Ursus Factory

Suomen parhaaksi bändiksi julistettu Ursus Factory käynnistää Itua-albumikiertueensa keväällä 2026. Viidennen albuminsa Itua marraskuussa julkaisevan rock-duon levynjulkaisukiertueen avauskeikka nähdään Helsingin Vuosalissa lauantaina 24. tammikuuta, josta kiertue itää ympäri Suomen kasvaen täyteen kukintoonsa Helsingin Tavastialla lauantaina 25. huhtikuuta.

Yli 10 vuotta kotimaisella musiikkikentällä operoineen kaksikon rouhea räimintä ja pettämätön melodiantaju kiteytyvät yhteen uniikilla tavalla, joka pääsee valloilleen pitelemättömällä tavalla kaksikon noustessa lavalle yleisön eteen. Lukuisat loppuunmyydyt keikat, kriitikoiden tunnustukset sekä Emma-ehdokkuudet ovat sementoineet Ursus Factoryn paikan sukupolvensa merkittävimpien bändien kirkkaimmassa kärjessä.

Ursus Factoryn viides studioalbumi Itua ilmestyy perjantaina 28. marraskuuta. Yhtye palaa uudella albumilla omille juurilleen kuvaillen albumia ”suomalaisen rockin Uutena Testamenttina”.

Ovet klo 20, keikka klo 21.

Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.

Aikataulu ja liput

pe 24.4.2026 klo 21.00

Location

Finlandia-klubi

29,50 € / ennakkoon
35 € / ovelta

Liput myy Ticketmaster.

Hinta sisältää käsittelykulut 3,00 / 4,00 €. Hintaan lisätään tilausmaksu alk. 1,50 € / tilaus.