Show Must Go On – Music by Queen

Show Must Go On on Queen-yhtyeen musiikkiin perustuva spektaakkeli huippulaulajineen, bändin tyylille uskollisine pukuineen ja valoineen. Esitys on samalla kunnianosoitus kaikkien aikojen karismaattisimman laulajan, Freddie Mercuryn muistolle.

Mercuryä esittää Mikael Saari, jonka hurmaavaa Queen-tulkintaa on kuultu aiemmin muun muassa Tähdet Tähdet -laulukilpailussa. Suuri yleisö muistaa Mikaelin myös UMK-kilpailun finaalista, jossa hän on ollut mukana jo peräti kaksi kertaa. Lisäksi Mikael on tullut katsojille tutuksi  Suomen isoimpien teatterien lavoilla esiintyen ja useita musikaalirooleja tehden.

Queen-yhtyeen  rinnalla kulkee myös tarina suomalaisen Bohemians-yhtyeen hullunhauskasta retkestä maailmanvalloitukseen. Bohemians tulkitsee upeasti Queenin musiikkia, mutta muutoin ei Lontoon matkalta kommelluksia puutu.

Mukana on Queenin värikylläiseen soundimaailmaan ammattimaisesti heittäytyvä yhtye. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan tätä esitystä, joten paras vaihtoehtosi on saapua paikalle ja kokea se itse! Esityksen on nähnyt jo 100.000 katsojaa!

Showssa kuullaan Queenin elämää suuremmat hitit kuten I Want It All, Bohemian Rhapsody, We Are The Champions, Show Must Go On, Under Pressure, ja monta muuta.

Esityksen kesto n. 2 tuntia 45 minuuttia, sisältää väliajan.

Järjestäjä: Suomen Musiikkiteatteri Oy.

99,90 € / Show & Dinner

Show & Dinner

Kruunaa iltasi Show & Dinner -paketilla! Paketti sisältää pääsylipun esitykseen, narikan ja buffet-ruokailun Ravintola Lastussa klo 16 alkaen. Hinta 99,90 €.

Menu:

Rapeaa yrttisalaattia itujen kera ja karpalovinaigrettea Veg,G
Fetaa, marinoitua punasipulia, oliiveja, aurinkokuivattua tomaattia ja romainesalaattia L,G
Grillattua maissintähkää ja punajuurta ja kaurafraichea Veg,G
Ilmakuivattua kinkkua, rucolaa ja erilaisia melonia M,G
Rokkarin tapaan, oululaisen kovaa jälkiuunileipää ja aitoa voita L

Ylikypsää härkää, tummaa Wine Queen-kastiketta M,G
Kylmäsavutofua ja paholaisenhilloa Veg,G
Grillattuja pesto-kasviksia Veg,G
Paahdettua savupaprikaperunaa Veg,G

Kuningatarkakkua L
Kahvia ja teetä Veg,G

Yli 30 hengen Show & Dinner -ryhmävaraukset ja tiedustelut: sibeliustalo@restel.fi

Aikataulu ja liput

la 16.3.2024 klo 18.00

Location

Sibeliustalon Pääsali

46,50 € / peruslippu
43,50 € / eläkeläiset
36,50 € / opiskelijat, lapset, työttömät
43,50 € / ryhmälippu (min. 40 hlöä)
42,50 € / eläkeläisten ryhmälippu (min. 40 hlöä)

99,90 € / Show & Dinner

+ tilausmaksut (alk. 1,50 € www.lippu.fi)

Yli 30 hengen Show & Dinner -ryhmävaraukset ja tiedustelut: sibeliustalo@restel.fi