The Music of Ennio Morricone (ITA)

The Music of Ennio Morricone -konsertit kuuteen suomalaiskaupunkiin

Ympäri maailmaa kiertänyt Le Muse -orkesteri saapuu maaliskuussa Suomeen The Music of Ennio Morricone -konserttinsa kanssa.  Turussa, Hyvinkäällä, Tampereella, Helsingissä, Lahdessa ja Oulussa kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita.  Andrea Albertinin johtaman orkesterin erikoisvieraana laulaa tunnettu italialainen sopraano Susanna  Rigaccia, joka lauloi soolo-osuuksia Ennio Morriconen konserteissa ja kiertueilla liki kahdenkymmenen vuoden ajan.

Suomessa päästään nauttimaan maailman tunnnetuimman elokuvamusiikin säveltäjän, Ennio Morriconen, musiikista kun italialainen Le Muse -orkesteri tuo The Music of Ennio Moricone-konserttinsa kuuteen suomalaiskaupunkiin. Konsertissa kuullaan Ennio Morriconen tunnetuimpia kappaleita aina 1960-luvulta nykypäivään. Tuoreimpana mukana on Morriconen Quentin Tarantinon The Hateful Eight -elokuvaan säveltämä musiikki, josta Morricone palkittiin Oscarilla vuonna 2016. Konserttielämystä tukee jokaisen kappaleen aikana näytettävät valokuvat ja pätkät elokuvista sekä kapellimestari Andrea Albertinin kertomat anekdootit ja tarinat.

Le Muse on kapellimestari Andrea Albertinin perustama instrumentaaliorkesteri, joka koostuu Pohjois-Italian musiikkiakatemiassa opiskelleista lahjakkaista muusikoista. Ympäri maailmaa esiintyneen orkesterin klassisen koulutuksen saaneet soittajat tavoittavat hienosti Ennio Morriconen musiikin syvimmät sävyt. Le Musen vokalistina laulaa Angelica Depaoli. Suomen konserteissa vierailevana solistina on myös ruotsalaissyntyinen italialassopraano Susanna Rigaccia, joka lauloi soolo-osuuksia Ennio Morriconen konserteissa ja kiertueilla liki kahdenkymmenen vuoden ajan.

Italialaista Ennio Morriconea pidetään yhtenä elokuvahistorian tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista säveltäjistä. Hänen ainutlaatuisen monipuolinen, pitkä ja laadukas säveltäjäuransa ulottui italowesterneistä isoihin Hollywood-tuotantoihin ja sisälsi myös muuta kuin elokuvamusiikkia.

1960-luvulla uransa aloittaneen säveltäjämestarin elokuvamusiikkia kuullaan mm. Sergio Leonen Dollaritrilogissa (Kourallinen dollareita, Vain muutaman dollarin tähden ja Hyvät, pahat ja rumat) ja Once Upon a Time -trilogiassa (Huuliharppukostaja, Maahan, senkin hölmö! ja Suuri gangsterisota), Giuseppe Tornatoren Cinema Paradisossa, John Boormanin Manaaja II:ssa, John Carpenterin The Thing -elokuvassa ja Quentin Tarantinon The Hateful Eight -elokuvassa.

Vuonna 2007 Ennio Morricone sai elämäntyö-Oscarin ja vuonna 2016 hänet palkittiin Oscarilla Tarantinon The Hateful Eight -elokuvaan säveltämästään musiikista.  Lisäksi Morricone on palkittu mm. kolmella Grammyllä, kolmella Golden Globella, kuudella Baftalla, kahdella European Film Awardilla sekä Venetsian elokuvajuhlien Kultainen leijona -elämäntyöpalkinnolla. Morricone kuoli 91-vuotiaana vuonna 2020. 

THE MUSIC OF ENNIO MORRICONE
Ensemble Le Muse
Conductor: Andrea Albertini
Special guest:  Susanna Rigacci

Konsertin kesto n. 2 h 15 min, sisältää väliajan.

Järjestäjä: Gramopop Oy

Aikataulu ja liput

ke 5.3.2025 klo 19.00

Location

Sibeliustalon Pääsali

79,90 € / permannon rivit 1-10
69,90 € / permannon rivit 11-19
59,90 € / permannon rivit 20-23 ja myynnin edetessä parvet

Liput myy Ticketmaster.

Hinta sisältää käsittelykulut 5,00 €. Hintaan lisätään tilausmaksu alk. 1,50 € / tilaus.