Kiviä taskussa

Esitys oli alun perin tarkoitus järjestää lauantaina 24.5.2025. Tuotannollisista syistä esitys on jouduttu siirtämään aikaisemmalle ajankohdalle. Uusi ajankohta on keskiviikko 9.4.2025 klo 18. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uutena ajankohtana. Mikäli uusi aika ei kuitenkaan sovi, on liput mahdollista palauttaa 31.1.2025 mennessä Ticketmasterin palautuslomakkeen kautta.

Martti Suosalon ja Mika Nuojuan tähdittämä Kiviä taskussa on ilmiö suomalaisella teatterikentällä. Suomen pitkäikäisimmäksi teatteriesitykseksi tituleerattu kahden miehen esitys sai ensi-iltansa vuonna 2002 ja on siitä asti esittänyt loppuunmyydyille saleille. Tarina alkaa siitä, kun 35-vuotiaat luuserit Charlie (Suosalo) ja Jake (Nuojua) menevät avustajiksi Irlannin maaseudulla kuvattavaan amerikkalaiseen elokuvaan ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat.

Kaksikko vaihtaa lennossa roolista toiseen näytellen viittätoista eri roolia ikään tai sukupuoleen katsomatta. Kiviä taskussa on traaginen, mutta samalla julmetun hauska. Suosalo ja Nuojua hyppäävät salamannopeasti roolista toiseen vaatteita vaihtamatta. Näyttelijät muuntuvat eri hahmoksi näyttelijäntyöllä: ilmeillä, äänellä, asennoilla, eleillä, olemuksella. Kun Martti Suosalo keimailee Hollywoodkaunottarena, katsoja ei näe yli 60-vuotiasta suomalaista miesnäyttelijää, vaan kauniin filmitähden…

Esityksen kesto n. 2 h 30 min, sisältää väliajan.

Järjestäjä: Hämeen Media Oy

Aikataulu ja liput

ke 9.4.2025 klo 18.00

Location

Sibeliustalon Pääsali

47 €

Liput myy Ticketmaster.

Hinta sisältää käsittelykulut 4,50 €. Hintaan lisätään tilausmaksu alk. 1,50 € / tilaus.