ONEVIOLIN – Syksy 2025

30 miljoonaa fania Instagramissa kuukausittain tavoittava suomalainen viulun mestari ONEVIOLIN julkaisee ennen kesää uuden TWO-nimisen albumin ja lähtee syksyllä 25 konserttia käsittävälle kiertueelle ympäri Suomea. Mittava konserttisalikiertue huipentuu artistin tähän mennessä suurimpaan konserttiin Finlandia-talossa 22. marraskuuta. ONEVIOLINin aiemmat Suomen-kiertueet ovat olleet liki loppuunmyytyjä.

Nopeasti suursuosioon noussut ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää rohkeasti eri musiikkityylien rajoja maailmanlaajuisesti uniikilla konseptilla. ONEVIOLIN tekee omia versioita tunnetuista hiteistä käyttäen soittimenaan ainoastaan viulua.

Menestystarina sai alkunsa kun arvostetussa lontoolaisessa Royal College of Musicissa opiskellut Pekka Niemi alkoi vuonna 2018 kehitellä konseptia, jossa hän teki viulun avulla sovituksia tunnetuista kappaleista käyttäen soittimena ainoastaan yhtä viulua niin, että yhdessä kappaleessa saattoi olla jopa tuhat viuluraitaa. Vaasalaislähtöisen muusikon YouTubeen lataamat videot nousivat lyhyessä ajassa viraaliksi ja toimivat alkupisteenä nopeasti kehittyneelle artistiuralle.

Vuonna 2019 ONEVIOLIN esiintyi jo yhdessä  JVG:n kanssa loppuunmyytyjen Ruisrockin ja Blockfestin lavoilla. Seuraavana vuonna ONEVIOLIN heitti ensimmäiset omat festivaalikeikkansa ja ihastutti yleisön Talent Suomi -ohjelmassa, jossa hän ylsi finaaliin saakka. Esikoisalbuminsa ONEVIOLIN julkaisi vuonna 2022 ja sen jälkeen tehdyt Suomen-kiertueet ovat olleet liki loppuunmyytyjä. Viime vuonna ONEVIOLIN ihastutti myös Budapestissä, jossa hän esiintyi kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa liki tuhannelle ihmiselle.

Nyt tarina saa jatkoa, kun ONEVIOLIN julkaisee uransa toisen albumin ennen kesää. TWO-niminen albumi sisältää suuria kansainvälisiä hittejä sekä kolme viime vuoden soitetuinta kotimaista radiokappaletta upeina viulusovituksina. Mukana on uusia tulkintoja mm. Adelen, Aviciin, Coldplayn, David Guettan, Harry Stylesin, Swedish House Mafian, Mirellan, KUUMAan ja BESSin hiteistä. Katso albumin koko biisilista täältä.

Albumin julkaisua seuraa muutamia esiintymisiä kevään ja kesän aikana niin Suomessa, Ruotsissa kuin  Tšekissäkin ennen perjantaina 3. lokakuuta Järvenpäästä alkavaa ja lauantaina 22. marraskuuta Finlandia-talolle päättyvää kiertuetta.

– Syksyn kiertueella nähdään mun tähän asti isoin ja räjähtävin show, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi! Keikkani ovat ollee aiemminkin näyttäviä, mutta nyt pistetään reilusti uutta vaihdetta silmään ja luvassa on kokonaisuus, jota ei kannata missata. Tervetuloa keikoille, ONEVIOLIN jatkaa.

Konsertin kesto n. 1,5 tuntia, ei väliaikaa.

Ikärajaton konsertti. Numeroimaton istumakatsomo.

Järjestäjä: Live Nation Finland.

Aikataulu ja liput

ke 29.10.2025 klo 19.00

Location

Finlandia-klubi (istumakatsomo)

39,50 €

Liput myy Ticketmaster.

Hinta sisältää käsittelykulut 4,00 €. Hintaan lisätään tilausmaksu alk. 1,50 € / tilaus.