Lauri Tähkä – Linnut lentävät takaisin

Lauri Tähkä Linnut lentävät takaisin -konserttisalikiertueelle keväällä 2024. Kiertue alkaa Helsingin Savoy-teatterista, ja se kiertää kevään aikana yhteensä 12 konserttisalia ympäri Suomea.

Laurin edellisestä konserttisalikiertueesta on ehtinyt kulua jo 5 vuotta. ”Konserttisaleissa on oma, erilainen tunnelmansa, josta olen nauttinut aina. Musiikki on kaiken keskellä ja yleisön kanssa syntyvä yhteys on erottamaton” hehkuttaa Lauri.

Syksyllä 2023 Lauri Tähkä ja Revohka hurmasi neljällä välittömästi loppuunmyydyllä keikalla, joilla juhlittiin Tähkän 50-vuotissynttäreitä. Tämän moninkertaisesti palkitun artistin keikoilla kuullaan yleisön rakastamia hittejä, muun muassa vuonna 2022 julkaistun levyn nimikkobiisi Kaikella on tarkoitus, ja soittolistojen kärjessä keikkunut Elämänlangat. Laurin hittejä sisältävästä tuotannosta kuullaan varmasti tutut biisit ja aina jotain odottamatonta ja yllättävää.

Luvassa 12 kaupunkia, ja 12 unohtumatonta iltaa. Varmista paikkasi, ja tule mukaan tähän musiikin juhlaan, josta et halua jäädä paitsi!

Konsertin kesto n. 1,5 tuntia, ei väliaikaa.

Järjestäjä: Raikuli Live.

Show & Dinner

Kruunaa iltasi Show & Dinner -paketilla! Paketti sisältää pääsylipun esitykseen, narikan ja buffet-ruokailun Ravintola Lastussa klo 18 alkaen.

Menu

Rapeaa yrttisalaattia itujen kera ja karpalovinaigrettea Veg,G
Fetaa, marinoitua punasipulia, oliiveja, aurinkokuivattua tomaattia ja romainesalaattia L,G

Grillattua maissintähkää ja punajuurta ja kaurafraichea Veg,G
Ilmakuivattua kinkkua, rucolaa ja erilaisia melonia M,G
Rokkarin tapaan, oululaisen kovaa jälkiuunileipää ja aitoa voita L

Ylikypsää härkää, tummaa Wine Queen- kastiketta M,G
Kylmäsavutofua ja paholaisenhilloa Veg,G
Grillattuja pesto-kasviksia Veg,G
Paahdettua savupaprikaperunaa Veg,G

Kuningatarkakkua L
Kahvia ja teetä Veg,G

Yli 30 hengen Show & Dinner -ryhmävaraukset ja tiedustelut: sibeliustalo@restel.fi

Aikataulu ja liput

la 6.4.2024 klo 20.00

Location

Sibeliustalon Pääsali

49,90 €
114,90 € / Show & Dinner

+ tilausmaksut alk. 1,50 € / tilaus (lippu.fi)

Yli 30 hengen Show & Dinner -ryhmävaraukset ja tiedustelut: sibeliustalo@restel.fi

Loppuunmyyty