
Marko Hietala
Marko Hietala
Marko Hietala levynjulkaisukiertueelle helmikuussa 2025
Kotimaamme tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin muusikoihin lukeutuva Marko Hietala bändeineen juhlistaa helmikuussa 2025 julkaistavaa uutta toista albumiaan Suomen-kiertueella. Kuusi keikkaa sisältävä kiertue alkaa perjantaina 7.2. Lahden Finlandia-klubilta ja päättyy lauantaina 15.2. Turun Logomon Teatroon.
Tarot-yhtyeen perustajana ja Nightwishin pitkäaikaisena jäsenenä tunnettu Marko Hietala julkaisi toukokuussa 2019 soolouransa odotetun esikoisalbumin ”Mustan sydämen rovio”. Nyt tuolle raskasta rockia monimuotoisin vivahtein tarjoilevalle albumille saadaan seuraaja. Tulevalta levyltä on jo julkaistu videot/singlet “Left on Mars” (Tarja Turusen kanssa) ja “Frankenstein’s Wife”. Marko Hietala -bändin rokkaavan hengentuotteen julkaisee saksalainen Nuclear Blast Records ja sen nimi sekä tarkka julkaisupäivä tiedotetaan lähempänä kiertuetta.
Marko Hietala -yhtyeen kitaristi/tuottaja Tuomas Wäinölä toteaa:
“Bändimme on Tarja Turusen kanssa vietetyn Euroopan-yhteiskiertueen jäljiltä kovassa iskussa ja yleistä muudiamme on kohottanut myös se, että laatimamme Markon Vain elämää -ohjelman biisiversiot ovat saaneet kotimaamme yleisöltä paljon positiivista huomiota. Meidän tuleva levymme on rautaa ja sen kanssa on upea lähteä tien päälle. Käymme tässä välissä loihtimassa jengille joulumieltä Raskaan Joulun kera ja sitten kirmaamme nuorten varsojen innolla (ja dinosaurusten kokemuksella) soittamaan musan ystäville aimo annoksen raskasta rokkenrollia.”
Kiertueella nähdään erikoisvieraana kotimaisen power metal -yhtyeen Battle Beastin laulaja Noora Louhimo. Louhimo nousee lavalle duetoimaan Hietalan kanssa valikoiduilla kappaleilla.
”Battle Beastin keikkatauon ja albumin teon ohella lähden ilolla Markon rundille mukaan, sillä haluan tukea alan hyviä tyyppejä ja hyvää musiikkia. Näinä aikoina meidän kaikkien pitää puhaltaa yhteen hiileen kulttuurialalla ja korostaa yhteisöllisyyttä. Musiikki tuo ihmiset yhteen”, Noora louhimo kommentoi.
Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.
Ovet klo 20, keikka klo 21.