.

Järjestäjä: Warner Music Live.

Aikataulu ja liput

su 13.10.2024 klo 19.00

Location

Sibeliustalon Pääsali

49,50 € / hintakategoria 1
39,50 € / hintakategoria 2

+ tilausmaksu alk. 1,50 € / tilaus (lippu.fi)